Monella suomalaisella menevät hirvieläimet sekaisin. Metsäpeura on harvinainen, havumetsiin sopeutunut peuran alalaji. Poro on kesytetty ja jalostettu Skandien villistä tunturipeurasta, joita elää nykyisin vielä Etelä-Norjan vuoristossa. Etelä-Suomen pelloilla ja teillä puolestaan puolestaan toikkaroi tuhatmäärin metsäkauriita ja valkohäntäkauriita.
Nyt Suomeen on rakenteilla merkittävä raja-aita, joka vaikuttaa eläinten liikkeisiin. Noin sata kilometriä Oulusta kaakkoon sijaitsevan Oulunjärven pohjoispuolelle nousee suojelutoimien vuoksi aita, jonka on tarkoitus erottaa poro ja metsäpeura toisistaan.
Poronhoidon käyttöön varataan jatkossakin kolmannes Suomesta: koko Lappi sekä suuri osa Pohjois-Pohjanmaasta ja Kainuusta. Villi metsäpeura saa asua vain poronhoitoalueen eteläpuolella.
Laji levisi omin sorkin Neuvostoliitosta takaisin Kainuuseen.
Syynä on halu suojella alkuperäistä suomalaista lajia, metsäpeuraa. Se ei saisi risteytyä poron kanssa, koska silloin metsäpeura voisi lajina hävitä.
Metsäpeura on jo kertaalleen kuollut Suomen alueelta sukupuuttoon.
Metsäpeura palasi Neuvostoliitosta
Ennen muinoin lähes koko Suomi oli metsäpeuran valtakuntaa lukuun ottamatta etelärannikkoa ja Tunturi-Lappia. Metsäpeura oli hyvin tärkeä riistaeläin. Sitten metsästyspaine kasvoi liian suureksi, ja 1900-luvun alussa metsäpeura kuoli meiltä sukupuuttoon.
1950-luvulla laji levisi omin sorkin silloisesta Neuvostoliitosta takaisin Kainuuseen. Heräsi toivo, että se levittäytyisi laajemminkin entisille asuinsijoilleen.
1970- ja 1980-lukujen taitteessa lauma kainuulaisia metsäpeuroja siirrettiin Suomenselälle nykyisen Salamajärven kansallispuiston alueelle, joka sijaitsee Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakuntien alueella. Peurat pärjäsivät, ja tällä hetkellä niitä elää Pohjanmaalla enemmän kuin Kainuussa.
Yhteensä metsäpeuroja on Suomessa noin 2 700, mikä on yli puolet niiden koko kannasta maailmassa. Suomen lisäksi meikäläisiä metsäpeuroja elää vain Luoteis-Venäjällä, missä peurojen määrä on salametsästyksen vuoksi viime vuosikymmeninä romahtanut.
Poroilla pyyhkii paljon paremmin kuin metsäpeuroilla: niiden määrä on Suomessa vuodenajasta riippuen noin 200 000–270 000.
Peura-aita määrää poronhoitoalueen
Luontovalokuvaaja Antti Haataja kritisoi tietokirjassaan Tappajat (2023) peura-aitaa, jonka rakentaminen sementoi poronhoitoalueen etelärajan nykyiselle paikalleen.
Nyt ilmasto kuumenee vauhdilla. Ennusteiden mukaan jo vuonna 2050 Pohjois-Pohjanmaalla vallitsee Etelä-Suomen ilmasto – tai Etelä-Ruotsin, jos ilmastonmuutosta ei kyetä hillitsemään tarpeeksi nopeasti. Jotta metsäpeura pysyy itselleen otollisimmalla ilmastovyöhykkeellä, sen tulisi päästä levittäytymään pohjoiseen.
Metsäpeura on poroa pitkäjalkaisempi, kapeasarvinen ja sopeutunut lumisiin pakkastalviin.
Metsäpeura on luonnontilaisten erämaiden laji. Talvella mäntymetsien jäkäläkankaat ovat sille elintärkeitä, ja kesällä eläimet laiduntavat avosoilla. Vaatimet eli naaraat hoitavat vasojaan myös suojaisissa metsissä avosoiden vierellä.
Heti poroaidan pohjoispuolella olisi laajoja suoerämaita, mutta metsäpeuran nykyisellä kotiseudulla luonnontilaista maisemaa ei ole jäljellä kovin paljoa. Suot on ojitettu. Avohakkuiden jälkeen tehtävä maanmuokkaus on vähentänyt jäkäläpeitettä, ja soiden reunametsät ovat voimakkaasti käsiteltyjä.
Koska poronhoitoalueen eteläpuolella on vain vähän suojelualueita, suurin osa metsäpeuroista joutuu elämään talousmetsissä. Ne voivat tulla toimeen myös heikkolaatuisessa ja pirstoutuneessa ympäristössä, mutta eivät menesty yhtä hyvin kuin luonnontilaisemmilla alueilla.
Metsäpeuratutkijoiden mukaan sopivien elinympäristöjen puute on suurin metsäpeuran kannan kasvua rajoittava syy.
Huoli metsäpeuran tulevaisuudesta
Erikoistutkija Antti Paasivaara Luonnonvarakeskuksesta jakaa huolen metsäpeuran tulevaisuudesta. Hän ei kuitenkaan pidä realistisena, että kansanedustajat tulisivat lähiaikoina muuttamaan poronhoitolakia ja poronhoitoalueen rajaa.
”Vuosikymmenten tähtäimellä saattaa olla mahdollista, että muutoshalukkuutta syntyy alan sisäisten paineiden vuoksi, mikäli poronhoidosta tulee eteläosissaan hyvin hankalaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen, suurpetojen, tautien tai loisten takia.”
Jotta metsäpeura pysyy itselleen otollisimmalla ilmastovyöhykkeellä, sen tulisi päästä levittäytymään pohjoiseen.
Paasivaara korostaa, että peura-aita itsessään on tervetullut. Poro ja metsäpeura ovat niin läheistä sukua toisilleen, että ne voivat pariutua ja tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Aidan avulla estetään, että porojen geenit eivät pääse virtaamaan metsäpeuraan ja toisin päin.
Geneettinen monimuotoisuus on tärkeää, jotta alalajit eivät häviäisi.
”Kotieläinten ja alkuperäislajien perimän sekoittuminen on globaali ongelma. Vastaavasti Suomen susikannalle on mielestäni tosi iso riski, että täällä tapahtuu susien ja koirien sekoittumista, eli syntyy koirasusia”, Paasivaara vertaa.
Peurojen risteytymisvaara on todellinen, koska Suomenselän metsäpeurat ovat viime vuosina levittäytyneet kohti pohjoista. Poronhoitoalueelle vaeltaneet metsäpeurat on yleensä ammuttu.
Aitahankkeen esiselvitysraportissa peuradilemmaan ei esitetä muita ratkaisuvaihtoehtoja kuin aita tai ampuminen.
Raportissa kuitenkin todetaan, että jotkut sidosryhmien edustajat kyseenalaistivat poronhoitoalueen rajan nykyisen sijainnin ja pohtivat esimerkiksi sitä mahdollisuutta, että porot saisivat laiduntaa poronhoitoalueen eteläosissa vain tarhaolosuhteissa. Seudulla porot kootaan nykyisinkin tarhaan talven ajaksi.
Uutta peura-aitaa on tulossa poronhoitoalueen etelärajan tuntumaan kriittisimmille alueille noin 70 kilometriä. Jo 1990-luvulla Kainuuseen pystytettiin vastaavaa aitaa vajaan sadan kilometrin verran.
Peuran palautusistutukset
Metsäpeuran käytännön suojelutyössä katse on käännetty pohjoisen sijaan muihin ilmansuuntiin. Peuran leviämistä pyritään nopeuttamaan palautusistuttamalla.
Salamajärven kansallispuiston lisäksi peuroja on palautettu Suomenselän eteläosassa sijaitseville suojelualueille.
Vajaa kymmenen vuotta sitten eläintarhasta ja luonnosta peräisin olevia metsäpeuroja tuotiin Seitsemisen kansallispuistoon Pirkanmaalla ja Lauhanvuoren kansallispuistoon Etelä-Pohjanmaalla. Ensin eläinten annettiin lisääntyä totutustarhassa, ja sitten ne vapautettiin. Tämän vuoden lokakuussa Lauhanvuoreen saapui lisää metsäpeuroja, kun Ähtärin eläinpuisto meni konkurssiin ja tarhapeurat tarvitsivat uuden kodin.
Metsähallituksen Eräpalveluiden ensi vuonna alkavassa EU:n LIFE-hankkeessa peuroja palautetaan myös Tiilikkajärven kansallispuistoon Pohjois-Savon ja Kainuun rajamaille. Paikka on huolella valittu.
”Tällä hetkellä Suomenselän ja Kainuun metsäpeurat elävät erillään toisistaan, mutta lajin geneettisen monimuotoisuuden säilymiseksi olisi tärkeää, että populaatiot yhdistyisivät. Tiilikkajärvi sijaitsee sopivasti peurojen nykyisten elinalueiden välissä”, kertoo Metsähallituksen metsäpeurasiantuntija Milla Niemi.
Peuradilemmaan ei esitetä muita ratkaisuvaihtoehtoja kuin aita tai ampuminen.
Niemen mukaan on kuitenkin vaikea ennustaa, milloin Suomenselän ja Kainuun peurat löytävät toisensa.
”Metsäpeuralla asiat tapahtuvat hitaasti, koska vaadin saa vain yhden vasan vuodessa. Parhaassakin tapauksessa kanta kasvaa verkkaisesti. Toisaalta peurat liikkuvat hyvin pitkiä matkoja. Siinä mielessä muutokset voivat joskus tapahtua todella nopeasti”, Niemi sanoo.
Samassa LIFE-suojeluhankkeessa metsäpeuran elinmahdollisuuksia parannetaan myös Pohjois-Karjalassa ennallistamalla alueen soita.
Metsäpeura vai susi?
Myös suurpedoilla on tassunsa pelissä siinä, miten metsäpeuroilla menee.
Toisin kuin Suomenselällä, Kainuussa metsäpeurojen määrä on laskenut. 2000-luvun alussa Kainuussa eli enimmillään 1 700 metsäpeuraa, mutta viime talvena vain noin 700. Aikuisten metsäpeurojen suurin yksittäinen kuolinsyy ovat pedot, erityisesti sudet, ja toisena tulee liikenne.
”Metsäpeura on osa normaalia suurpetojen ruokavaliota, mutta on relevantti kysymys, kumpaa pitäisi suojella, uhanalaista metsäpeuraa vai uhanalaista sutta? Se on tasapainoilua”, Antti Paasivaara pohtii.
Tässä asiassa ihmiset saavat tosin katsoa peiliin.
Paasivaara huomauttaa, että sudet eivät asetu jollekin alueelle ensisijassa metsäpeurojen vuoksi vaan hirvien, jotka pysyttelevät samoissa maisemissa vuoden ympäri. Ihmisen muokkaamissa talousmetsissä hirvikanta on huomattavasti tiheämpi kuin muinaisissa ikimetsissä. Kun saaliseläimiä on runsaasti, suurpedot runsastuvat.
Tilanne on metsäpeuran kannalta epäreilu ja ajaa sitä ahdinkoon.
Metsäpeura kärsii metsätaloudesta toisin kuin muut Suomen hirvieläinlajit.
Lisäksi metsäpeura on paljon hitaampi lisääntyjä, joten se ei kestä vahvoja suurpetokantoja yhtä hyvin.
Uusi uhka metsäpeuralle on sähköntuotanto. Tuulivoimaloita nousee syrjäseuduille paraikaa kiivasta tahtia. Energiainfraa suunnitellaan ja rakennetaan juuri niihin paikkoihin, minne peurat ja monet muut erämaista rauhaa kaipaavat villieläimet hakeutuvat.
Poroilla tehdyssä tutkimuksessa on selvinnyt, että tuuliturbiinien meteli häiritsee etenkin emän ja vasan kommunikaatiota. Häiriöetäisyyden arvioidaan olevan viisi kilometriä, todetaan Biological Conservation -lehdessä vuonna 2023 julkaistussa tieteellisessä artikkelissa.
On olemassa merkkejä siitä, että metsäpeuran tarpeisiin suhtaudutaan aiempaa vakavammin. Tänä syksynä Kajaanin kaupunginvaltuusto torppasi erään metsäpeuroille vahingollisen suunnitelman.
Se olisi tuonut tuulivoimaloita keskelle luontokäytävää, joka mahdollistaa peurojen vaelluksen Kainuusta Suomenselälle. Keski-Pohjanmaalla ELY-keskus vastustaa puolestaan erästä tuulivoimaprojektia, koska hanke uhkaa peurojen vasomisaluetta.
Nämä uutiset ja uusi suojeluhanke osoittavat, että kaikista vaikeuksistaan huolimatta metsäpeuralla on edelleen toivoa.
Jutussa on käytetty myös seuraavia lähteitä:
Panu Kunttu ja Petteri Tolvanen 2023: Metsäpeuran ekologia – katsaus ravintoon, elinympäristöihin ja metsätalouden vaikutuksiin. WWF Suomi.
Laura Puikkonen ym 2022: Esiselvitys metsäpeura-aidan rakentamisesta Pohjois-Pohjanmaalle. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 237.
Maa- ja metsätalousministeriö 2023: Metsäpeurakannan hoitosuunnitelma. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2023:21.
Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
