Rauhanneuvottelija – Miten konflikteja ratkaistaan?
Johanna Latvala, Veera Lehtola, Outi Sippola
☆☆☆☆
Brittiläinen kirjailija Rebecca West kuuli tuoreeltaan Jugoslavian kuningas Aleksanteri I:n murhasta vuonna 1934. West oli toipumassa leikkauksesta ja huusi hoitajalle:
”Kamalin asia on tapahtunut. Jugoslavian kuningas on salamurhattu!”
”Voi ei, tunsitko hänet?”
”En.”
”Miksi sitten asia on sinusta kamala?”
West kertoo muistaneensa tuolla hetkellä, että sana ”idiootti” tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa henkilöä, joka ei kykene ajattelemaan yhteiskunnallisesti.
Westin tarina juolahtaa usein mieleen, kun maailmanpolitiikassa tapahtuu. Helposti ajatellaan, että asia ei koske meitä, jos se tapahtuu jossain kaukana.
Muistan tarinan seuratessani turkulaisen Tehdas Teatterin hienoa nukketeatteriesitystä Rauhanneuvottelijat, joka kertoo epätoivoisista rauhanneuvotteluista jossain kaukana, mutta kuitenkin niin poliittisesti kuin eettisestikin meitä lähellä.
West oli järkyttynyt kuninkaan salamurhasta, koska poliittiset tapahtumat johtavat aina laajempiin seurauksiin ja ovat aina kietoutuneet yhteen eri toimijoiden ja tapahtumien kanssa. Kysymys ei ole ikinä yksittäisestä ja paikallisesta sattumuksesta.
Tämän ajatuksen esitys onnistuu välittämään osuvasti. Teatterilavan rauhanneuvottelupöytä on samaan aikaan erityinen ja yleinen. Esityksessä pitkäjänteinen rauhanneuvottelija pyrkii tuomaan konfliktin osapuolet yhteen huolimatta sotaisien vuosien mittaan kertyneestä katkeruudesta, vihasta, epätoivosta ja surusta.
Rauhanneuvottelujen umpikuja on toistunut uudelleen ja uudelleen eri aikakausina ja eri puolilla maailmaa. Esityksessä tätä havainnollisestaan marssittamalla esiin Alfred Nobel, Nelson Mandela, Helena Ranta, Malala Yousafzai ja Saddam Hussein, joiden nukkehahmot muistuttavat esityksen ihmishahmoja – rauhanneuvotteluiden osapuolia – siitä, että konflikteissa on aina jotain kaikille jaettua.
Esityksessä on mukana myös Suomi, joka puhuu rauhasta mutta on viime vuosina moninkertaistanut asevientinsä epävakaaseen Lähi-itään. Suomi on aseistanut Saudi-Arabiaa ja Yhdistyneitä Arabiemiirikuntia, jotka ovat pommittaneet siviilikohteita Jemenissä.
Tämän hetken sodat ovat myös meidän sotiamme. Niiden ympärillä käytävät rauhanneuvottelut ovat meidän neuvottelujamme. Olisi idioottimaista nähdä ne erillisinä tapahtumina, joihin meillä ei ole osaa eikä arpaa.
Vaikuttaviin kohtauksiin kuuluu alku, jossa rauhanneuvotteluiden riitaisat ja vihaa täynnä olevat osapuolet eivät suostu edes katsomaan toisiaan. Epäluottamus on kokonaisvaltaista.
He kantavat hiekalla täytettyjä salkkuja – muistijälki tuhotuista kaupungeista, menetetyistä elämistä, sodan silmittömyydestä. Hiekka toimii hienona symbolisena kuvana läpi esityksen.
Seuraavana hetkenä sotivat osapuolet innostuvat paikallisen ravintolan herkullisista lounastarjoiluista ja jakavat yhteisen intohimon kulinaristisiin nautintoihin. Juuri näin ristiriitaista sodan arki voi olla.
Esityksessä on hyödynnetty taidokkaasti dokumentaarisia lähteitä ja keskusteluja rauhanvälityksen asiantuntijoiden kanssa. Kuvaus on samaan aikaan informatiivista ja maagista.
Teoksesta välittyy hyvin, etteivät rauhanneuvottelut ole sellainen riemuvoitto, jollaisena ne usein populaarikuvastossa esitetään. Todellisuudessa tulos on usein karvas pettymys kaikille. Nimen kirjoittaminen paperiin voi olla pikemminkin häviöltä tuntuva myönnytys kuin suuri onnistuminen. ”Koska mitään ei ole tehtävissä, me allekirjoitamme tämän paperin.”
Rauhanneuvottelijat esitetään usein kylmäpäisinä sankareina, mutta myös tätä kuvastoa esitys rikkoo. Neuvottelija pyrkii herättelemään toivoa ja tuomaan konfliktin osapuolia yhteen, mutta samalla kimmastuu, väsyy ja katkeroituu. Luottamuksen rakentaminen on väsytystaistelua.
Esityksen vaikuttavin hetki on, kun diplomaatti-illallisten pääruokana tarjoillaan rauhankyyhky. Rauhansopimuksen muste ei ole aina edes kuivunut, kun jo seuraava konflikti siintää horisontissa. Samalla kun hirttoköysi kiertyy Saddam Husseinin kaulan ympärille, uudet sortajat marssivat jo kovaa vauhtia maailmanpolitiikan näyttämölle.
Westin muistutus siitä, että maailmanpolitiikassa tapahtumat etenevät ketjureaktion lailla, on tärkeä pitää mielessä, kun juhlimme konfliktien päättymistä. Viha ja katkeruus voivat jäädä kytemään sodan raunioihin ja levitä sieltä hetkessä. Siksi yksittäisiin tapahtumiin ja vääryyksiin pitää suhtautua vakavuudella.
Rauhanneuvottelijat ei ole romanttinen esitys siitä, miten hyvä voittaa pahan. Se on pikemminkin ironinen esitys, jossa konfliktin eri osapuolten näkökulmat tarjoavat inhimillisen kuvan sodan mielettömyydestä. Kun yhtäällä soditaan, koko ihmiskunnan pitäisi olla hereillä.
Johanna Vuorelma
Johanna Latvala, Veera Lehtola,
Outi Sippola: Rauhanneuvottelija – Miten konflikteja ratkaistaan? Tehdas Teatterissa 8.4. asti
