Valokuvassa lumoavat valkoinen lumme ja sen heijastus. Kuvasta ei heti huomaa, että se on otettu veden alla. Pinnan alla todellisuus ja sen heijastus vaihtavat paikkaa: alapuolella kukka on todellinen, yllä vain peilikuva oikeasta.
Helsinkiläinen taiteilija Ulla-Maija Alanen alkoi kuvata metsäjärvissä 15 vuotta sitten. Alasella on tanssijan tausta, mutta selkäkipu lopetti hänen tanssimisensa. Onnettomuus toi kuitenkin hänen elämäänsä myös uutta hyvää. Kylmä vesi osoittautui parhaaksi lääkkeeksi selkäkipuun. Samalla hän löysi vedenalaisen maiseman lumon.
”Löysin metsäjärvien pinnan alta maailman, joka oli kauniimpi kuin mikään aiemmin kohtaamani. Koin, että sain tämän hyvityksenä onnettomuudesta.”
Alanen hankki snorkkelin, sukelluslasit ja vedenkestävän kameran. Hän sukeltaa ja kuvaa Pohjan-Kiskon järviylängön kirkkaissa metsäjärvissä.
Huhti- ja toukokuisin hän tekee lyhyitä kuvausreissuja kylmässä vedessä, mutta kesästä syksyyn pidempiä. Talvisin hän ui avannossa, mutta ei silloin kuvaa.
Kuin meditaatiota
Ulla-Maija Alanen vietti lapsuutensa kesät maalla Hämeenkyrössä. Jo lapsena hän osallistui koulun luontokerhoon ja oli Luontoliiton jäsen. Hän vietti paljon aikaa metsässä seuranaan mielikuvitusystävänsä, ja alkoi myös opaskirjojen avulla tutustua eri eliölajeihin. Jokaiseen vastaantulevaan järveen piti päästä pulahtamaan.
”Metsä edustaa minulle turvaa, mielenrauhaa ja lohtua. Tämä on tietysti klisee, mutta samalla totta: metsä on kirkkoni.”
Nykyisin metsäjärvissä snorklaaminen on hänelle myös meditaatioharjoitusta.
”Aistin veden kylmyyden, virtaukset ja sen ruumiiseeni kohdistaman tasaisen paineen. Veden tiivis syleily rauhoittaa hermostoni ja tunnen kuuluvani luontoon. Osaan olla läsnä hetkessä, aistit avautuvat ja ajatukset kirkastuvat. Ihoni liittää minut vesimaailmaan, ja iho myös ohjaa näkemistäni.”
Metsät vaarassa
Metsässä viettämänsä ajan takia Ulla-Maija Alanen on myös päätynyt seuraamaan aitiopaikalta hakkuita.
”Koko ajan saa pelätä, mikä kohta metsää seuraavaksi hakataan.”
Alanen huomauttaa, että Pohjan-Kiskon järviylängön järvien veden laatu on erityisen merkittävä, koska ne ovat latvajärviä.
Järviylänkö edustaa Etelä-Suomessa harvinaista karua vedenjakajaseutua. Tällä on erityinen merkitys ylängön uhanalaisten lajien säilymiselle.
”Toivoisin, että metsäalueet omistava Fiskars Oyj modernina ruukinpatruunana haluaisi suojella kaikki järviylängön metsät ja olisi ylpeä omistamansa alueen ainutlaatuisuudesta. Elinalueiden pirstoutuminen erillisiksi suojelualueiksi on suuri uhka luonnon monimuotoisuudelle.”
Lumpeeseen uppoutumista
Alanen on tutustunut lummekasvien eri vaiheisiin. Ihmiset ihailevat lumpeen kukkia, mutta Alanen on sukeltaessaan huomannut, että myös lumpeen kuolemisen prosessi on kaunis.
”Näen lumpeen elämänkierron kaikki vaiheet yhtä kauniina: kevään taimivaiheesta syksyiseen näytelmään, jossa pohjalla mataava jättimäinen maavarsi kiskoo kypsät hedelmät alas luokseen. Kukkaperä ruuvaa kukkavanan serpentiinimäiselle kierteelle. Järven pohjalla haljennut hedelmä vapauttaa pienet punaiset siemenensä kuin tähtisateeksi pohjan mujuun.”
Lummesuhteensa syventyessä Alanen alkoi perehtyä kasvin historiaan. Selvisi, että lumme, tai sen kantaäiti, on todennäköisesti maailmanhistorian ensimmäinen kukkija. Lumme on yli sata miljoonaa vuotta vanha.
”Lumpeen alkaessa kukkia maapallolla ei ollut vielä edes lintuja. Sen aikalaisia mesotsooisella maailmankaudella olivat esimerkiksi alkulinnut, joutsenliskot ja dinosaurukset.”
Tästä on kuljettu pitkä matka siihen, että lummekuvia voi nyt ihailla gallerian seinillä.
Näyttelyssä veden alla
Ulla-Maija Alasen teoksia on esillä Veden peilit -näyttelyssä Helsingin Korjaamon Hippolyte-galleriassa 8. kesäkuuta asti.
Taiteilijan arkkitehtikoulutus näkyy siinä, miten hän on suunnitellut minimalistisen näyttelyn tilan luonteen mukaan ja halunnut hyödyntää koko käytävämäisen huoneen.
”Ensin vierastin tätä paikkaa, mutta yhtäkkiä oivalsin, että tämähän on kuin syvä joki. Tumma lattia on kuin savilietettä.”
Isot rahit on aseteltu lattialle kuin joen pohjassa olevat kivet. Lattianrajaan on kiinnitetty koko seinän matkalle yhdeksänmetrinen piirustus lumpeen liskomaisesta maavarresta. Piirustus heijastuu lattiasta ja luo kuvan lietteessä kiemurtelevasta lonkerosta.
Ikkunat on peitetty isoilla valkoisilla papereilla, jotta töölöläinen kaupunkimaisema ei riko mielikuvaa veden alla olemisesta. Paperin läpi valo myös kuultaa kuin olisi pinnan alla. Säveltäjä-muusikko Maija Ruuskasen on säveltänyt näyttelylle monikanavaisen äänimaiseman.
Alasen taide on runollinen puheenvuoro puhtaiden metsäjärvien puolesta. Korjaamon näyttelyn lisäksi työhön kuuluu taiteilijakirja Veden horisontit, joka julkistetaan Tampereen Finlaysonilla galleria Himmelblaussa tammi-helmikuussa 2025 samannimisen näyttelyn yhteydessä. Kirjaan kirjoittavat Alasen lisäksi arkkitehti, emeritusprofessori Juhani Pallasmaa ja dosentti, Suomen kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
Artikkelin kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
Koneen säätiö on tukenut myös Ulla-Maija Alasen työskentelyä.
