Äänekosken kaupunginraitilla on tavanomainen maaliskuinen perjantai.
Lounasravintola Makkaran ovi käy verkkaan ja vastapäisessä hiljaisessa kauppakeskuksessa maleksii muutamia teinejä, joilta on toivottavasti jo koulu loppunut. Etteivät vain lintsaisi.
Toisin kuin edellisenä päivänä, aurinko ei ole suostunut tänään pilkahtamaankaan, eikä Äänekoski ei ole edukseen. Mutta se ei ole Äänekosken syy. Suomalaiset paikkakunnat ovat likaista lunta ja harmaata taivasta tähän aikaan vuodesta.
Ensin termit: Paikalliset valtuustot voivat päättää kutsua paikkakuntiaan kaupungeiksi, mikäli katsovat kaupunkimaisen yhdyskunnan vaatimusten täyttyvän. Vaatimuksilla tarkoitetaan yleensä tiheämpää asutusta ja palveluita, mutta niitä ei ole enää nykylainsäädännössä määritelty tai valvottu sen kummemmin. Vuoden 2023 lukujen mukaan Suomen pienin kaupunki on 1256 asukkaan Kaskinen ja suurin 664 028 asukkaan Helsinki.
Myös maaseudun määritelmään mahtuu monenlaista vipeltäjää. Suomen ympäristökeskuksen mukaan ”pienet, alle 15 000 asukkaan keskustaajamat luokitellaan paikalliskeskuksiksi ja osaksi maaseutua”, ja toinen maaseudun ääripää on asuttamaton korpi. Mielikuvissa maaseutuna useimpien mielissä elänee harmaiden latojen pilkuttama idyllinen peltomaisema.
Eli 17 977 asukkaan Äänekoski ei teknisesti ottaen ole maaseutua, eikä etenkään sitten vuoden 2007 kuntaliitosten, jotka toivat osaksi kaupunkia nyt noin 1200 asukkaan Sumiaisen ja noin 4500 asukkaan Suolahden.
Tässä keskisuomalaisessa kaupungissa on hyvä selvittää, missä se kuuluisa maaseutu oikein alkaa.
Kaupunginjohtajan murheet
Ensin kaupunginjohtajan puheenvuoro. Matti Tuononen muistuttaa, että alueella on pieniä maaseutukyliä, mutta hän määrittelee Äänekosken tiiviisti asutuksi teollisuuskaupungiksi. Teollisuudella on paikkakunnalla pitkät perinteet, mikä on edesauttanut investointeja: ”Tää ei ole valitusherkkä kaupunki. Ihmiset on tottuneet siihen, että teollisuutta on. Se tuo alueelle työpaikkoja ja vaurautta.”
Tällä hetkellä Äänekoskella ovat muun muassa Metsä Groupin biotuote-, vaneri- ja kartonkitehtaat sekä Valtran traktoritehdas ja Valion tuotantolaitos. ”Noin 45 prosenttia työpaikoista on teollisuudessa.”
Kaupunginjohtajaa huolestuttaa kuntien taloutta rahoittavien valtionosuuksien pieneneminen, minkä vuoksi on jo jouduttu nostamaan veroprosenttia vähän. Siihen kietoutuva sote-uudistus on kirosana. ”Hyvinvointialueet on kusessa. Kaupungit eli kunnat on kusessa, ja asukkaat ja valtio. Kysynpähän vaan, että menikö hyvin. Ihan karmaiseva uudistus. Uudistuksen vastakohta.”
Suomen väestö valuu vääjäämättä kohti isoja kaupunkeja. Edes Äänekoski ei ole merkittävistä teollisuusinvestoinneista ja työpaikoista huolimatta pystynyt pysäyttämään asukasluvun tasaista laskua, vaikka esimerkiksi turvapaikanhakijat tykkäävät asettua paikkakunnalle. Vanhempi väki kuolee pois, nuoret muuttavat opiskelemaan. Vaikka töitä Äänekoskella on runsaasti, töihin hurauttaa nelostietä sujuvasti vaikka Jyväskylästä.
On ison kaupungin läheisyydestä hyötyäkin. Tuonosen mukaan se pitää yllä Äänekosken asuntokannan arvoa. Jos näiltä main jäisi perinnöksi asunto, jonne ei halua muuttaa, sen saa suhteellisen helposti kaupaksi. Samaa ei voi sanoa haja-asutusalueiden tyhjenevistä kylistä.
Äänekoskella on panostettu sekä liikuntaan että kulttuuriin, ja siellä järjestetään monenlaisia asukkaita osallistavia tapahtumia. Haastatteluhetkellä ollaan valtuustosalissa Ilmiökahvit-tapahtumassa, joka on kaupunkilaisten ja kaupungin työntekijöiden kohtaamispaikka ilman agendaa. Juodaan yhdessä kahvit ja turistaan. Muitakin tapahtumia on säännöllisesti.
”Meillä oli viime keväänä yläasteikäisille sellainen Mikä vituttaa -ilta. Ei ensimmäistäkään esitelmää tai puhetta, mentiin vain nuorten pöytiin istumaan ja ostettiin niille pizzaa. Sain [Rovion] Peter Vesterbackan ja Honkosen Petrin [tiede- ja kulttuuriministeriöstä] sinne. Ohjeistettiin niitäkin, että ette puhu sanaakaan. Kuunneltiin vaan.”
Nuorten ideat kerättiin paperille, ja Tuonosen mukaan suunnilleen kaikki on jo toteutettu. Huolenaiheet ja toiveet olivat loppujen lopuksi hyvin arkisia, kuten että olisipa joku paikka missä hengata koulun jälkeen tai saisipa kouluun vanukkaita. Kuulluksi tuleminen saattoi loppujen lopuksi olla tärkeintä.
Asukaspuheenvuoro
Sitten lähdetään etsimään tavallisia kaduntallaajia.
Äänekosken kirjaston sisäänkäynnillä vastaan tulee kolme lukiolaista. Ollaanko nyt maalla vai kaupungissa?
”Kyllähän tää Jyväskylästä päin kylältä vaikuttaa. Mutta sitten tuolta pienistä kylistä tullaan tänne ostamaan asioita, niin kuin me mennään Jyväskylään. Monelle tää voi vaikuttaa kaupungilta”, kertoo Juuso Muhonen.
Opintoja on pakko lähteä jatkamaan muualle, komppaa Jesse Kankainen. Ympäröivä maailma kiinnostaa muutenkin. ”Kyllä sitä haluu tutkia mitä tuolla isoissa kaupungeissa tapahtuu, vaikka pieni kylä onkin aina tuttavallinen. Pitää nähdä maailmaa”, lisää Sanni Kokko.
Hän, kuten moni muukin äänekoskelainen, kiittelee erityisesti kaupungin erinomaisia liikuntamahdollisuuksia. ”Täällä on isot mahdollisuudet harrastaa eri lajeja. Tohon valmistu muutama vuosi sitten tuo kuplahalli, mikä lisäsi jalkapalloilijoiden mahdollisuutta treenata, ja koripallotoiminta on isollaan. Yleisurheiluseura toimii.”
Suolahden puolelle valmistui vuonna 2020 myös jäähalli. Lukusalissa istuu rakennustöissä uransa tehnyt noin kuusikymppinen mies, joka näkisi mieluusti verorahat muussa käytössä. ”Liikuntapaikkoja ei tarttis iha nui paljo olla, ku joka lajille rakennetaa oma hallisa. Kohta ollaa kusessa ku niitä maksellaa sitte. Just tänään kävin terveyskeskuksessa varaamassa äitille aikaa, niin puolentoista kuukauden päähän sais. Ja ennen tuli aina kerran vuoteen kutsu hammaslääkäriin, nyt en muistakaan milloin viimeks on tullu kutsu tarkastukseen. Nyt pitää soittaa jos haluaa ajan.”
Hän ei halua kuvaa tai nimeään lehteen, vaikka auliisti asioita kommentoikin. ”Kuntalaiset tuntee kaikki toisensa täällä. Ainakin ne alakuperäset, ohhan tänne muuttanu uuttaki sakkia ku tehtaita tehää.”
Merkkejä sisäänpäin tapahtuvasta muuttoliikkeestä löytyy muitakin. Myös Ruotsalaisen eläkeläispariskunta on muuttanut pikkupaikkakunnalta isompaan kaupunkiin eli Äänekoskelle. ”Kannonkoskelta muutettiin, kun sieltä kaikki häviää pois”, kertoo Tuovi. Jorma lisää: ”Tyttö sanoi, että kun pikkuisesta maaseutukunnasta häviää palvelu toisensa jälkeen pois, niin tulkaa tänne.”
Keski-ikäinen nainen puolestaan kertoo, että muutti Jyväskylästä takaisin kotiseudulleen Äänekoskelle, kun lapsuuden kotitalo jäi yllättäen hänelle. Olisi sen kaupaksi saanut, jos olisi halunnut. ”Siinä oli enemmänkin sellainen tunnesideasia. Olisi sen saanut myytyä, kun siinä on kuitenkin maata, metsää ja peltoa ympärillä. Siitä täällä kuitenkin ollaan kiinnostuneita.”
Myös Äänekoskea riivaa automarkettien rakentamisbuumi, joka tyhjentää keskustan pienet kivijalkapuodit. Joitain kiinteistöjä keskustasta ollaan purkamassakin, jotkut jäävät yksinkertaisesti tyhjilleen.
Vaikka kaupungissa on viime vuosina satsattu kulttuuriin, katugallupissa kulttuurielämää ei kehuta lainkaan niin vuolaasti. Keski-ikäinen Vesku kertoo, että ”rauhallinen, pien kylä”, kaipailee etenkin fiksua illanviettopaikkaa, jossa olisi elävää musiikkia. ”Esimerkiks ravintoloissaki, siellä ei ole juurikaa paljo säpinätä. Ne menee Jyväskylään kaikki. Ja täällä on sen verran vanhaaki porukkata että ne ei mene mihinkään enää, ne jää kotio.”
Ihan ihmisiä
Kauppakeskuksen kahvilan työntekijä Maarit Minkkinen kertoo käyneensä opiskelemassa Jyväskylässä ja palanneensa sen jälkeen kotipaikkakunnalleen. Hän kertoo viihtyvänsä hyvin Äänekoskella, jossa perhe ja ystävät ovat ympärillä.
”Tää on pikkunen paikka, jossa voi melkeen joka toiselle sanoa terve, varsinkin kun on tämmösessä ammatissa. Tää on [maaseudun ja kaupungin] välimaastossa. Toki tehdaskaupunki, mutta ei olla sellasia niin kaupunkilaisia niinku Jyväskylässä. Siellähän on ihan eri meininki. Täällä ollaan… ihan ihmisiä”, hän nauraa.
Mieskolmikko istuu kahvilassa. Kaksi heistä on Äänekoskella syntyneitä, ja he työskentelevät paljon puhutuilla tehtailla. Nimiä ei kerrota. ”Voi sanoo sillon reilummin”, biotehtailla työskentelevä mies myhäilee.
”Pieni, mukava kaupunki”, kuvaa kartonkitehtaan työntekijä Äänekoskea.
Kolmas mies muistelee lämpimästi aikoja ennen lamaa. Hän kertoo jääneensä paikkakunnalle, koska löysi täältä vaimon. ”Kun tulin vuonna 1990 Suomeen Turkista, oli semmoinen kulttuuri, että iltaisin istuttiin ravintoloissa tai baareissa.”
Muut miehet vahvistavat, että lama hiljensi kylää. Harrastusmahdollisuuksia hekin kehuvat yhteen ääneen.
Palataan vielä kaupungintalolle. Vastaava kulttuurituottaja Heidi Kurtti paljastaa, missä Äänekosken vetovoimassa on kyse. ”Täällä on kaupunkiasumisen ja maaseudun hyödyt. Täällä on luonto ja toisaalta palvelut lähellä. Se on yks syy, että oon ite muuttanu tänne. Mä halusin kaupunkiin ja mies halus maalle.”
