ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Pernilla August onnistui jälleen

Lukuaika: < 1 minuutti

Pernilla August onnistui jälleen

Vakava leikki

Pernilla August

Elokuvateattereissa nyt

☆☆☆☆

Näyttelijänä arvostettu Pernilla August osoitti lahjojaan myös elokuvaohjaajana jo ruotsin-suomalaisesta alkoholistiperheestä kertovalla Sovinnollaan (2010). Sittemmin hän on ohjannut myös jaksoja laadukkaaseen tanskalaiseen Perilliset-draamasarjaan (2014–).

 

Hjalmar Söderbergin klassikkoromaaniin perustuva Vakava leikki on 1900-luvun alun Tukholmaan sijoittuva epäonninen rakkaustarina, jossa on oikeastaan hyvin vähän kyse mistään leikistä. Oikolukijana sanomalehteen palkattu lahjakas Arvid (Sverrir Gudnason) kohtaa taiteilijaisänsä kodinhoitajana turhautuvan Lydian (Karin Franz Körlof). Molemminpuolisista kiihkeistä tunteista huolimatta ajalle ominaiset taloudelliset ja sosiaaliset vaatimukset eivät ole suhteelle otolliset ja rakastavaiset päätyvät naimisiin tahoilleen. Vääjäämätöntä ei silti voi estää ja syntyvä salasuhde enemmän raastaa kuin rauhoittaa tunteita. Samalla se suistaa myös sivullisten elämiä raiteiltaan.

 

Kuvatun ajan sukupuolirooliasetelman keskellä on tärkeä valinta, että Lydia näyttäytyy valinnoissaan rakastettuaan vahvempana. Silti myös kaikkien mieshahmojen rooli- ja tunnevankilat kuvataan enemmän myötätunnon kuin moralismin silmälasein. Augustin ohjaus on yksiyiskohtien ja tunnesävyjen suhteen herkkää. Elämänvalintojen vaikeutta korostavasta epookista puuttuu kaikki pompöösin museaalisuuden tuntu ja liioiteltu melodraamaaattisuus.

 

Normaalia kapeampi kuvakoko ja ajoittain käsivarainen kuvaus korostavat asetelmien ahtautta ja intiimisyyttä. Toisaalta kaunis ja kaihoisa musiikki tuo kerrontaan muitakin kuin syvintä tragediaa alleviivaavia sävyjä. Kaikkiaan elokuva välittää koskettavasti, miten vaikeaa onnen saavuttaminen on missään ajassa ja paikassa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.