Norjalainen etnografi Thor Heyerdahl asui vuoden Fatu Hivalla, pienellä Tyynenmeren saarella Ranskan Polynesiaan kuuluvassa Marquesas-saaristossa ennen toista maailmansotaa tutkimassa paikallista luontoa. Siellä Heyerdahlin mielessä alkoi itää teoria, että Polynesia olisi asutettu idästä, Etelä-Amerikasta käsin. Siihen hän uppoutui tulevina vuosina.
”Etsiessäni löysin Perusta yllättäviä jälkiä sekä kulttuurissa, jumalaistarustossa että kielessä. Se sai minut kaivautumaan yhä syvemmälle ja keskittymään polynesialaisten heimojumalan Tikin alkuperäisen kotilieden etsimiseen.
Niin sitten löysinkin, mitä etsin ja odotin”, kirjoittaa Heyerdahl teoksessaan Kon-Tiki: Lautalla yli Tyynenmeren (Tammi 1949, suomentanut Oiva Talvitie).
Heyerdahl oli Fatu Hivalla kuullut Tei Tetua -nimisen vanhuksen kertomia tarinoita päällikkö ja jumala Tikistä, joka oli johtanut miehen esi-isät asuinsijoilleen. Inkojen mytologiassa tunnetaan luojajumaluus Apu Qun Tiqsi Wiraqutra, tuttavallisemmin Viracoccha tai Kon Tiki. Myös muun muassa bataatit, kookospähkinät ja muu Tyynenmeren kummallakin puolella esiintyvä kasvillisuus sekä tietty geneettisten piirteiden toistuminen vahvistivat Heyerdahlin ajatuksia. Hän uskoi diffuusioteoriaan, jonka mukaan yhteneväisten kulttuuristen piirteiden esiintyminen eri puolilla maailmaa johtuu muinaisesta yhteydestä noiden kulttuurien välillä.
Mutta teoriassa oli myös arveluttava sävy. Teoksessaan Heyerdahl kirjoittaa inkojen kertoneen espanjalaisille valloittajille, että “maastossa olevat jättiläismuistomerkit olivat ennen heitä maassa asuneen valkoisen jumalsuvun pystyttämiä. Näiden sittemmin kadonneiden rakennusmestarien sanottiin olleen viisaita ja rauhallisia opettajia, jotka alun perin olivat aikojen alussa tulleet pohjoisesta”.
Heyerdahl kertoo, että valkoiset mestarit lopulta jatkaneet matkaansa länteen. “Koko Polynesiassa kerrottiin taruja salaperäisista valkoisista miehistä, joista saarelaiset alun perin polveutuvat.”
Tiedeyhteisö – josta osa jo silloin tunnisti Heyerdahlin teorian rasistiset sävyt – ylenkatsoi hänen teoriaansa ja vetosi siihen, ettei esikolumbiaanisen aikakauden kulkuvälineillä olisi ollut mahdollista ylittää niin valtavaa merialuetta, noin 8000 kilometrin matkaa. Yleinen käsitys oli, että Polynesian saaristo oli asutettu lännestä käsin noin tuhat vuotta ennen ja reilut tuhat vuotta jälkeen ajanlaskun alun.
Kovapäisenä toiminnan miehenä Heyerdahl päätti rakentaa mokoman alkeispaatin itse. Mukaan hän otti viisi rohkeaa merenkävijää ja papukaijan, ja joukkio lähti matkaan balsapuun rungoista ja muista luonnonmateriaaleista rakennetulla lautalla huhtikuussa 1947. Kuusi miestä saavutti Tuoamoun atolliketjun 101 päivää myöhemmin. Onneton papukaija oli valitettavasti huuhtoutunut suuren laineen mukana mereen ja kadonnut, mikä Heyerdahlin mukaan oli raskas isku koko miehistölle. Ei vähiten siksi, että kaikki tiedostivat heille voivan käydä samoin, jolleivat olisi varovaisia.
Heyerdahlin matkaa kuvaava teos nousi noin seitsemällekymmenelle kielelle käännetyksi bestselleriksi. Heyerdahl teki valtamerilauttailusta myös dokumenttielokuvan Kon-Tiki, joka palkittiin Oscarilla vuonna 1951. Huiman merimatkan kipparista tuli Norjan kansallissankari, ja Kon-Tiki säilöttiin sille erikseen perustettuun museoon Oslossa, missä sitä voi vieläkin käydä ihailemassa. Kumma kyllä, museon sivuilta ei löydy mainintoja Heyerdahlin teorioista valkoisista pohjoisen jumalihmisistä.
Kon-Tikin onnistunut retki ei tiedeyhteisöä hetkauttanut. Vankka geneettinen, kulttuurinen ja lingvistinen todistusaineisto kertoo, että Polynesia on asutettu lännestä käsin maailmanhistorian mittavimmassa ja vaikuttavimmassa massamuutossa. Mutta Heyerdahlkaan mieltään muuttanut. Hän tyytyi toteamaan, että oli todistanut, että Polynesian asuttaminen idästä käsin olisi ollut mahdollista, ja jatkoi seilaamista perinteisin rakennusmenetelmin valmistetuilla aluksilla maailman kaikilla kolmella valtamerellä. ”Olen haastanut paljon vanhoja uskomuksia ja herättänyt paljon keskustelua. Ja tiede tarvitsee keskustelua”, hän kommentoi.
Ehkäpä populaaritieteen ja viihdeteollisuuden rajamailla maineensa hankkinut Heyerdahl ajatteli, että olennaista ei ole se, onko oikeassa, vaan miten huikean matkan tekee – ja miten hienon tarinan siitä kaikesta osaa kertoa.
