Kauhukirjallisuuden pioneeri H. P. Lovecraftin tuotannon asiantuntijana ja suomentajana tunnettu Lauri Lattu debytoi romaanikirjailijana. Susiraja ammentaa aineksia psykologisesta kauhusta sekä muinaisen tietäjyyden kuvastoista. Päähenkilö on taidemaalari Maarit, joka on erinäisten vaiheiden jälkeen päätynyt asumaan mökkiin keskelle metsää eli kirjaimellisesti susirajalle. Perässä seurannut mies on nostanut kytkintä, eikä maalaaminenkaan ota sujuakseen. Sitten Maarit saa rahakkaan työtarjouksen omalaatuiselta mieheltä, joka haluaa muotokuvan sudesta.
Kauhukirjallisuuden kaanon on Latulla varmasti enemmän kuin hyvin hallussa, ja epäilemättä hän on myös halunnut tehdä selvän pesäeron esimerkiksi juuri Lovecraftin tuotantoon. Susiraja onkin niin aiheen ja tyylin kuin päähenkilönsä puolesta paljon lähempänä Marko Hautalan psykologista kauhua kuin Lovecraftin kosmisia näkyjä. Latun proosassa pahuus ei tule tähtien takaa, vaan se elää meissä hiljaa ja uinuvana voimana. Kuten jo nimestäkin käy ilmi, rajan tematiikka on Latun kirjassa keskeinen. Susiraja on lopulta muutakin kuin alue, jossa vastaan tulee useammin hukka kuin ihminen.
Lovecraftin koukeroisiin ja pitkiin lauseisiin verrattuna Lattu pyrkii kirjoittamaan iskevämpää mutta samalla kuvastoltaan väkevää proosaa. Käytännössä tämä tarkoittaa lyhyitä, usein pelkän päälauseen mittaisia virkkeitä, joissa keskitytään kuvailemaan vähän kaikkea liiankin huolellisesti. Tämä tekee tekstistä raskasta luettavaa, ja paikoin tarina tuntuu etenevän vain vaivoin eteenpäin. Kahvin keittämistä, juomista ja kuppeja kuvaillaan toisteisesti niin paljon, että se syö jo tunnelmaa.
Susiraja ei kuitenkaan ole kelvoton romaani, vaikka teksti olisikin kaivannut karsimista. Kirjassa on varsinkin loppua kohden tehokkaita jaksoja, joissa mielen ruuvi kiristyy ja tekstin aiempi töksähtelevyys katoaa. Romaanimittaisen kauhun yleisimpiä ongelmia on se, että tunnelma lässähtää viimeistään siinä vaiheessa, kun kauhu tulee sen kokijoille todelliseksi. Lattu kuitenkin välttää tämän ongelman, ja kirjan tunnelma kantaa loppuun asti, vaikka loppuratkaisun avoimuus onkin vähän turhan turvallinen ratkaisu.
Susirajan hahmogalleria on rajallinen ja enimmäkseen onnistunut. Mieleltään hauras mutta taiteellinen Maarit ei ehkä ole se kaikkein omaperäisin henkilöhahmo, ja sama koskee lopulta oikeastaan muitakin kirjan henkilöitä Maaritin entisestä miehestä hänen parhaaseen ystäväänsä. Tarinan kannalta hahmot ovat kuitenkin riittävän eheitä. Vain Maaritilta taulun tilaava Lauri Rautio jää hahmona ohueksi. Elinvoimaa uhkuvassa Rautiossa on pelon tuntua, mutta samalla hän on jopa ärsyttävyyteen asti salaperäinen ja etäinen hahmo, jonka potentiaalia Lattu ei täysin hyödynnä.
Susirajassa on kokonaisuutena paljon hyvää (tai siis pahaa). Ytimeltään se on eräänlainen kostotarina, jossa mieleltään murrettu ihminen löytää itsestään voiman, jolla hän palauttaa maailmaan jonkinlaisen tasapainon. Paikoin aidosti pelottavan kirjan synkissä visioissa tuoksuvat pimeät havumetsät ja talveen varautuva maa.
Lauri Lattu: Susiraja
Haamu, 2022
255 s.
