Saunan lauteilla raskaan päivän iltaa viettävät yhdessä vuonna 1431 kerettiläisenä poltettu Jeanne d’Arc, entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki ja miehensä murhasta syytetty Anneli Auer. Orleansin neitsyt ihmettelee ääneen, mikähän niissä housuissa oli niin iso juttu, että hänen piti niiden takia kuolla.
Tampereen Työväen Teatterin näytelmässä Jeanne d’Arcin housut selviää, että vaikka d’Arcin kannalta raskauttavaa oli Jumalan järjestyksen rikkominen juuri vaatetuksen osalta, ratkaisevat syyt hänen tuomioonsa olivat enemmän poliittisia kuin uskonnollisia.
”Jeanne d’Arcin kohtalosta löytyy symboliikkaa aika monelle eri asialle. Esimerkiksi sille, miten ihminen joutuu oman totuutensa takia karusti kärsimään ja oikeusmurhan uhriksi. Näytelmässä on kyse laajemminkin siitä, miten valtapeleissä todellisuudesta tulee fiktiota ja fiktiosta todellisuutta. Ja samalla sukupuolen vaikutuksesta tähän kaikkeen”, selittää näytelmän kirjoittaja ja ohjaaja Linda Wallgren.
Anneli Jäätteenmäen kohdalla näytelmän valokiila kohdistuu prosessiin, jossa hän vuonna 2006 joutui eroamaan pääministerin tehtävästä vain parin kuukauden jälkeen. Eroa edelsi kohu siitä, että Jäätteenmäki oli käyttänyt kampanjoinnissaan salaisiksi tulkittuja asiakirjoja pääministeri Paavo Lipposen ja USA:n presidentin George W. Bushin välisestä epävirallisesta neuvonpidosta liittyen Suomen rooliin Irakin vastaisessa liittoumassa.
Wallgrenin mielestä on aina hyvä kysyä, mitä muiden tekemisissä peitellään, kun yhdestä tehdään syntipukki.
”Minua kiinnosti se, miten julkisuudessa puitiin lähinnä Jäätteenmäkeen kohdistuvaa syytöstä eikä se, mitä ne dokumentit sisälsivät. Tässä oltiin samalla lailla, kuten d’Arcin vaatetuksen kohdalla, ikään kuin sivuraiteella sen suhteen, mistä oikeasti oli kyse – eli siitä, että hän oli käynyt jotenkin hankalaksi myös omalle puolueelleen.”
Syntipukin kova kohtalo
Anneli Auer eroaa näytelmän muista päähenkilöistä siinä, että hän ei ole missään vaiheessa pyrkinyt käyttämään poliittista valtaa. Siksi hänen kohdallaan ilmentyy enemmän se, miten median kerrontatavat ohjaavat yleistä mielipidettä.
Wallgrenin mielestä on aina hyvä kysyä, mitä muiden tekemisissä peitellään, kun yhdestä tehdään syntipukki.
”Vieläkään ei tiedetä, miten murha oikeasti tapahtui, eikä näytelmäkään ota siihen kantaa. Sen sijaan siinä käsitellään sitä, miten samaan aikaan, kun tutkinnassa tehtiin isoja virheitä, hänestä kirjoitettiin syyllistä jonkinlaisen arkkidemonisen naismurhaajahahmon pohjalta. Sensaatiohakuisuus, vihjailevat väitteet ja kuvat kylmässä valossa alaviistosta muuttuivat todeksi, kun niitä tarpeeksi toistettiin”, Wallgren huokaa.
Näytelmän mediasatiiri piirtyy terävänä kohtauksessa, jossa Auer kokkailee aamiaista muiden julkkisten kanssa television realityohjelmassa. Jakson lopussa yleisöä pyydetään äänestämään, onko hän syyllinen miehensä murhaan.
”Median vallankäytön murros on erityisen suuri liittyen sosiaaliseen mediaan, kuvanmuokkaukseen ja yleensä väärän tiedon leviämiseen. Tätä valtaa käyttävät esimerkiksi isojen mediatalojen omistajat, muut rahavallan edustajat ja poliitikot. Olen huolestunut siitä, ettemme herää ajoissa sellaisen vahvistamaan sellaista medialukutaitoa, jonka kautta ihmiset oppivat huomaamaan miten heihin vaikutetaan. Sitä ilman yksilöille asetettu vastuu kasvaa liian painavaksi.”
Teatterikin on media
Wallgren on käsitellyt yhteiskunnallisia teemoja myös monissa aiemmissa ohjauksissaan, esimerkiksi George Orwellin Eläinten vallankumoukseen nojautuneessa Farmissa (Ryhmäteatteri 2016) ja E. L. Karhun tekstiin perustuneessa Prinsessa Hamletissa (Q-teatteri 2017). Jälkimmäinen käsitteli Jeanne d’Arcin housujen tapaan korostuneesti julkisuuden naiskuvaa.
”Vaikka tekisin kuinka henkilökohtaisen esityksen, varmaan sekin olisi poliittinen siinä mielessä, että siinä fiktion kautta harrastettaisiin yhteiskunnallisilla valtarakenteilla leikkimistä, niiden karnevalisoimista ja kohtuuttomuuden näyttämistä”, hymähtää Wallgren.
Hänelle teatteri on mediana pienelle yleisölle rajattua ja hetkeen sidottua taidetta, jossa voi fiktion keinoin puhuttelevalla tavalla esittää oleellisia näkemyksiä ja kysymyksiä todellisuudesta.
”Teatterissa piristävää on myös hitaus ja etäännyttävyys. Sen äärellä voi rauhassa ajatella asioita esittämättä niitä samalla tavalla totena kuin vaikka televisiouutisissa on tapana. Teatteri on myös kollektiivista siten, että yleisön reaktio on osa mediatapahtumaa ihan eri tavalla kuin jos seuraa yksin kotona uutisia televisiosta tai netistä.”
Olennaista Wallgrenin mielestä on myös taiteilijan ymmärrys siitä, millaisia asioita hän haluaa teoksillaan tuoda maailmaan, ja se, miten hän kohtaa ihmiset työyhteisössä, jossa teosta tehdään.
”Pohjimmiltaan taiteen merkitys on herättää ajatuksia siitä, miten olla osana maailmaa ja muiden kanssa.”
Linda Wallgren: Jeanne d’Arcin housut
Esitykset Tampereen Työväen Teatterissa 28.4. asti ja Espoon Kaupunginteatterissa 31.3.–1.4.
Kuuntele Linda Wallgrenin haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastista:
