The Trial of the Chicago 7
Aaron Sorkin
Elokuvateattereissa 2.10.2020
☆☆☆☆☆
West Wing (1999–2006) ja Newsroom (2012–2014) -sarjoistaan sekä esimerkiksi Social Network -elokuvan (2010) käsikirjoittajana saamastaan Oscarista tunnetun Aaron Sorkinin uusin elokuva käsittelee vuoden 1968 Chicagon mellakoita ja niiden jälkiselvittelyä oikeudessa.
Sorkin kirjoitti elokuvan alunperin jo vuonna 2007 Steven Spielbergin ohjattavaksi, mutta sen silloinen tuotanto kaatui USA:n käsikirjoittajaliittojen lakkoon. Vahinko saattoi kääntyä elokuvalle eduksikin: historiallisesta aiheestaan huolimatta nykyhetkessä sen voi tulkita viittaavan myös erityisen kiinnostavalla tavalla Black Lives Matter -mielenosoitusten ja Trumpin aikakauteen.
The Trial of the Chicago 7 alkaa yli viiden minuutin tiiviiksi uutispaketiksi leikatulla introlla kuin Orson Wellesin Citizen Kane konsanaan. Se sijoittaa elokuvan tapahtumat Vietnamin sodan sekä Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn murhien myrkyttämään USA:n yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Samalla esitellään ne poliittisten liikkeiden napahenkilöt, joita vastavalitun Richard Nixonin hallinnon käynnistämässä oikeudenkäynnissä syytettiin kyseenalaisin perustein salaliitosta.
Elokuvassa esiintyvillä päähahmoilla on historialliset vastineensa. Vaikka tapahtumia ja henkilöhahmoja on jonkun verran muokattu elokuvan tarpeisiin, syytettyjen oikeudenloukkauksien irvokkuus ja oikeusprosessin tragikomiikka olivat todellisessa elämässä jopa kuvattua äärimmäisempää.
Aktivistien keskinäisten suhteiden dramatisointi ei liity vain tarinan kuljettamiseen. Etenkin militantin Black Panthers -ryhmittymän Bobby Sealen (Yahya Abdul-Mateen II), demokraattista opiskelijaliikettä edustavan Tom Haydenin (Eddie Redmayne) sekä vastakulttuurisen Yippies-puolueen elämäntapa-anarkistien Abbie Hoffmanin (Sacha Baron Cohen) ja Jerry Rubinin (Jeremy Strong) kautta kuvataan myös yleispätevämmin eri tavalla radikaalien poliittisten liikkeiden tapoja määrittää omaa rooliaan suhteessa muutokseen ja toisiinsa.
Laajemman poliittisen kehyksen huomioimisesta kertoo myös Black Panthers -aktivisti Fred Hamptonin (1948–1969) hahmon korostaminen. Erittäin epäilyttävissä olosuhteissa poliisin luoteihin kuolleen Hamptonin marttyyriyydellä oli oikeudenkäynnin ulkopuolella iso merkitys vastakkainasettelujen kärjistymiseen ja radikalismin keinojen kovenemiseen – ei vähiten Weathermen -järjestön osalta.
The Trial of the Chicago 7 kuvaa tarkasti 1960-luvun lopun USA:n kahtiajakautumista, tuomiovallan poliittista korruptiota sekä syvälle poliisivallan rakenteisiin ulottuvaa rasismia ja kansalaisoikeuksien halveksuntaa.
Erityisen traagista on tietenkin se, että juuri nämä asiat näyttävät repivän amerikkalaista yhteiskuntaa tänäänkin. Tästä esimerkkeinä voi rakenteellisen rasismin ylilyöntien ohella pitää Trumpin tapaa lähettää liittovaltion epämääräisiä järjestysvoimia hillitsemään omasta mielestään oikeudettomia mielenosoituksia kuten myös ajankohtaista vääntöä USA:n korkeimman oikeuden tuomareiden poliittisista valinnoista.
Yhteiskunnallisesta kerroksellisuudestaan ja kantaaottavuudestaan huolimatta elokuva on katsojan kannalta myös sangen viihdyttävä. Sen rytmissä ja dialogissa näkyvät Sorkinin ammattitaidon ohella hänen sisäistynyt oikeustajunsa ja huumorinsa terävyys.
