Wigwam Revisited
Wigwam 2017: Jukka Gustavson ja Mikko Rintanen, koskettimet ja laulu, Pekka Nylund, kitara, Petri Asiala, basso ja Jan Noponen, rummut.
G Livelab
☆☆☆☆☆
Freddie are you ready
Taking me home to my love one’s side
Home, oh yeah
Rumpali, säveltäjä, liidaaja Ronnie Österberg, kitaristi Rekku Rechardt, kosketinsoittajat Jim Pembroke, Esa Kotilainen ja Pedro Hietanen, basistit Pekka Pohjola, Måns Groundstroem ja Jussi Kinnunen… Wigwamin soittajaluettelo on kuin Suomi-jazzin Kuka kukin on -lista (ja 1960–70-luvulla oli All Male -meininki. Höh. Kiitos tulosta alalle, Aija Puurtinen, Erja Lyytinen, Anna-Mari Kähärä, Ina Forsman, ja monet muut siskot. Teistä toiste lisää!)
Kun Wigwam esiintyi G Livelabissä 24.3., mukana oli vanhemmista kokoonpanoista vain Gustavson (mukana jo vuonna 1969) ja Noponen, joka soitti koulubändinsä kanssa Wigujen lämppärinä 1975. Myöhemmin, Oulunkylän pop-jazz-opistosta valmistuttuaan, Noponen pääsi itse bändiin. Kokoonpanon muutokset asettivat etukäteen suuren jännityksen myös yleisölle. “Tuleeko tästä enää mitään?”, mietti itse kukin ennen keikan alkua. Varsinkin kun keikkapaikkana on armoton G Livelab, jonka superhifi-Genelecit toistavat selkeästi pienimmäkin “oho, mites tää menikään” -sluibailun. (G Livelabista ja sen huippuäänentoistosta olen kirjoittanut aiemmin tässä. )
And do I ever need her
And do I ever need her lovin’
Do I need it, yes indeed!
Nuclear Nightclub -levy ilmestyi vuonna 1975, ja se muistetaan edelleenkin yhtenä kaikkein kovimmista suomalaisista jazzahtavista hippirocklevyistä. G Livelabin yleisölle tuntui olevan suuri yllätys, että nyt päästään kuulemaan juuri tätä taidemusiikkia. (Gustavson on keikkaillut oman bändinsä kanssa viime aikoina, mutta koskematta koskettimellakaan Wigwamiin.)
Mikko Meriläinen on kirjoittanut ansiokkaan Wigwam-historian Nuclear Netclub -sivustolle, ja siinä hän mainitsee, että tuon ajan Wigwamia verrattiin erityisesti Steely Daniin. Verrataanpa sitten edelleenkin: Donald Fagenin ja Walter Beckerin luotsaama vieläkin kasassa oleva ja uutta luova Steely Dan oli julkaissut Pretzel Logic -levyn vuonna 1974. Siinä Wigwamin kaltaista harmoniaa ja soundeja voi kuulla Rikki Don’t Lose That Number, Night By Night, ja etenkin Charlie Freak -biiseissä. Vähän aikaisemmin Steely Daniltä oli ilmestynyt Countdown to Ecstacy, jonka Pearl of the Quarter ja Boston Rag ja jonkin verran myös My Old School voisivat erinomaisen hyvin olla Wigwamia. (Jos Wigwam olisi ikinä käyttänyt kompin ulkopuolisia taustalaulajia, Härmän bändi olisi voinut kuulostaa samalta kuin Steely Dan biisissä Showbiz Kids.)
Groundstroem, Pembroke, Rechardt ja tietenkin bändin master mind Österberg soittivat aikoinaan Nuclear Nightclub -levyllä. Tänä keväänä Pembroke on korvattu Mikko Rintasella, joka osoittautuikin kerrassaan erinomaiseksi paikan täyttäjäksi. (Voima antaa lisäpisteitä tyylikkäästä hippihabituksesta.) Rechardtin tonttia hoiteli Pekka Nylund ja myöhempi Wigu eli Noponen oli rummuissa. Ahkerasti omiakin keikkoja tekevä Gustavson nostatti muinaisaikoja kaipaavien silmiin onnenkyyneleitä urkusooloillaan.
Yleisö, “joka koostui pelkästään rockpoliiseista”, kuten ystäväni päivitti keikalta Facebookiin, oli näiden äärellä sulaa vahaa. Autenttisen soundin vahtikoirat heltyivät laulamaan mukana, eikä vaan yhdessä biisissä vaan useammassa. ”Freddie are you ready” kaikui – tai ei, eihän G Livelabissa onneksi ole kaikua – siis kuului kovaa sekä keikalla että toimittajan päässä vielä seuraavana aamuna.
Toivottavasti Wigwam keikkeilee edelleen, kyllähän muutamilla festareillakin voisi käydä näyttämässä progen mallia, ja tietysti päälavalta.
You know my love for you just
Goes from strong to stronger
Just a case of do or die
It’s do or die.
