BISBEE-_17-6_2

ElokuvaKirjoittanut Kaisu Tervonen

Kaivoskatastrofi amerikkalaisittain

Lukuaika: 2 minuuttia

Kaivoskatastrofi amerikkalaisittain

Bisbee ’17

Robert Greene

Etninen puhdistus vai välttämätön toimenpide kaupungin rauhoittamiseksi? Tai ehkä kapitalistin voittojen suojeleminen? Vaikuttava dokumentti Bisbee ’17 palaa samannimiseen kaupunkiin ja vuoteen 1917, kun seriffi apulaisineen kärräsi 1 196 lakkoilevaa kaivostyöläistä junalla karjavaunuissa keskelle erämaata ja jätti heidät sinne.

Reilun kymmenen kilometrin päässä Meksikon rajalta Yhdysvalloissa sijaitseva Bisbee oli sata vuotta sitten firman kaupunki. Kuparikaivos toi kaupunkilaisille elannon, tosin vaihtelevan sellaisen. Kaivoksilla oli töissä 30 eri kansallisuutta, ja palkat vaihtelivat etnisen taustan mukaan. Omistajilleen kaivos tahkosi kuitenkin yllin kyllin vaurautta, etenkin kun ensimmäinen maailmansota piti huolen kuparin menekistä.

Robert Greenen dokumentti kutoo hienosti yhteen monisyistä his­toriaa. Se fokusoi nykykaupunkiin, jossa vuoden 1917 kipeistä tapahtumista on vasta alettu puhua. Kaivos on lopettanut jo 1975, mutta kuparimenneisyys näkyy edelleen niin patsaissa ja kuvissa kuin kuparinpunaisissa ­rinteissäkin, jotka kaupunkia reunustavat. 

Dokumentti esitetään Helsingin DocPoint-festivaalilla tammi–helmikuussa. Esitys tuo aina yhden tason lisää elokuvaan, jossa niitä on jo valmiiksi liuta. Greenen johtama dokumenttiryhmä elävöitti tapahtumat Bisneessä uudelleen järjestäen eräänlaisen paikallisspektaakkelin, jossa kaupunkilaiset esittivät seriffejä ja kaivostyöläisiä tuona kohtalokkaana päivänä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Osa kaupunkilaisista valitsee sen puolen, jonka uskoo asian oikeutukseen. Seriffiä näyttelevä mies pitää roolihahmonsa päätöstä järkevänä, ainoana keinona palauttaa järjestys lakkoilevaan kaupunkiin. Kaivostyöläistä näyttelevä taiteilija taas haluaa pitää epäoikeudenmukaisesti karkotettujen muistoa yllä. 

Meksikolaissyntyinen nuorukainen Fernando Serrano ei ole tiennyt tapahtumista ennen dokumenttiryhmän saapumista kaupunkiin. Hän liikuttuu silti kovin kuunnellessaan työväenliikkeen lauluja, joilla kaivostyöläisiä rohkaistiin. Serrano näyttelee yhtä heistä.

Seudulla on totuttu ottamaan historia konkreettisesti ja viihteellisesti haltuun. Vieressä sijaitsee Tombstonen aavekaupunki, joka tunnetaan OK Corrallin asetaistelusta seriffi ­Wyatt Earpin ja roisto Ike Clantonin joukkioi­den välillä. Taistelua esitetään turistien iloksi edelleen.

Ohjaaja Greenekin on aiemmin osoittanut kiinnostusta siihen, kuinka näytteleminen ja roolit paljastavat todellisuutta. Hänen elokuvansa Actress (2014) ja Kate Plays Christine (2016) käsittelivät molemmat näyttelijäntyötä ja yksittäisten ihmisten suhdetta rooleihin. Bisbee ’17 kohdalla ihmisiä ja rooleja on lukuisia. 

Elokuvan tarina resonoi nykyajassa moneen suuntaan. Meksikon ja Yhdysvaltain välinen raja-alue on kuuman keskustelun alla jo itsessään. Serrano kertoo olleensa seitsemänvuotias, kun hänen meksikolainen äitinsä karkotettiin maasta rikossyytteiden vuoksi. 

Jos rajankäynti olisi kiinni vain presidentti Trumpin tahdosta, Bisbeen kaupungin lähellä olisi massiivinen muuri.

Rasismi on yksi tapahtumia selittävä aines. Apulaisseriffeistä yhdellä oli slaavilainen sukunimi, loput olivat valkoisia paikallisia miehiä. Karkotetut sen sijaan koostuivat etnisesti kirjavasta porukasta. Joukkio oli helppo leimata epäamerikkalaiseksi sakiksi, sillä niin ihmisiin kuin työväenliikkeeseen suhtauduttiin jyrkimmillään epämiellyttävänä ”tuontitavarana”. 

Toiset syyttävät tapahtumista edelleen työväenliikettä ja sen myymää ”kommunismia”. Syndikalistinen ammattiyhdistys Industrial Workers of the World, IWW, oli ajanut kaupunkiin lakkoa, jossa vaadittiin muun muassa parempia työolosuhteita. Nyt saastuttava kaivosteollisuus on karannut maihin, joissa työolosuhteita kontrolloidaan yhtä huonosti kuin aikoinaan Bisbeessä.

Vuonna 1917 tapahtumien eri puolilla oli myös kaksi veljeä. Toinen toimi apulaisseriffinä ja saattoi kaivostyöläisveljensä junavaunuun. He eivät enää koskaan nähneet toisiaan. 

Sadan vuoden takainen veli veljeä vastaan -asetelma saattaa kalskahtaa tutulta myös Suomessa. Voisiko kuvitella, että täkäläiset asettaisivat eriväriset nauhat käsivarsiinsa ja näyttelisivät uusiksi sisällissodan tapahtumia? Ehkä ei ihan vielä. 

docpointfestival.fi