Kolme vanhenevaa sivuosanäyttelijää odottaa kuvaustauolla kutsua omaan kohtaukseensa. Loputtomasta viivästyksestä kasvaa eksistentiaalinen piina, joita hahmot eivät voi olla peilaamatta kohtalotovereidensa kautta.
Akse Petterssonin Q-teatterille kirjoittama ja ohjaama Joitakin keskusteluja merkityksestä on taidokasta absurdia teatteria, jota kampiakselina pyörittää pitkään yhdessä työskennelleiden Pirjo Longan, Tommi Korpelan ja Elina Knihtilän intensiivinen näyttelijäntyö. Siinä missä Korpela ilmentää miehisen itsetunnon horjumista säntäilemällä epätoivoisena ympäri lavaa, Knihtilä ilmaisee sielullista hätää raivoamalla. Longan hahmon riipaisevuus taas syntyy etenkin pelokkaan ahdistuneiden katseiden kautta.
Pettersson vaikuttaa hakeneen virikkeitä esimerkiksi Luigi Pirandellon näytelmästä Kuusi hahmoa etsii tekijää ja Samuel Beckettin klassikosta Huomenna hän tulee. Kolmen henkilön keskinäisen ryhmityksen vaihdoksista, jotka aina jättävät yhden kolmanneksi pyöräksi, tulee mieleen myös Jean-Paul Sartren Suljetut ovet.
Vaikka näytelmässä myllätään universaalia ihmisyysainesta urakalla, se on erilaiseen itsetuntokriiseilyyn kannustavan suomalaisen kulttuuri-ilmaston läpitunkema. Koko keitos on nerokkaasti kirjoitettua ja taitavasti näyteltyä teatteria.
Päähenkilöiden keskinäisen kärvistelyn dynamiikkaan syntyy rytmihäiriöitä tanssija Jyrki Karttusen jokseenkin hämmentävien sisääntulojen ja soolojen kautta. David Lynchin mieleen tuovan surrealismin hengessä ne tuntuvat viittaavan torjunnan takana olevaan toiseen todellisuuteen. Yhtä mahdotonta päähenkilöillä näyttää olevan saada yhteyttä muusikko Ringa Mannerin yksin ilmentämään seuraavaan sukupolveen.
Aidosti riepovan elämänahdistuksen kuvaamisen ohella näytelmä on myös hyvin hauska. Itse asiassa juuri hauskuudessaan se on myös tolkuttoman ja kipeän terapeuttinen. Keskellä oman elämän ajoittain kaoottista pyristelyä tekisi mieli nähdä se heti uudestaan.
Esitykset Q-teatterissa 16.12. asti.
