Miestä ei voi raiskata on Märta Tikkasen vuonna 1975 kirjoittama alle 200-sivuinen romaani. Se tunnetaan myös Jörn Donnerin vuonna 1978 ohjaamasta elokuvasta.
Kirjassa kerrotaan 40-vuotiaasta kahden teinipojan yksinhuoltajaäidistä ja kirjastonhoitajasta Tova Randersista, joka päätyy tanssiravintolasta miehen luo jatkoille ja joutuu hänen raiskaamakseen. Tästä seuraavaa traumaa purkaessaan Tova käy läpi kaikki miessuhteensa ja tunnistaa kokemansa raiskauksen johdonmukaisena jatkeena omaan sukupuoleensa kohdistuvasta rakenteellisesta alistamisesta. Palauttaakseen oman elämänsä hallinnan hän haluaa kostaa viimeksi kokemansa kärsimyksen: hän päättää raiskata raiskaajansa.
Tämä osoittautuu juridisesti ja kulttuurisesti konstikkaaksi, paljon vaikeammaksi kuin fyysisesti.
Metoo-keskustelun äärellä Tikkasen teksti on erityisen ajankohtainen. Män kan inte våldtas nähtiinkin viime vuonna Tukholman kaupunginteatterissa nykyaikaan sijoitettuna sovituksena. Nyt syyskuun alussa Lilla Teatarnissä ensi-iltaan tullut Sara Giesen ohjaama versio sijoittaa tapahtumat takaisin alkuperäiseen ajalliseen yhteyteensä 1970-luvulle.
Ulkoisesti epookki näkyy esityksessä paitojen kaulusten ja farkkujen lahkeiden lystikkäänä lepatuksena ja muina hauskoina yksityiskohtina. Niissä esimerkiksi rallatellaan Jussi and the Boysin mun-mummoni-mun-mammani-renkutusta ja toistellaan leikkipyssyjen kanssa Clint Eastwoodin kuuluisaa repliikkiä Dirty Harrystä (1971).
Ratkaisu antaa myös oikeutta alkuteokselle, joka aiheensa luonteen takia sisältää historian ylittävien havaintojen ohella myös paljon aikaansa sidottuja elementtejä. Vaikka naiset kokevat edelleen seksuaalista väkivaltaa miesten toimesta, paljonkin on teoksen ilmestymisen jälkeen tapahtunut tasa-arvokeskustelussa sekä esimerkiksi valtakulttuurin ja lakien linjauksissa sen suhteen, miten hyväksyttävää raiskaus missään olosuhteissa tai muodoissa on. Kuten senkin suhteen miten keskiluokkaisissa piireissä suhtaudutaan naisten uskottomuuteen tai miten seksuaalinen nöyryytys voi koskea myös miehiä.
Mutta juuri tässä on pointtinsa. Toistamalla alkuperäistä tekstiä ajallisen ympäristön suhteen uskollisesti, esitys tulee antaneeksi pohdittavaa juuri siitä, mikä seksuaalisen vallankäytön alueella 45 vuoden kuluessa on muuttunut ja mikä ei.
Lillanin sovituksessa näyttelijät on sijoitettu syvyysssuunnassa vahvasti kavennetulle näyttämölle. Hauskasti liikehtivä ensemble näyttelee rennon irtonaisesti ja fyysisen teatterin keinoja taiten soveltaen: lähinnä ryhtiään ja eleitään muuttamalla näyttelijät heittäytyvät milloin minkin roolihenkilön nahkoihin tai vaikka herätyskellon hahmoon. Samalla rakkaus- ja väkivaltakohtaukset on toteutettu – tai jätetty toteuttamatta – harkitun tyyliltellysti, mutta silti asian kannalta uskottavasti.
Tovaa esittävä Minttu Mustakallio onnistuu mainiosti tavoittamaan hahmonsa arkisen uupumuksen, mutta samalla romanttisen ja eteenpäin katsovan persoonan, joka väkivaltakokemuksen purkamisen äärellä onnistuu asiaan kuuluvasta epäröinnistään huolimatta löytämään itsestään voimaa nousta vastarintaan. Kuten Tikkasen kirjassakin, myös näyttämöllä kaikki nojaa ulkoisten tapahtumien kuvauksen ja Tovan sisäisten tunteiden väliseen jännitteeseen. Tämän ristipaineen läpi hän yrittää saavuttaa edes pienen palasen itsenäisyyttä.
Vaikka näyttämösovitus on puhutteleva ja muutenkin onnistunut, siinä on nähtävissä tiettyjä haasteita esillä olevien eri elementtien yhteensovittamisessa. Tikkasen romaanissa kertomuksen tasot kutoutuvat toisiinsa rakenteellista yhtenäisyyttä luovan tajunnanvirran tekniikalla. Näyttämökuljetuksessa korostuvan fyysisen komediallisuuden ja mustan huumorin yhdistäminen henkilökohtaisen tragedian puhuttelevuuteen ja kantaaottavuuteen ei kiteydy aivan yhtä ehjäksi kokonaisuudeksi.
Toisaalta etenkin esityksen epiloginomaisen loppukohtauksen eri merkitystasojen erottelemisen tueksi ainakin minulle syntyi suuri tarve kaivaa esiin kirjahyllyyn aikaa sitten hautautunut Märta Tikkasen romaani. Tästä en halua esitystä kuitenkaan moittia, vaan pikemminkin kiittää.
Märta Tikkanen & Sara Giese: Män kan inte våldtas
Esitykset Lilla Teaternissa 18.12. asti
