Romanit ovat Suomen vanhimpia vähemmistöjä, mutta tiedetäänkö heistä tarpeeksi? Aika olisi, Natasha Roth, Carmen Valerius, Dimitri Lindgren ja Janita Roth ajattelivat, tarttuivat mikrofoniin ja aloittivat Romani-podcastin tuotannon.

”Halusimme vaikuttaa siihen, mitä Suomessa ajatellaan romaneista. Monesti romanit eivät saa tilaisuuksia itse sanoittaa asiaa, ja halusimme puhua rehellisesti siitä, mitä kulttuuri meille merkitsee”, Carmen sanoo.

Kaikki ovat olleet mukana romaniaktivismissa ja vaikuttaneet eri foorumeilla. Serkukset Natasha ja Janita Roth ovat tunteneet ”aina”, muut olivat toisilleen hyvänpäiväntuttuja sukulaisten kautta, kunnes kaikki neljä olivat muutamia vuosia sitten vaikuttamistyömatkalla tutustumassa Bulgarian romaneihin. Ajatus podcastin perustamisesta lähti liikkeelle.

”Inhoan hevosia”, Dimitri toteaa hirtehisesti jaksossa Kootut ennakkoluulot. Valtaväestöllä on edelleen tragikoomisen stereotyyppisiä olettamuksia vähemmistöstä, jonka kanssa se on asunut samassa maassa yli 500 vuotta. Tekijöitä kismittää myös, miten yksipuolista median kuvasto edelleen on. Sen sijaan, että kysyisi romanilta, ajatko Mersulla Vermoon ja povaatko, kiinnostuneet voisivat tietää muutakin. Esimerkiksi sen, miten sanotaan romanikielellä hyvää päivää, tšiȟko diives.

Toisaalta tämäkään ei ole tarpeen, jotta romaneihin voisi tutustua, nuoret sanovat. Valtaväestöön kuuluvat jännittävät romanien kohtaamista turhaan, koska pelkäävät tekevänsä jotain väärin. Kulttuuriset tavat ovat kuitenkin perhekohtaisia ja koskevat vain romaneita, eivät muita.

”Jos joku asia kiinnostaa, älä oleta, vaan kysy. Harvoin vastaus on, että en kerro sinulle mitään. Olemme suurimmaksi osaksi avoimia ja halutamme avata kulttuuria”, Janita sanoo ja muut nyökyttelevät ympärillä. 

Yksi mielipide ei edusta yhteisöä 

Natasha ja Dimitri pitivät hiljattain mediakoulutuksen journalismiopiskelijoille. Natasha kertoo, miten havahtui analysoidessaan median luomaa kuvaa romaneista: aina kun romaneista uutisoidaan, artikkelien kommenttikentät täyttyvät stereotypioista, rasismista ja puhtaasta vihasta. Se ei ole ihme, kun katsoo uutisten sisältöä.

”Siitä, missä valossa romanit tuodaan esille, käy hyvin ilmi, että toimittajilla ei ole tietoa romanien historiasta. Romanit ovat vähemmistönä lähtökohtaisesti huonommassa asemassa, mikä olisi hyvä ymmärtää, kun uutista lähdetään rakentamaan”, Natasha sanoo.

Etnisen tai kulttuurisen taustan mainitseminen ei ole yleensä tarpeen. Toimittajat haluavat tuoda sen kuitenkin usein ilmi vaikka kiertoilmaisuin kuten ”suoriin housuihin pukeutunut mies”, jolloin yleisö heti arvaa, mistä vähemmistöstä puhutaan. Hyvin usein se ei ole uutisen kannalta olennaista.

Dimitri huomauttaa, että toimittajat lankeavat usein myös toiseen sudenkuoppaan: yhden ihmisen mielipide alkaa helposti edustaa koko yhteisöä. Toimittajat soittavat helposti kerta toisensa jälkeen samoille, julkisuudessa aktiivisesti esiintyville henkilöille, kun tarvitsevat kommenttia ”romaniyhteisöltä”. Kun samojen yksittäisten henkilöiden kommentit toistuvat mediassa vuodesta toiseen, ne alkavat vaikuttaa romaniyhteisön yleiseltä mielipiteeltä.

”Usein sellaiset, jotka ovat päässeet tähän [kommentoijan] asemaan, eivät välttämättä elä romanikulttuurin sisällä tai heitä ei ole romaniksi tunnistettavissa. Silti he puhuvat koko yhteisön suulla, ja sitten koko yhteisö leimataan”, Dimitri sanoo. Taipumuksena on esimerkiksi ongelmien silottelu. Jos joku mediakommentaattori sanoo, että ei ole koskaan kokenut syrjintää, se ei tarkoita, etteivätkö muut romanit sitä kokisi.

Muutosta on silti ilmassa.

Media nostaa useammin esiin myös romanien onnistumisia, nuoret sanovat. YLE:n Romano miritz on yksi tunnetuimmista romanikulttuurista kertovista ohjelmista, ja sen rinnalle on noussut sosiaalinen media, joista Carmen suosittelee erityisesti Tiktokia. Se on noussut suureen suosioon Suomen romaninuorten keskuudessa, minkä myötä romanivaikuttajia on siirtynyt sinne. ”Suosittelen seuraamaan Suomen romaniyhdistystä, jolla on tosi kivaa sisältöä, ja kaikki sisältö pohjautuu faktoihin.”

Kertokaa romaniholokaustista kouluissa

“Yläkouluissa pitäisi jatkossa käsitellä enemmän romanien historian synkintä osuutta, holokaustia”, Natasha lähettää terveisensä opettajille. Natsi-Saksassa jopa puolitoista miljoonaa romania joutui keskitysleireille. Silti asiasta ei ole juuri mainintoja koulukirjoissa, ja toista maailmansotaa käsittelevissä luvuissa asia kuitataan mainitsemalla, että Saksassa vainotuksi joutuivat ”muutkin vähemmistöt”. Näin Natasha muistaa itse lukeneensa kahdeksannen luokan historiankirjasta. Asia jäi kaihertamaan hänen mieltään.

Pari vuotta sitten hän pääsi vaikuttamistyön kautta osallistumaan Puolassa pidettävään Dikh he na bister -tapahtumaan (suomeksi: Katso, älä unohda). Kokemus oli mieleenpainuva. Romanien holokaustin eli samudaripen muistopäivää vietetään aina elokuun toisena päivänä, jolloin natsit murhasivat tuhansia romaniperheitä Auschwitz-Birkenaussa vuonna 1944.

”Olisi äärettömän tärkeää, että tästä kerrottaisiin kouluissa ihan jo yleistiedon vuoksi. Lisäksi Suomen kouluissa opiskelee romanilapsia, jotka eivät ole kuulleet romanien vainoista”, Natasha sanoo.

Carmenin mukaan opetussuunnitelmassa on hyvin vähän mainintoja romanikulttuurista, mutta Opetushallituksen sivuilla ja Suomen romaniyhdistyksellä on kuitenkin tarjolla materiaaleja opettajille, jotka haluavat kertoa aiheesta.

Sillanrakentajia tarvitaan

Turvallisuudentunteen vuoksi vähemmistöt elävät usein omissa kuplissaan. Kontakteja valtaväestön ja romanien välillä tarvitaan, jotta tieto lisääntyisi. Mitkä ovat hyviä esimerkkejä siltojen rakentamisesta?

”Vantaan ja Helsingin kaupungit ovat palkanneet muun muassa nuorisopalveluihin paljon romaneita, millä on ollut tosi iso merkitys monien lasten ja nuorten elämään. Kun he näkevät romanit ihan perus työntekijöinä, he pääsevät tutustumaan kulttuuriin”, Carmen sanoo. Muutenkin työpaikoilla syntyy luontevia kontakteja.

Voisiko valtaväestö opetella romanikieltä? Se ei juuri kaalen kieltä tunne, ja syyt ovat historiassa. Etenkin iäkkäämpi romanisukupolvi on ollut perinteisesti sillä kannalla, että kieli pitää pitää yhteisön sisäisenä asiana. 

”Ymmärrän miksi”, Dimitri sanoo. Hän on joukosta ainoa, joka osaa kieltä sujuvasti.

”Vanhemmilla sukupolvilla on ollut pelkona assimilaatiopolitiikka, josta on syntynyt halu suojella kieltä ja pitää se romanien keskuudessa. Historiassa nimenomaan kieli on ollut suojamekanismi. Jos on ollut tilanteita, jolloin on tarvinnut varoittaa muita romaneita, se on puhuttu romanikielellä.” Suomen noin 10 000 romanista enää harva puhuu kieltä sujuvasti, mutta nykyisin sitä voi opiskella Helsingin yliopistossa sekä humanistisen tiedekunnan että avoimen yliopiston puolella.

Valtakunnanpolitiikka on oma lukunsa. Dimitri sanoo, että sitten kun Suomeen valitaan ensimmäinen romanitaustainen kansanedustaja, vähemmistön asema voi radikaalisti parantua. 

Tulevaisuudessa romanien kansallispäivääkin 8.4. voitaisiin viettää näyttävämmin. Muualta Euroopasta on hyviä esimerkkejä: esimerkiksi Bratislavassa järjestetään vuosittain, suuri romanikulttuurin festivaali, joka houkuttelee runsaasti kävijöitä, sekä romaneja että valtaväestöä. Romanimusiikki ja tanssiesitykset ovat sen suurin vetonaula.

Romani-podcast on tuotettu yhteistyössä tätä lehteä julkaisevan Voima Kustannuksen kanssa.