Vantaalaisessa kaksiossa on hiljaista. Vain silloin tällöin kuuluu matkustajalentokoneiden ääniä, jotka muistuttavat 24-vuotiasta Sajaa sodan kauhuista. Paettuaan tammikuussa Gazasta Suomeen hän vetäytyi uuteen kotiinsa toipumaan. ”Sota vaikutti minuun aluksi niin, että halusin vain olla yksin.”
Hän oli 17-henkisestä perheestään ainoa, jolla oli mahdollisuus poistua Gazasta. Pelastautumisestaan hän kertoo kantavansa syyllisyyttä. ”Koen olevani itsekäs, koska jätin perheeni niin kamalaan tilanteeseen.”
Sajan äiti, isoäiti ja hänen kolme siskoaan perheineen ovat yhä Gazassa. Tällä hetkellä perhe on Khan Yunisin kaupungissa ja yrittää sinnitellä humanitaarisen katastrofin keskellä.
Toisin kuin valtaosalle Gazan siviileistä, pelastautuminen oli Sajalle mahdollista, koska hänen miehellään on Suomen kansalaisuus. Sajan aviomies Abdul on syntyperäinen gazalainen, jonka isä asui 1990-luvulla Suomessa.
Myös Abdul potee syyllisyyttä siitä, että on turvassa Suomessa. ”Aina vertaamme, mitä on täällä ja mitä gazalaisilla on. Tuntuu kuin pettäisit oman kansasi.”
Saja ja Abdul eivät halua esiintyä jutussa koko nimillään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi. Molempien henkilöllisyys on Voiman tiedossa.
Abdul päätti vuonna 2018 aloittaa uuden elämän Suomessa, koska koki Gazan näköalattomaksi. ”Siellä ei oikein ollut työmahdollisuuksia.”
Abdul työskentelee vartijana ja puhuu sujuvaa suomea. Kuuden vuoden aikana hän vieraili Gazassa kahdesti, ja tapasi siellä uudelleen lapsuudestaan saakka tuntemansa Sajan. Pariskunta meni naimisiin Gazassa vuonna 2022. Häiden jälkeen Abdul palasi Vantaalle ja Saja jatkoi tietokoneinsinöörin opintojaan yliopistossa Gazassa.
Saja kertoo paenneensa Israelin pommituksia perheensä kanssa Gazan sisällä kahdesti. Joulukuun alussa koko 17-henkinen perhe onnistui välttämään pommitukset täpärästi Khan Yunisin kaupungissa. ”Israelin joukot olivat hyvin lähellä meitä, kun lähdimme yölliselle pakomatkalle Rafahiin. Taivas oli värjäytynyt punaiseksi Israelin valopommeista ja ikkunat tärisivät pommitusten voimasta.”
Perhe pääsi ehjin nahoin Rafahin kaupunkiin, jonne suurin osa Gazan siviileistä oli pakkautunut. Myöhemmin perhe joutui siirtymään kertaalleen myös Rafahin sisällä Israelin pommitusten vuoksi. Elämä sodan keskellä oli Sajan mukaan yhtä selviytymistaistelua. Vettä tai ruokaa ei juurikaan ollut. ”Kerran jouduin olemaan juomatta kaksi kokonaista päivää. Jos halusi saada juomavettä, piti sitä jonottaa hyvin pitkä aika, eikä sitä silti välttämättä saanut.”
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Sajan piti muuttaa Suomeen vasta helmikuussa, mutta hän pakeni Suomeen jo tammikuussa 2024.
Abdul oli Suomessa, kun sota alkoi, ja esitti joulukuussa Suomen suurlähetystöön Kairossa pyynnön saada vaimonsa pois Gazasta. Noin kuukausi sen jälkeen Abdul sai tiedon, että Sajan nimi on saatu niiden henkilöiden listalle, jotka voivat Israelin viranomaisten suostumuksella poistua Gazasta. Sitten oli toimittava nopeasti. ”Nimi tulee listalle aina vasta lähtöpäivää edeltävänä iltana. Joka päivä toivoin, että nimi olisi tullut listalle”, kertoo Abdul.
Saja sanoo olleensa viimeisessä Suomeen pakenevien joukossa. ”Mukanani poistui nainen, jolla oli kaksi pientä lasta.”
Rajanylitys kesti Sajan mukaan 12 tuntia. Suomen suurlähetystö Kairosta haki ryhmän Egyptin rajalta ja kuljetti Kairoon. Ei ollut itsestään selvää, että Suomen edustustot esittivät Israelin ja Egyptin viranomaisille pyynnön päästää Saja rajan yli.
Suomen ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo, ettei ministeriön tarjoama konsuliapu ulotu Suomessa asuvien gazalaisten lähiomaisiin, jos he ovat itse Suomessa. ”Yleisellä tasolla me voimme auttaa myös muita kuin konsulipalvelun piiriin kuuluvia esittämällä pyynnön, että päästetään tällaiset henkilöt pois alueelta. Evakuointeja ei tällöin järjestetä, mutta pyyntö voidaan esittää kenestä tahansa.”
Tannerin mukaan Suomen ulkoministeriö on avustanut Gazasta pois runsaat 20 henkeä, joista valtaosa on Suomen kansalaisia.
Saja sanoo, että päätös lähteä Gazasta oli hyvin vaikea. ”Ensin pyysin, ettei nimeäni pantaisi evakuoitavien listalle, mutta lopulta päätin lähteä.”
Saja kertoo myös osan perheenjäsenistä vastustaneen hänen ennenaikaista lähtöään Suomeen. ”Äitini sanoi aina, että sinun pitää lähteä, mutta siskoni vastustivat lähtöäni. He sanoivat, että perheen pitäisi pysyä yhdessä loppuun asti.”
Kun Saja tuli Suomeen, hän itki aluksi paljon. Nyt hän kertoo voivansa hieman paremmin, vaikka nukkuminen onkin vaikeaa, koska mieltä painaa Gazassa olevien läheisten lohduton tilanne. ”Kävely metsässä auttaa.”
Sajan ja Abdulin yllätykseksi yksikään Suomen viranomainen tai avustusjärjestö ei ole tarjonnut Sajalle kriisiapua.
Abdul kertoo sosiaaliviranomaisten kutsuneen hänen veljensä ja äitinsä tapaamiseen, kun nämä tulivat Suomeen vuonna 2021, jolloin Israel ja Hamas sotivat Gazassa edellisen kerran. ”Kyseessä oli vain yksi tapaaminen, mutta oli se silti jotain”, Abdul toteaa. Nyt Sajalle ei ole vastaavaa kutsua kuulunut.
Saja sanoo, että kokee olevansa turvassa Suomessa, mutta lisää, ettei kykene tuntemaan iloa. ”Asun Suomessa, mutta sydämeni ja ajatukseni ovat yhä Gazassa.”
Kumpikaan ei pidä Suomen tukemaa kahden valtion mallia reiluna palestiinalaisille. ”On mahdotonta tehdä sovintoa ihmisten kanssa, jotka varastavat maatasi”, Saja sanoo.
Jo ennen viime lokakuun laajamittaista sotaa Israelin hallinto laajensi kansainvälisen lain vastaisesti siirtokuntia Länsirannalle. Abdul haluaisi yhden valtion mallin, mutta niin, että Israel liitettäisiin Palestiinaan eikä päinvastoin. ”Haluaisin vapaan Palestiinan, jossa kaikki uskonnot voivat elää rauhassa yhdessä. Sionistinen hallitus haluaa häätää kaikki ihmiset pois Länsirannalta ja Gazasta.”
Abdul sanoo tiedostavansa, ettei yhden valtion mallia ole helppoa toteuttaa, mutta Israelin nykyhallinnon kaataminen olisi hänestä askel oikeaan suuntaan.
Suomelta pariskunta toivoisi ensi tilassa Palestiinan valtion tunnustamista, kuten Espanja, Norja ja Irlanti ovat tehneet. ”Ulkoministeri [Elina Valtonen] sanoi, ettei nyt ole oikea aika. Miten paljon naisia ja lapsia pitää kuolla ennen kuin ulkoministerin mielestä aika on oikea”, Abdul pohtii.
Niin kauan kuin Suomi ei tunnusta Palestiinaa, ei voi olla sen kansalaisiakaan. Eli myöskään Sajaa ja Abdulia ei ole merkitty väestötietojärjestelmään Palestiinan kansalaisiksi. ”Tuntuu siltä, kuin osa identiteetistä otettaisiin pois”, Abdul sanoo.
Sajan haastattelun tulkkasi Esraa Ismael Saed.
