Hiekkarannalla etenee hautajaiskulkue. Paikalle ryntää nuori nainen, joka juoksee kohti arkun takana kävelevää pappia.

Hän pyytää, että pappi kastaisi hänen kuolleena syntyneen vauvansa, jonka naisen aviomies on jo haudannut metsään ilman ristiä. 

Pappi sanoo, ettei voi tehdä niin, koska lapsi ei synnyttyään vetänyt edes yhtä henkäystä happea. 

”Missä lapseni on nyt?”, nainen kysyy. ”Hän on limbossa”, pappi vastaa. ”Kuinka kauan hän on siellä?”, nainen tivaa. ”Ikuisesti”, pappi toteaa. ”Näenkö lastani enää?” ”Kyllä, unissasi”, pappi sanoo. 

Kohtaus on syyskuisen Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa olevasta draamaelokuvasta Small Body (Piccolo corpo, Italia, Ranska, Slovenia 2021). 

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1900 Pohjois-Italiaan. 

Päähenkilö Agata (Celeste Cescutti), 23, kuulee, että vuoristossa sijaitsee syrjäinen kappeli. Siellä voidaan herättää eloon kuolleina syntyneet niin, että he voivat vetää yhden henkäyksen ilmaa. Silloin vauvat voidaan kastaa ja haudata kirkkomaahan, ja heidän sielunsa pääsee taivaaseen. 

Agata käy yöllä kaivamassa maasta puisen laatikon, jossa lepää hänen lapsensa. Hän kiinnittää laatikon köydellä selkäänsä ja lähtee yksin uhkarohkealle reissulleen. 

Kadonneita tapoja

”Kun aloin tehdä pohjatyötä käsikirjoitusta varten, sain selville, että vielä 1950-luvulla Italiassa oli tavallista pyytää Small Bodyn kuvaamaa ihmettä tapahtuvaksi, mutta sitten tapa unohtui eikä siitä enää edes puhuttu. Kyseinen tapa oli minulle täysin uutta tietoa”, kertoo elokuvan ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista Laura Samani. 

Kyseessä on 34-vuotiaan Samanin ensimmäinen pitkä elokuva. Hän on parhaillaan Sveitsissä Locarnon elokuvafestivaaleilla kansainvälisen raadin jäsenenä ja ehtii festivaalin kiireiden keskeltä osallistua videopuheluun. 

”Elokuvassa on pinnallisella tasolla uskonnollinen teema. Katolinen uskonto asettaa rajat hahmojen elämässä. Agata päättää kuitenkin toimia uskonnon sääntöjä vastaan ja hakea oikeutusta tyttärelleen. Hän yrittää tehdä oikean teon toimimalla sääntöjä vastaan. Säännöt ovat miesten tekemiä, koska katolisessa kirkossa kaikki tärkeät roolit kuuluvat miehille”, Samani kertoo. 

Elokuvassa kuvataan monia jo unohtuneita menneiden aikojen rituaaleja ja uskomuksia. Esimerkiksi naisten ei uskottu selviävän hengissä kulkemisesta läpi vuoren sisälle louhitun tunnelin, koska vuoren henki näkee naiset. Agata mustaa noella kasvonsa ja astuu tunneliin. 

”Elokuvani käsittelee oikeastaan enemmän magiaa kuin uskontoa. Ihmiset pyytävät ihmettä, taianomaista asiaa tapahtuvaksi. Uskonnollisessa kehyksessä pyydät kohteliaasti ihmettä tapahtumaan. Magiassa taas teeskentelet, että jotain olematonta tapahtuu”, Samani pohtii. 

Uskonto maallisen alla

Italia nähdään yhä usein uskonnollisena yhteiskuntana, ainakin verrattuna Pohjois-Eurooppaan, mutta Laura Samani kokee nyky-Italian olevan maallistunut. 

”Uskonto on ennen kaikkea kytköksissä kulttuuriimme ja vaikuttaa elämään pinnan alla. Esimerkiksi monet menevät naimisiin kirkossa, vaikka eivät ole uskovaisia, koska he eivät halua tuottaa pettymystä vanhemmilleen.” 

Pyhyys on silti Samanille tärkeää. Hän kokee olevansa jossain mielessä uskonnollinen, vaikka ei usko katoliseen kirkkoon ja sen rituaaleihin. 

”Pyhä on jotain koskematonta. Et voi pilata sitä. Myös ihmissuhteet voivat olla pyhiä. Joitain asioita on vaikea pukea sanoiksi, mutta ne voivat olla vahvempia kuin kivet. Näin myös Agata kokee.”

Eksyksissä oleva Agata saa matkakumppanikseen Lynx-nimisen (suom. Ilves) nuoren veijarin (Ondina Quadri). Kumpikaan ei uskalla kertoa toiselle totuutta itsestään, mutta heidän välilleen syntyy lopulta syvä yhteys.

”Pyhyys tapahtuu, kun olet kontaktissa jonkin paikan tai henkilön kanssa. Koen itse pyhyyden, kun olen yksin luonnossa tai läheisten ystävieni seurassa ilman sanoja. Tykkään patikoida yksin vuorille, ja siellä ylhäällä hiljaisuudessa koen pyhyyden olevan läsnä ja olevani yhteydessä luontoon.” 

Samani laajentaa pyhyyden ihmisistä myös eläimiin. 

”Saatan katsoa eläintä silmiin ja kokea, että kommunikoimme toisillemme ja se yhteys on sacro, pyhä.” 

Samanin mukaan ihmisillä on nykyään vähemmän aikaa pyhille asioille kuin vaikka 1900-luvun alussa. Pyhyys vaatii keskeytymätöntä aikaa. Hänen mukaansa on meidän oma tehtävämme luoda elämäämme mahdollisuuksia pyhyyden kokemuksille. 

”Tunnen olevani onnekas, kun saan kokea jotain pyhää. Sellaiset hetket ovat arvokkaita ja liikuttavia, saatan lähes herkistyä itkemään.”

Vuodenajat näkyvät

Ohjaaja on kotoisin pienestä kylästä Pohjois-Italiasta. 

”Kylä on lähellä vuoria, ja muistuttaa enemmän Itävaltaa kuin klassista mielikuvaa Italiasta pitsoineen ja vespoineen.”

Myös Small Body on kuvattu Pohjois-Italiassa, lähellä Itävallan ja Slovenian rajaa. IMDb:n mukaan Laura Samani oli elokuvaa tehdessään inspiroitunut myös Giovanni Segatinin maalauksesta The Evil Mothers (1897). Maalauksessa henkiolentoa muistuttava nuori nainen roikkuu puussa lumisessa vuoristomaisemassa, ja vauva imee hänen rintaansa. 

Vaikka Agatan vaellus kestää vain neljä päivää, elokuvassa on sekä kesä- että talvikohtauksia. Asiaa ei sinänsä ihmettele elokuvaa katsoessa, koska vuorilla on yleensä lunta myös kesällä. Syynä vuodenaikojen vaihteluun on kuitenkin se, että että alunperin viideksi viikoksi suunnitellut talvikuvaukset jouduttiin lopulta kuvaamaan eri paloissa vuoden aikana.

Kuvaukset alkoivat helmikuun lopussa vuonna 2020. Seitsemän päivän päästä kuvaukset oli keskeytettävä Italian koronarajoitusten astuttua voimaan. Lopulta viimeinen kohtaus saatiin purkkiin ystävänpäivänä vuonna 2021. 

Samani työskentelee jo seuraavan elokuvansa parissa. 

”Uusi elokuvani on hyvin erilainen kuin Small Body, koska sen aikakausi on lähelle omaa aikaamme eikä siinä tapahdu ihmettä. Elokuva sijoittuu tällä kertaa kotikylääni Triesteen.”