Samaan aikaan kun Elokapina osoittaa mieltä korkeimman oikeuden edessä Pohjois-Esplanadilla manner-Helsingissä, ympäristökysymyksiin erikoistunut poliittisen talouden ja taloushistorian tohtori Tero Toivanen kiristelee 1970-luvun lopussa rakennetun puu-lasikuiturakenteisen Greta-veneen köysiä ja tonkii kajuutasta tarvikkeita Suomenlinnassa.
Veneen uumenista nousee filosofi Tere Vadén, joka toimii tänään retkikunnan toisena purjehdustaitoisena jäsenenä. Akateemikot työskentelevät BIOS-tutkimusyksikössä, jonka keskeinen tavoite on selvittää ihmisyhteiskuntien materiaalisten vaatimusten yhteensovittamista kestävän ympäristöpolitiikan kanssa.
Greta irtautuu laiturista, ja kokka käännetään merelle. Moottori hurisee hiljaa – veneessä on itse asennettu sähkömoottori. Se saa virtansa vanhoista sähköauton akuista, jotka on ladattu laiturin sähkötolpasta. Sähkömoottori on harvinainen valinta purjeveneeseen. Vadén kuvaa sen asentamista ”järjettömäksi” projektiksi. Sen ansiosta Greta on kuitenkin periaatteessa riippumaton fossiilisista polttoaineista, jos lieden kaasua ja öljylamppuja ei lasketa.
Suomenlinnan edustalla miehistö nostaa purjeet, ja Greta ampaisee rivakkaan noin kuuden solmun vauhtiin. Sää on täydellinen purjehdukselle, ja kulku sujuu pehmeästi kohti Isosaarta. Näin hyvällä kelillä keskustelut kehkeytyvät kuin vaivihkaa henkeviksi.
FILOSOFI VADÉNIN NÄKÖKULMIA ympäristökysymyksiin voi pitää kasvukiihkoilun ja uusliberaalin viherpesumeiningin vastakohtana. Vadénin mukaan valtaosa vihreän siirtymän kysymyksistä on hylätty markkinavoimien armoille. Valtio on mukana suurten tuulivoimaprojektien toteuttamisessa vain vähän, ja voimaloita rakentavat pääsääntöisesti yksityiset yritykset.
Toivanen kommentoi aihetta ruorin takaa ja lisää, että radikaalioikeiston ympäristöpolitiikka on viime vuosien aikana muuttunut Euroopassa yhdenmukaisemmaksi. Oikeistopopulistit itse kutsuvat ideologiaansa ilmastorealismiksi, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että ilmastonmuutoksen olemassaolo kyllä tunnistetaan, mutta siihen ei varsinaisesti reagoida. Enintään rakennetaan lisää ydinvoimaa ja jätetään puhtaammat energiat markkinoiden huoleksi.
Vadén muistuttaa, että ydinvoima ei ole edes huoltovarmuusketjujen ja resilienssin kannalta järkevää, sillä se vaatii suuren logistiikka- ja turvallisuusinfrastruktuurin, jonka ylläpitäminen on kallista ja muuttaa jo itsessään yhteiskuntaa.
AVOIMEMMALLA SELÄLLÄ Greta kallistuu tuulessa. Ohi kiitävän Viking Linen aallot keikuttavat pientä paattia.
Tere Vadén on työssään kiinnittänyt huomiota siihen, miten fossiilisen energian käyttö harhauttaa ihmisen havainnointikykyä. Ohi kulkeva risteilijä kulkee hurjaa vauhtia, vaikka sen sisällä istuessa tuntuu kuin laiva hädin tuskin liikkuisi.
Vadén valottaa filosofi Antti Salmisen kanssa paljon käsittelemäänsä ajatusta ”syntytiedosta” eli käsitystä siitä, mistä erilaiset hyödykkeet ja energia saadaan. Hänen mukaansa syntytieto on nyky-yhteiskunnassa hallussa erittäin heikosti.
Vadén on tärkeän asian äärellä, onhan ekokatastrofin hallinnasta tällä hetkellä paljon puhetta. On erilaisia poliittisia haavekuvia vetytaloudesta äärioikeistolaiseen ajatukseen siitä, miten Pohjoismaissa elintaso säilyy, kun maailma ympärillä pikkuhiljaa korventuu karrelle. Silti aika harvalla tuntuu olevan konkreettista käsitystä siitä, miltä kestävän yhteiskuntajärjestelmän ja tuhoisimmista elämäntavoista luopumisen tulisi näyttää, saati siitä, mistä elintason käyttövoima ammennetaan.
Isosaaressa talot ovat tyhjillään, pihat kasvavat hiljalleen umpeen ja vanhat sotilasbunkkerit tulvivat. Olisi toki ilo nähdä rakennukset ihmisten käytössä, mutta toisaalta saari on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisjärjestelmien ja ekosysteemien rajat ovat ohuita. Savupiippu kelpaa hyvin lokin pesäksi, ja kukat ja pörriäiset ovat vallanneet entisen golfkentän.
VADÉN JA TOIVANEN OMISTAVAT Gretan kahden muun henkilön kanssa. Purjehdusta yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta katsova Toivanen perustelee yhteiskäyttöveneen hankinnan niin väkevästi, että ajatus jää mieleen pitkäksi aikaa. Jakaminen yksin omistamisen sijaan on helppo tapa päästä harrastukseen kiinni. Korjaustöitä on mukavaa tehdä yhdessä, ja kunkin työmäärä pysyy kohtuullisena. Lisäksi luonnossa liikkumisesta tulee käytännöllistä ja rentoa yhdessäoloa. Parhaimmillaan yhdessä huolletulla veneellä pääsee seilaamaan työhön nähden paljon enemmän kuin yksin ostetulla paatilla.
Vadén vinkkaa, että tällä hetkellä purjeveneissä on ostajan markkinat, ja hyviä veneitä saa melko halpaan hintaan. Toivanen sanoo erityisesti puurakenteisten veneiden vaativan paljon vaivannäköä, mutta lisää sen olevan suorastaan kulttuurityötä.
Hän suitsuttaa vielä sitä, miten käsitys ympäristöstä paranee tuulen voimalla liikkuessa. Purjehtiessa ymmärtää luonnonvoimien mahdin.
Gretan miehistö murtaa stereotypioita purjehduksen ympäriltä. Meininki ei ole porvarillisen pikkuhienoa, vaan pikemminkin rentoa, hauskaa ja aika-ajoin syvällistä. Toivanen kertoo purjehdusyhteisön olevan täynnä mukavia ihmisiä, joiden kanssa löytyy merenkäynnistä aina yhteistä juteltavaa.
PURJEHDUS PÄÄTTYY SINNE mistä se alkoikin, mutta ensipurjehtijan suhde mereen, aurinkoon ja tuuleen on muuttunut. Aurinko on saanut retkikunnan ihon hieman punoittamaan. Tuulessa keikkuvan veneen jälkeen maa tuntuu kumman staattiselta ja käsitys luonnonvoimien energiarikkaudesta on terävöitynyt valtavasti.
Myös usko tulevaisuuteen on väkevöitynyt. Ekokriisi ei tarkoita hauskanpidon ja matkustelun loppua vaan muutosta, jossa ihminen ei voi enää piiloutua pitkien tuotantoketjujen ja bensakoneen varassa velttoilun taakse. Ympäristö on kohdattava kestävästi ja omin voimin.
Ekokriisi haastaa elämäntapamme. Matka kestävään tulevaisuuteen -juttusarjassa tutkitaan, millaista voisi olla tulevaisuuden matkailu.
