Aktivistinäytelmä 3
Helana Kallio
KokoTeatteri
Esityksen alussa lavalla nähdään toisinto Mississippin Sumnerissa vuonna 1955 pidetystä oikeudenkäynnistä. Siinä poikansa Emmetin lynkkauksen uhrina menettänyt Mamie Till Bradley joutuu oikeudenkäynnissä vielä uusien rasististen loukkausten kohteeksi.
Toisessa kohtauksessa USA:n kansalaisliikkeen ikonisena älykkönä tunnettu Angela Davis pitää puhetta opiskelijoilleen sen jälkeen, kun Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan oli vuonna 1969 onnistunut painostamaan yliopistoa erottamaan hänet virastaan.
Näemme myös saksalaisen 1970-luvun alussa perustetun RAF-terrorijärjestön Ulrike Meinhofin purkamassa tunteitaan sisarelleen Wienkelle heidän isänsä juutalaisvastaisuudesta ja entisten natsien yhä vahvasta asemasta Länsi-Saksassa. Väliajan jälkeen mukaan hahmoina ilmaantuvat myös ympäristötuhoista vuonna 1962 Äänetön kevät -teoksen kirjoittanut Rachel Carson ja tukholmalaisessa NK-tavaratalossa vuonna 2003 murhattu Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh.
Kyse on Helena Kallion KokoTeatterille kirjoittamasta ja ohjaamasta Aktivistinäytelmä 3:sta. Se on päätösosa yhteiskunnallista osallistumista käsittelevään trilogiaan. Sitä edeltänyt Tanssiva agitaattori kertoi Pariisiin kommuunin militantista kaaderista Louise Michelistä ja USA:sta anarkistina vuonna 1919 karkotetusta feministi Emma Goldmanista.
Aktivistinäytelmä 3:n hahmot lähestyvät vaikuttamista myös muuten kuin suoran toiminnan näkökulmasta. Ennen kansalaisoikeusliikkeeseen liittymistään Mamie Till yritti turhaan korjata perheensä kokemaa vääryyttä tuomioistuimen kautta. Saman liikkeen militanttisiiven aktivistina vankilaan joutunut Angela Davis valitsi vaikuttamisen keinoikseen myös akateemiset välineet. Toisaalta siinä missä Ulrike Meinhof aloitti vaikuttamisen vasemmistolaisen konkret-lehden toimittajana, Rachel Carson kirjoitti kirjan ja Anna Lindh ryhtyi puoluepoliitikoksi.
Näytelmään valitut henkilöt ovat kiinnostavia ja ensemblen heittäytyminen heidän hahmoihinsa paneutunutta. Pelkistettyjen lavasteiden äärellä nähtävä kolmen näyttelijän tiimi työskentelee hyvällä keskinäisellä dynamiikalla ja heidän omat karaktäärinsä täydentävät toimivalla tavalla toisiaan.
Näyttelijöistä Tuuli Heinosen tunteikas eläytyminen Tillin ja Davisin rooleissa välittää sattuvasti henkilökohtaisten oikeudenloukkausten kohteeksi joutuvien aktivistien rohkeuden. Anna Veijalainen puolestaan tavoittaa Meinhofin sukupolvitraumaisen kiihkon samalla kun hän onnistuu sivurooleissaan venyttämään esityksen hahmogalleriaa irvokkaiden karikatyyrihahmojen suuntaan. Heidän laillaan monissa rooleissa nähtävä Ann Elif Egeciogly hallitsee ajoittain koko tilaa näytelmän hypnoottisen musiikin säveltäjänä ja pääesittäjänä.
Esityksen haaste on on sen eri suuntiin pursuavan materiaalin runsaudessa ja sen draamallisessa jäsentämisessä. Historiallista aineistoa oli läkähdyttävästi myös Tanssivassa agitaattorissa, mutta siinä kahden hahmon elämänvalinnat välittyvät eheämpinä kaarina kuin mitä Aktivistinäytelmä 3:n viiden henkilön osalta on mitenkään mahdollista.
Aktivistinäytelmä 3 kietoo yhteen etenkin rasismin ja fasismin vastustamisen sekä ympäristönsuojelun aiheita. Silti sen historiallisia osallistujia sitoo yhteen lähinnä sukupuoli. Samalla heistä nähtävien elämän katkelmien keskinäinen yhteys jää monelta osin epäselväksi.
Esimerkiksi vaikka Mamie Tillin tarina lomittuu hyvin Angela Davisin ja tämän päivän Black Lives Matter –teemaston kanssa, paljon haasteellisempaa on hahmottaa, miten Ulrike Meinhofin katkeruus miehensä uskottomuudesta, Rachel Carsonin kamppailu syöpää vastaan tai Anna Lindhin ministerinä tekemä harkitsematon karkotuspäätös sovittuvat toisiinsa ja kokonaisuuteen.
Oma haasteensa liittyy myös vahvasti esillä olevaan poliittisen marttyyriyden teemaan. Carson ei menehtynyt aktivisminsa tähden eikä ilmeisesti Anna Lindhkään, jonka mieleltään järkkyneellä murhaajalla ei tiettävästi ollut tekoonsa poliittista yllykettä. Siksi epäselväksi jää, miksi osallistumisen puolesta propagoiva esitys kiteytyy finaalissaan murhapaikan muistokynttilöihin. Kuten sekin, miksi siinä halutaan erikseen korostaa kiistanalaista tulkintaa, että Ulrike Meinhof kuoli vuonna 1976 Stammheimin vankilassa poliittisen salaliiton uhrina.
Aktivistinäytelmä 3 tarjoaa monipuolisen, mutta etenkin jäsentämisen osalta pitkälti katsojalle kotiläksyksi jäävän historiallisen kokoelman rohkeista naisvaikuttajista. Tästä lähtökohdastaan käsin se on inspiroivaa teatteria ainakin kaikille meille, joita poliittinen osallistuminen itsessään kiinnostaa.
Helana Kallio: Aktivistinäytelmä 3
Esitykset KokoTeatterissa 25.11. asti
