Kaksi vuotta sitten vaaliväittelyssä kulttuuriin viitattiin luksuspalveluna. Kun katsoo Michael Dweckin ja Gregory Kershaw’n tuoretta dokumenttia Gaucho Gaucho, kulttuuri tosiaan näyttää ylelliseltä ja yltäkylläiseltä. Elokuva jatkaa linjalla, josta yhdysvaltalainen dokumentaristiduo tunnetaan: se esittelee hillittömän kauniita kuvia, elokuvallisen otteen ja aikaa vievän metodin, jossa tekijät lyöttäytyvät osaksi yhteisöä ja vasta päästyään siihen sisään alkavat kuvata sen arkea.
Heidän edellinen elokuvansa Piemonten tryffelinmetsästäjät (2020) kertoi eläkeläismiehistä, jotka koluavat koiriensa kanssa pohjoisitalialaisia metsiä valkoista tryffeliä etsien. Dweck ja Kershaw tekivät sitä kolme vuotta, kuvaten toisinaan vain yhden oton päivässä. Maalaustaiteen klassikoihin nojaavat kuvat loivat henkilöiden ympärille erityisen auran.
Gaucho Gauchossa saman kohtelun saavat argentiinalaiset lehmipojat ja lehmitytöt eli gauchot. Maan syrjäisessä ja vuoristoisessa luoteiskulmassa kuvattu dokumentti seuraa nuorta naista, isiä ja poikia, kaveruksia ja vanhuksia, jotka noudattavat perinteistä elämäntapaa. Gauchot sytyttävät kaktuksen tuleen viestiäkseen savumerkein, he kisaavat rodeossa ja paimentavat lehmiä, ja he ovat elokuvassa useammin keskellä maisemaa kuin neljän seinän ympäröiminä.
Dweck ja Kershaw kuvasivat dokumenttia kahden vuoden ajan. Nykyisestä asuinpaikastaan Tukholmasta Helsinkiin piipahtanut Kershaw arvelee, että kuvauspäiviä kertyi yli 160. Paikallisten aikakäsitys ei aina osunut yksiin tuotantoaikataulun kanssa. Joskus pieni kuvausryhmä matkusti useita tunteja haastateltavan luokse, mutta tämä olikin etsimässä lehmiään.
Elokuvantekijöille kiireettömyys on harvinaista luksusta. Kershaw kertoo, että heille ajan runsaus on onnistumisen edellytys.
”Kuvat muodostuvat sen pitkän prosessin kautta, jonka Michaelin kanssa jaamme: koemme uuden maailman, opettelemme näkemään sen ja käyttämään linssiä tietyllä tapaa ja opettelemme olemaan kanssakäymisessä sen ihmisten kanssa.”
Michael Dweck osallistuu haastatteluun Miamista videoyhteyden välityksellä. Hän kertoo, ettei kaksikolla ole ennakkoajatusta siitä, millaista elokuvaa he alkavat tehdä, kun he saapuvat kameroineen yhteisön keskelle.
”Lähestymme elokuvan tekemistä kuin mitä tahansa taiteen tekemistä. Tartumme siihen, sitten otamme etäisyyttä, sitten taas käymme sen kimppuun, minkä jälkeen otamme jälleen etäisyyttä.”
Metodiin liittyy kokeileminen. Gaucho Gauchon kohdalla kaksikko alkoi kuvata henkilöitä aluksi väreissä, mutta kun he kokeilivat mustavalkokuvausta, jokin loksahti kohdilleen ja tekstuurit korostuivat mielekkäästi. Väreistä luovuttiin saman tien.
Kershaw kertoo, että koko heidän elokuvakielensä on kokeilun tulosta. Kaksikko teki ensimmäistä yhteistyötään, kuihtuvasta stock car -autoradasta kertovaa The Last Race -dokumenttia (2018) viisi vuotta. Kershaw’n mukaan he eivät halunneet niinkään välittää informaatiota kuin tunnetta. Kuvausprosessin aikana he ottivat kokeilemalla selvää siitä, miten dokumentti voisi olla näkemyksellistä elokuvaa.
”Olemme jatkaneet sitä työtä tähän asti”, Kershaw sanoo.
”Yritämme antaa todellisuuden tapahtua silmiemme edessä ilman, että elokuvan tekemisen prosessi haittaa sitä, mutta samalla yritämme pitää kiinni hyvin harkitusta elokuvan tekemisen prosessista.”
Gauchot eivät käytä elokuvassa uutta teknologiaa. Päähenkilöt eivät olleet tietoisia Dweckin ja Kershaw’n aiemmista elokuvista tai niiden menestyksestä. He eivät oikeastaan edes käy elokuvissa.
”Guadalupe Gonza, monella tapaa elokuvan keskiössä oleva gaucho-nainen, oli käynyt elokuvissa kerran elämässään. Saltassa, joka on isoin kaupunki alueella, on yksi elokuvateatteri”, Kershaw sanoo.
Elokuvantekijöille ei rullattu punaista mattoa. Sen sijaan he joutuivat todistamaan luonteensa heti ensimmäisenä päivänä.
”Perhe, joka myös päätyi osaksi elokuvaa, kertoi vievänsä meidät ratsastukselle vuorille. Tapasimme aamuviideltä, ja meidät heitettiin hevosten selkään. Koska olimme aavikkomaisella vuoristoseudulla, oli todella kylmä. Vuoret näyttivät olevan lähellä, mutta kolme tuntia myöhemmin tuntui kuin olisimme edelleen samassa pisteessä. Ja kun aurinko alkoi nousta, lämpötila nousi 30 asteeseen, sitten 35 ja 40 asteeseen”, Kershaw kertoo.
He kävivät perheen tutun luona vuorilla ja palasivat takaisin.
”Se oli 14 tunnin päivä hevosen selässä. Luulen, että he testasivat, olemmeko oikeita gauchoja. Ylitimme riman juuri ja juuri.”
Elokuvan gauchoissa on sankarillisuutta, jota usein alakulmasta kuvatut otokset korostavat. Dweckin mukaan gauchot näyttivät heidän silmissään filmitähdiltä. Ohjaajakaksikon teoksista aistii muutenkin ihailun yhteisöihin, joilla on yhteys historiaan ja maahan.
Yhdysvalloissa taide-elokuva on todellista luksusta. Elokuvilla ei ole julkista rahoitusta, ja taiteen tukijärjestelmät perustuvat usein rikkaiden hyväntahtoisuuteen.
”Työmme nojaa mesenaatteihin, tekemisiimme uskovien hyväntekijöiden tukeen. Meillä on ryhmä ihmisiä, jotka ovat seuranneet mukanamme elokuvasta seuraavaan. He uskovat taiteen luomiseen”, Kershaw kertoo.
Dweck ja Kershaw sanovat, että rahoitusta olisi helpompi löytää, jos heidän dokumenttinsa liittyisivät true crimeen tai julkisuuden henkilöihin. Levittäjät ja rahoittajat eivät rynnistä osallistumaan vierasta kieltä puhuvista maalaisista kertovaan mustavalkoelokuvaan, jonka tekeminen kestää vuosikausia.
Dweckin mukaan heidän elokuviensa levittäminen on paljon helpompaa Euroopassa. Niin myös Gaucho Gauchon kohdalla.
”Mikä on yllättävää, kun kyseessä on espanjankielinen elokuva, ja Yhdysvalloissa 18 prosenttia väestöstä puhuu espanjaa.”
Toisaalta tavoite ei olekaan esitellä katsojalle tuttua maisemaa, kieltä tai perinnettä. Dweck kuvailee elokuvan avauskohtausta, jossa gaucho nukkuu hevosen päällä. Otos on pitkä ja levollinen, ja se kestää useamman minuutin.
”Annamme yleisön ymmärtää, että on aika tutkia tätä maailmaa, sen yksityiskohtia, katsoa tarkkaan mitä tapahtuu, kuunnella hevosen sydämenlyöntejä, ihmisen sydämenlyöntejä ja tuulta. Yhtäkkiä sitä on ulkona tästä maailmasta ja sisällä jossain ihan erilaisessa maailmassa.”
Dweck ja Kershaw eivät ainoastaan halua esitellä erilaisia yhteisöjä tai kulttuureja. Dweck kertoo, että he haluavat ”opettaa ihmiset jälleen näkemään”, houkutella heidät pysähtymään nopeasti liikkuvassa maailmassa.
Kaksikko saa hidastamisen näyttämään luksukselta.
Gaucho Gauchon ensi-ilta on 3.10.2025.
Elokuva esitetään sitä ennen Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla 28.9.2025.
