Espanjalainen kirjailija ja toimittaja Andrea Abreun esikoisromaani Pilvipeitto näyttää Kanarian saarista puolen, joka ei ole tuttu suomalaisille turisteille. Kirjan kymmenvuotias kertoja elää perheensä ja parhaan ystävänsä Isoran kanssa työväenluokkaisissa oloissa Teneriffan saarella sijaitsevan Teide-tulivuoren rinteillä iänikuisen pilvipeiton alla. Tyttöjen syrjäisen kotikylän elämä tuntuu pysähtyneen aivan kuin vuoren rinteisiin kiinni tarrautuneet pilvetkin. Pinnan alla piilee patoutuneita voimia: köyhyyttä, näköalattomuutta, turhautumista, pahantahtoisuutta ja mielenterveysongelmia.
Tytöt vetelehtivät kaduilla, kodeissaan, Isoran perheen kaupassa ja Teiden rinteillä. Kylän elämänpiiri on rajattu ja arki toisteista, joten tytöt unelmoivat uimarannalla vietettävistä päivistä, juttelevat telenoveloista, leikkivät barbeilla, kertovat juoruja kyläläisten elämästä, haukkuvat ällöttävinä pitämiään turisteja sekä tunnustelevat leikin varjolla muuttuvia kehojaan. Heräävää seksuaalisuutta Abreu kuvaa peittelemättä ja suorasukaisella huumorilla.
Kertoja ihannoi Isoraa, joka on samanikäisyydestään huolimatta häntä rohkeampi, räävittömämpi ja varttuneempi. Asetelma muistuttaa Elena Ferranten Napoli-romaanisarjan päähenkilöiden Elenan ja Linan välistä ystävyyssuhdetta. Isora ei ole tosin hallitsevuudestaan huolimatta yhtä pahansisuinen kuin Lina, ja Pilvipeiton ystävykset kykenevät osoittamaan kiintymystään avoimesti siinä missä Elenan ja Linan kiintymyksenosoitukset ovat eleisiin ja sanoihin verhottuja.
Abreun suorasukainen, välitön ja ajoittain groteskikin kerronta tavoittaa hyvin lapsen mielenmaiseman. Kirjan lopulla tyyliin avautuu sekä runollisia että unenomaisia sävyjä. Pilvipeitto on kiehtova romaani elämän ahtaista rajoista ja niiden murtumisesta, eikä Abreuta pidetä turhaan yhtenä espanjankielisen kirjallisuuden nousevista lupauksista. Sari Helanderin suomennos on vaikuttavaa työtä.
Andrea Abreu: Pilvipeitto
Siltala 2024, 170 s.
