Eevil Stöö: BACK ON MY BULLSHIT
Katakombi Records 2024
Reilun vuoden sisään jo neljäs pitkä Eevil Stöön julkaisu ei ole oikeasti kauhean pitkä. BACK ON MY BULLSHIT -albumi koostuu nimittäin seitsemästä reilun kahden minuutin mittaisesta kappaleesta. Hevonpaska on karsittu pois.
Itse sisältö on ihan tuttua Stöötä, hauskaa ja humoristista. Mutta pelkästä vitsistä ei ole kyse. Pitkän linjan räppärin muodonmuutos huumorimusiikista vakavampaan tapahtui jo vuosia sitten – ja sen myötä hänelle myönnettiin myös Teosto-palkinto. Mystisen muusikon viittaa kantavan artistin metamorfoosi onkin ollut hieno.
Stöölle ominainen tapa sanoittaa kappaleita on myös kiehtova. Suuria draamallisia kaaria on turha etsiä. Pikemminkin kannattaa vain nauttia puhtaasta sanataituroinnista. Jos yleensä kappaleissa on yksi tai kaksi catch-riimiä, niin Stööltä niitä voi löytyä vaikka 50. Välillä tuntuu, että intertekstuaalisia viittauksia ja oivaltavia riimejä syntyy siihen tahtiin liukuhihnalta, että niitä täytyy pyöritellä edestakaisin ja kuoria hiljakseen kuin sipulia. Tämän kaiken kun yhdistää erittäin koviin taustoihin, niin herranjestas meillä on taas hyvä levy käsissä.
Antti Kurko
Olli Aarni: Yö näkyy
Olli Aarni: Yö näkyyDauw 2024
Kokeellista äänitaidetta pitkäjänteisesti tuottanut Olli Aarni lähettää uusimmalla albumillaan Yö näkyy kuulijansa aaltoilevien nauhaluuppien kannateltavaksi. Marginaalimusiikkia pieteetillä luovan, kansainvälisestikin tunnetun artistin levyllä on kaksi parikymmentäminuuttista kappaletta, Kimaltava lätäkkö ja Ilma koskettaa ilmaa, jotka hyväilevät verkkaisesti sukeutuvilla sävelillään ja värähtelyillään sekä korvia että sielua.
Aarnin edellinen levy Tuokio sisälsi artistin itse improvisoimaa kanteleensoittoa, ja Yö näkyy muistuttaakin kaihoisine melodiakulkuineen ja muotoa lähes huomaamatta muuttavine äänimaisemineen enemmän artistin aiempaa tuotantoa. Levyä hallitsee transsinomainen tunnelma, jota veden ja ilman metaforat vahvistavat.
Yö näkyy tuo mieleen obskuurin ambient-duo Celerin, tuottaja Jim O’Rourken kokeelliset teokset ja äänitaiteilija William Basinskin nauhaluuppimusiikin. Viimeksi mainitulle Aarni valmisteli yleisöä avatessaan illan Helsingin Temppeliaukion kirkossa syksyllä 2018.
Aarnin musiikki on pehmeää, hellää, unenomaista ja täynnä merkitystä. Yö näkyy on parasta yöllä kuunneltuna. Se puhuttelee erityisen voimallisesti yösieluja, jotka pohtivat elämän alhoja ja iloja, rakkautta ja rakkaudettomuutta, tuulen huokaillessa tummissa lehvästöissä.
Mika Pekkola
Flesh Pit Ponies: Real Club Queens
Flesh Pit Ponies: Real Club QueensSuck Puck Records 2024
Technoon liitetty ‘heroine chic’ -look on vihdoin vaihdettu Briteissä trendaavaan ‘ketamine chiciin’, joka julistaa, että hauskaa saa ja kuuluukin pitää, ihan omana itsenään. ”It’s okay to be dumb”, laulavat Ponitkin levyllään.
Flesh Pit Poniesin kaksikko Anna ja Mona Hyvärisellä on laajat konemusiikilliset taustat. Seitsenraitaisen esikoisalbumin tyylilaji, hervantabass, yhdistää erilaisia kone- ja muita musagenrejä niin taidokkaasti, että jokainen löytää siitä itselleen jotain. Eikä ponien kuuntelemiseen tarvita konemusataustaa. Diggaus on asenteesta kiinni.
Maallikolle duon menoa ja estetiikkaa avannee parhaiten donk-tyylinen GOD ZILLA, josta lohkaistu musavideo kannattaa kattoo nopee [sic]. Julistan albumin vuoden tärkeimmäksi konemusajulkaisuksi ja ennustan, että duosta kuullaan vielä – paljonkin.
Julius Halme
