Hoivapommin purkajat
Tanja Kuronen
☆☆☆☆
Tanja Kuronen
Hoivapommin purkajat
Gaudeamus 2015
Minä pelkään tilannetta, jossa joudumme sekä yksilöinä että yhteiskuntana pettämään lupauksemme vanhusten hyvästä hoidosta. Näin kirjoittaa Tanja Kuronen kirjassaan, joka luotaa niin sanotun kolmannen sektorin, hyvinvoinnin sekatalouden, yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksia ja epävarmuustekijöitä suhteessa vanhustenhoitoon. Kurosella on omakohtaista työkokemusta vanhustenhoidosta jonka ”tuottajana” on kolmas sektori. Tämä tutkija-työntekijä yhdistelmä antaa kirjan sanomalle uskottavuutta ja ymmärrettävyyttä. Kuronen pyyhkii pois kuvan ”herttaisesta” auttajasta – joka on pääsääntöisesti – nainen, ja ”herttaisesta” avun vastaanottajasta. Realismi ja inhimillisyys kohtaavat Kurosen kokemusperäisiin havaintoihin perustuvissa kannanotoissa. Kurosen tutkimuksellinen ote näkyy lähdeaineiston ja viitteiden runsaudessa. Kirjassaan hän pohtii myös filosofisia ja psykologisia kysmyksiä. Selkeitä kannanottoja löytyy runsaasti, sekä Kurosen itsensä esiintuomana, että lainauksina. Eräs esimerkki: Identiteetti ei säily, jos ihmisestä tulee palvelutaloon muuttamisen myötä loppuiäkseen ”asukki”, ”potilas”, ”hoidokki” tai ”kolmoshuoneen kakkossänky”. Hoivaan liittyy myös seuraava havainto: Puolisoiden sitoutuminen toistensa hoivaamiseen voi olla romanttista ja kauniilla tavalla vastavuoroista ja velvoittavaa mutta myös ahdistavaa ja pelottavaa, ylivoimaisen raskastakin. Kurosen kirjassa korostetaan käytännön työn merkitystä: Eiriitä, että ”välittää vanhuksista” ja näkee, että hoivan tekeminen on mahdollista ja organisoi hoivatyötä ja hankkii sille rahoitusta, vaan jonkun täytyy vielä tehdä se käytännön työ, joka täyttää havaitun avuntarpeen. Kurosen hätkähdyttävän voimallinen kritiikki on perusteltua, kuten seuraavasta ilmenee: ”Silmien eteen avautuva todellisuus laittoi välillä sydämeni hakkaamaan ja sai kysymään, jättääkö hyvinvointivaltio oikeasti naisen yksin kotiinsa makaamaan omassa ulosteessaan ja odottaa, että joku menee vapaaehtoispohjalta tämän asian korjaamaan?” Kurosen mukaan kansalaistyö on uudenlainen tapa tehdä hoivatyötä: ”Visiossani kansalaistyö on organisoitua kansalaisyhteiskunnan tekemää työtä, joka tehdään kansalaisten tarpeisiin ja josta maksetaan kansalaispalkkaa. Tällainen kansalaistyö ei ole työvoimahallinnollinen toimenpide eikä sosiaaliturvan vastikkeellinen muoto. Kansalaistyötä ei tehdä yrityksille.” Kuronen korostaa vielä, että hoivatyön tekemisen pitäisi olla luotettavalla ja kestävällä pohjalla, sillä hoivatyö on välttämätöntä työtä, ja hyvä vanhushoiva on edellytys elämisen arvoiselle loppuelämälle. Kukaan ei halua sellaista nykyisyyttä tai tulevaisuutta, jossa itsemurha on vanhenemista suositumpi vaihtoehto.
Markku Laitinen
