Kiinteistövälittäjä Linda huomaa tulleensa miehensä pettämäksi ja olevansa puilla paljailla. Oman keskiluokkaisen statuselämänsä säilyttääkseen hän on valmis ryhtymään vaikka huumekauppiaaksi ja murhaajaksi. Luokkasatiiri ja Lindan sisäinen kamppailu kiteytyvät kohtauksissa, joissa hän joutuu hankaukseen kotikulmilla hengailevan asunnottoman pullojen kerääjän kanssa.
Tällaista tapahtuu Tiina Lymin kirjoittamassa ja ohjaamassa Queen of Fucking Everything -televisiosarjassa, joka on saanut suuren suosion. Vuonna 1994 Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuneella Lymillä on takanaan pitkä ura teatterin, television ja elokuvien parissa niin näyttelijänä, ohjaajana kuin kirjoittajana.
”Kirjoitin sen spurgun hahmon muistuttamaan, että vaikka ihmisillä on joskus fyysisesti eroa vain kadun leveys, henkisesti ja sosioekonomisesti heidän välillään voi olla pisin mahdollinen matka. Maagisen realismin tyylilajissa hahmo edustaa myös Lindan syvintä pelkoa siitä, mitä hänelle itselleen voi tapahtua. Lisäksi hän on Lindan samusirkkamainen omatunto, joka pääsee huutamaan koko universumin puolesta, että hänen tekemisensä on väärin”, selittää Lymi.
Hahmoja esittävät Laura Malmivaara ja Juho Milonoff ovat tunnettuja teatterinäyttelijöitä. Lindan ja spurgun kohtaamisessa voi tunnistaa myös sellaista absurdia liioittelua, joka on ehkä tutumpaa teatterista kuin suurimmasta osasta television kotimaisia draamasarjoja.
”Oli kyse teatterista tai kameratyöstä, jokaisessa jutussa on oma realisminsa. Ja ohjaajan tärkein tehtävä on virittää asiat kohdalleen niin, että kaikki osallistujat tekevät töitä saman realismin eteen. Teatteri on tuonut omaan tekemiseeni ymmärryksen henkilön kaaresta. Näyttelijä ei voi seisoa hahmonsa vieressä, vaan hänen on voitava näytellä hahmoaan alusta loppuun asti sen kipupisteestä käsin.”
”Kaikki replat on kirjoitettu sidesanoja ja rytmiä myöten!”
Vaikka sarjassa korostuu näyttelijätyö, Lymin mukaan sen budjetissa ei ollut yhtään enempää harjoitusaikaa kuin muissa vastaavassa sarjoissa.
”Ahkeran ennakkoharjoittelun sijaan käytän muutenkin mieluummin aikaa siihen, että puhun näyttelijän kanssa läpi kohtaukset ja kaiken sen, mistä roolissa minusta on kyse. Ajattelen, että jos jokin ei toimi, en itse ole antanut riittävästi informaatiota.”
Mitään ei myöskään improvisoitu.
”Kaikki replat on kirjoitettu sidesanoja ja rytmiä myöten! Mutta kameratyö eroaa teatterista siinä, että näyttelijällä ei ole mitään hajua kokonaisuudesta, vaan hänen on pakko luottaa palasten yhteen kokoamisesta vastaavaan ohjaajaan.”
Television realityharha
Queen of Fucking Everything kuuluu Lymin edellisen Sisäilmaa-sarjan (2021) tai vaikka Leea Klemolan ja Kaarina Hazardin Myrskyn jälkeen -sarjan tapaan teoksiin, jotka kyseenalaistavat televisioon liitettävää realismin vaatimusta. Sosiaalisen median perusteella joitakin katsojia tuntuukin häirinneen esimerkiksi se, että siinä on kuvattu huumekauppaa ja kunnallista päätöksentekoa ilakoivan tyylittelevästi.
”No siinä nurinassa pointti kyllä vähän hukkuu. Aristoteles on sanonut jotain sellaista, että taiteen tehtävä ei ole kertoa, mitä tapahtuu, vaan mitä olisi voinut tapahtua. Esimerkiksi siinä kaavoituskuviossa olennaista tietenkin on se, että meidän täytyy pitää huolta, että kuvatun kaltaisia välistävetoja ei tapahtuisi.”
Kiinnostavampana Lymi pitää kuitenkin sitä, miten joidenkin katsojien on ollut vaikea sulattaa keski-ikäisen naisen kyseenalaisia valintoja.
”Siinä on kyse rakkaudettomasta henkilöstä, joka on kykenemätön ottamaan toisten tunteita huomioon. Kaikkien Kummisetien ja muiden jälkeen herää kysymys, voisiko se tyrmistys liittyä jotenkin sukupuoleen.”
”Käynnissä oleva alan rutistaminen juuri nousukiidossa on surullista.”
Sarja edustaa muutenkin tuoreella tavalla sitä elokuva- ja televisiotuotantojen uutta aaltoa, jossa naisnäkökulma korostuu niin tekijyydessä kuin aiheissakin. Samasta ehkä kertonee sekin, miten Lymin ohjaaman Myrskyluodon Maijan (2024) on nähnyt elokuvateatterissa jo yli 470 000 katsojaa.
”Kyllä tällaista tilaa on alalle tullut, mutta ei pidä harhautua ajattelemaan, että tasa-arvokysymys olisi nyt lopullisesti hoidettu pois päiväjärjestyksestä tai että muutenkin kaikki olisi hyvin. Käynnissä oleva alan rutistaminen juuri nousukiidossa on surullista. Se rikkoo niin ihmisiä kuin tekemisen rakenteita tavalla, jota on todella vaikea korjata myöhemminkään.”
Takaisin teatteriin
Tekijälle itselleen televisiosarjan menestys todistaa siitä, että kaiken tavanomaisen keskellä ihmiset haluavat katsoa myös omaehtoisempia vaihtoehtoja, kun sellaisia heille tarjotaan. ”Minulle on iso voitto, että sarjan seuraajien sukupuoli näyttää olevan fifty-fifty ja että seuraajien ikäjakauma ulottuu 15-vuotiaista aina niihin kuuluisiin Pihtiputaan mummoihin.”
Aikaa kuvastaa hyvin se, että yleisömenestyksestään huolimatta Lymi on tällä hetkellä työtön.
”Vireillä toki on asioita. Tietysti tässä vaiheessa uraa sitä haluaa myös palkkaa tekemisistään. Samalla on pakko ottaa huomioon sekin, että mihin haluaa käyttää seuraavat kaksi tai kolme vuotta, joka väkisinkin menee hankkeisiin, joissa itse käsikirjoittaa ja ohjaa.”
Paluu teatteriinkin on aina mahdollinen. Lymi muistuttaa, että Suomessa on kiinnostavasti muuntautuva kansanteatterin perinne: ”Minulle se on henkinen koti, jota rakastan. Kaikki asiat, joita näyttelijänä, ohjaajana tai kirjoittajana osaan tai kuvittelen osaavani, tulevat pohjimmiltaan teatterista.”
Teatterissa käyminen on yhteisöllisempää kuin televisiosarjojen seuraaminen kotisohvalla. Lymistä on ollut kiinnostavaa, miten hänen sarjastaan on tullut ilmiö sosiaalisessa mediassa.
”Siinä keskustelussa on jotain halua sellaiseen yhteisöllisyyteen, joka teatteriin kuuluu jo lähtökohtaisesti. Siis vähän samalla tavalla kuin teatterissa ensin ollaan yhdessä ja esityksen jälkeen poistuessa pulistaan siitä, mitä on porukalla koettu.”
Queen of Fucking Everything löytyy Yle Areenasta.
Kuva: Sirke Roisko / Yle
