Viime keväänä tuskailtiin koronaepidemian leviämistä Suomeen. 

Ylen aamun lähetyksessä 23.3.2020 toimittaja Rosa Kettumäkeä vastapäätä istui Katri Kulmuni, valtionvarainministeri ja Suomen Keskustan puheenjohtaja.

Tunnelma oli silmin nähden jännittynyt. Toimittajan huolellisesti pohjustamat kysymykset käsittelivät erityisesti epidemian vaikutuksia yrityksiin ja työllisyyteen. Päättäväisen optimistisena esiintyvä ministeri halusi toppuutella kriisitunnelmia. Silti aikansa väisteltyään Kulmuni joutui myöntämään, että hallitus oli valmistelemassa lisää rajoitustoimia, jotka vääjäämättä aiheuttavat konkursseja ja työpaikkojen katoamista. 

Lausunto nousi päivän pääuutiseksi Ylellä ja muissa tiedotusvälineissä.

”Tällä tavalla parhaimmillaan aamutelevision livehaastattelusta nousee uutinen. Ylen aamun toimituksessa teemme joka arkiaamu ohjelmaa useista aiheista. Siksi valmisteluun käytettävä aika on paljon lyhyempi kuin niissä illan ajankohtaisohjelmissa, joiden studiokeskusteluissa keskitytään vain yhteen tai kahteen aiheeseen”, Kettumäki kuvaa työtään.

Hänen mukaansa vaikeimpia haastateltavia ovat juuri ministereiden kaltaiset raskaan sarjan päättäjät. He tietävät aina enemmän kuin haluavat sanoa. 

”Heillä on haastatteluun tullessaan vahva oma ydinviesti, jonka pyrkivät saamaan esiin. Se kuuluu asetelmaan, mutta on eri asia, mikä on tärkeää yleisestä näkökulmasta.” 

Poliitikot saattavat empiä sanomisiaan, koska yrittävät peittää sitä, etteivät tiedä oikeaa vastausta.  Tai siksi, että heihin kohdistuu kovia paineita sekä vastustajien että kannattajien taholta. Kieli menee keskelle suuta, kun mielessä velloo, kuinka melkein mitä tahansa 15 sekunnin klippiä voidaan levittää ikävässä valossa sosiaalisessa mediassa.

”Haastatteluissa toimittaja valitsee toimintatapansa sen mukaan, mikä on ohjelman tyyli ja mitä hän haluaa saada haastateltavan kertomaan. Aamutelevision haastattelua varten ehtii vain harvoin rakentaa käsikirjoitusta, jossa haastateltava johdatellaan monimutkaisen kysymysten ketjun kautta vastaamaan erityisen vaikeaan kysymykseen. Siksi pyrin yleensä toimimaan näissä haastatteluissa avoimin kortein ja kysyn suoraan. Usein myös esitän tarkoituksella tyhmiä kysymyksiä, koska ne auttavat katsojaa ymmärtämään aihetta”, Kettumäki selventää.

Televisiossa lähes päivittäin esiintyvä juontaja-toimittaja on monien  tunnistama julkisuuden henkilö. Kettumäen saama palaute on yleensä kannustavaa. Moitteetkin on yleensä muotoiltu asiallisesti.

”Kriittistä palautetta tulee hyvin yksityiskohtaisista jutuista, kuten puheilmaisusta. Pienistäkin kielivirheistä tulee huomautuksia sähköpostiin. Kuten siitä, kun nuorena naistoimittajana sinuttelee iäkkäämpiä haastateltavia, vaikka meillä Ylen aamussa on sovittu yhteinen linja, että kaikkia muita paitsi tasavallan presidenttiä sinutellaan.”

Kettumäki on kuitenkin pannut merkille toimittajiin kohdistuvan jyrkän arvostelun voimistumisen.

”Olen seurannut vierestä, miten henkilöön menevää ja pahantahtoista ryhmähyökkäystä voi syntyä, kun jostain on saatu kuva, että toimittaja edustaa vääriä arvoja. On vakava ongelma, jos toimittaja joutuu pelkäämään työssään. Julkinen työ ei voi tarkoittaa sitä, että pitää kestää henkilöön menevää kiusaamista.”

Kettumäki myöntää, että häntäkin on syytetty ohjelmien oletetusta puolueellisuudesta. 

”Jos väitteet puolueellisuudesta ovat hyvin perusteltuja, ne pitää tietenkin ottaa vakavasti. Mutta minua ärsyttää, jos kokonaisen median tai edes yksittäisen toimittajan toiminnan puolueellisuutta arvioidaan yksittäisten juttujen tai ohjelmien perusteella”, Kettumäki painottaa.

”Joudun usein vastaamaan kysymyksiin siitä, miksi jotain tiettyä näkemystä edustava poliitikko tai asiantuntija on päästetty kertomaan telkkariin oman ideologiansa mukaista viestiä. Usein kritiikin taustalla kuuluu, että palautteen antaja ajattelee valitsemamme vieraan olevan asiasta väärää mieltä. Toimittajien tehtävä on kertoa mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ja siksi mediassa on tarpeen kuulla erilaisia näkemyksiä edustavia ihmisiä. Minusta on esimerkiksi välttämätöntä haastatella kaikkia eduskuntapuolueiden puoluejohtajia, vaikka se tietenkin voi ärsyttää heidän vastustajiaan.”

Kettumäki arvostaa, että toimittajat ovat viime vuosina olleet valmiita käymään keskustelua omasta työstään eri foorumeilla. 

”Tosin työaikani rajoittavat omia sosiaalisessa mediassa keskustelemisen mahdollisuuksiani. Twitter on myös hankala alusta, sillä journalististen prosessien avaaminen on monimutkaisempaa kuin sen ehdoilla voi kertoa. Mieluummin vetäisin vaikka kerran viikossa tunnin mittaista instaliveä, jossa perustelisin tekemiäni journalistisia valintoja kuin kävisin ympärivuorokautisesti debattia lyhyillä twiiteillä. Varsinkin kun Twitterissä kommentoinnin motiivi tuntuu usein olevan joku muu kuin aito halu ymmärtää toimittajan tekemiä valintoja”, Kettumäki huokaa.

Iittiläisestä duunariperheestä lähtöisin oleva Rosa Kettumäki ei haaveillut lapsena toimittajan urasta. Hän muutti 16-vuotiaana yksin Helsinkiin opiskelemaaan ilmaisutaiteita painottavaan Kallion lukioon, koska oli aina halunnut harrastaa teatteria. 

Pääkaupunki näyttäytyi uteliaan silmissä mahdollisuuksien virtana.

”Kiinnostus mediaa kohtaan oli vain yksi asia kaiken keskellä. Kiinnostus heräsi, kun silloin Kallion lukiossa opiskellut Ina Mikkola esitteli tuottaja Ismo Kiesiläisen kanssa koululla Helsingin nuorisotyön tuottamaa Nuorten Ääni -toimitusta. Siinä oli ajatuksena, että nuorten ääni saadaan kuulumaan yhteiskunnassa paremmin, kun nuoret tekevät itse sisältöä valtamediaan.”

Kettumäki päätyi tekemään lyhyitä juttuja Ylen Kuningaskuluttaja-ohjelmaan ja A-studioon. Kesätoimittajakeikat johtivat pitempään kiinnitykseen taustatoimittajaksi saman talon A-talkiin ja politiikan toimitukseen. Sittemmin hän toimi radiouutisten lukijana ja Perjantai-ohjelman juontavana toimittajana. Hän tuurasi myös aamutelevisiossa, ennen kuin päätyi sinne päätoimiseksi juontajaksi.

Töiden ohella Kettumäki opiskeli Metropolian ammattikorkeakoulussa medianomiksi ja kävi Lahden kansanopiston teatterilinjan.

”Lahteen päädyin tilanteessa, jossa en oikein tiennyt, mitä haluaisin elämälläni tehdä. Olen aina rakastanut teatteria, mutta en koskaan ole ajatellut, että haluaisin tehdä vain sitä. Toisaalta hetken aikaa kyseenalaistin, haluanko jatkaa toimittajanakaan. Haaveilin myös, että hakisin yliopistoon opiskelemaan jotain ihan muuta. Lopulta tein myös puolen vuoden maailmanympärysmatkan ennen kuin päätin palata takaisin töihin Ylen ajankohtaistoimitukseen.”

Nykyinen toimittajuus aamutelevisiossa vaihtuu helmikuun alusta uuteen tehtävään. Kettumäki aloittaa uudessa toimituksessa, jossa hänen tehtävänsä on suunnitella ja toteuttaa Ylelle uudenlaisia nuorille aikuisille suunnattuja videomuotoisia uutis- ja ajankohtaissisältöjä. 

”Haluamme tavoittaa yleisöä, jolla on tapana ennemmin etsiä ajankohtaisia ohjelmasisältöjä mobiilialustan kautta tai videoita YouTubesta, kuin seurata isojen uutissivustojen etusivuja tai tv:n ajankohtaisohjelmia.”

Uusi työtehtävä liittyy yleisön muuttuneisiin mediankulutustapoihin. Yhä suurempi osa yleisöstä seuraa tiedotusvälineitä sosiaalisen median kautta. 

”Kun aikaisemmin mediasisältöjen kuratointi tehtiin toimituksissa, nykyään uutistapahtumia seurataan somen kautta. Suurimman huomion saavat ne jutut, joita jaetaan paljon somessa. Sisältöjä jakamalla ihmiset ilmaisevat myös identiteettiään. Jos jakamisen syy on ensisijassa oman kiinnostuksen osoittaminen, on todella oleellista, miten juttu on otsikoitu ja millainen kuva sen kanssa nousee somevirtaan”, selittää Kettumäki. 

Tämä muutos näkyy myös siinä, miten eri toimituksissa tehdään klikkiotsikoita ja tarjotaan muita täkyjä yleisön huomion kalastelemiseksi.

”Journalistisin perustein tehdyn sisällön lisäksi netissä on tarjolla paljon ilmaista aineistoa, joka näyttää toimittajan tekemältä, vaikka juttu on tehty muilla perusteilla. Uuden toimituksemme tavoitteena on tuoda erilaisten influenssereiden ja kaupallisten sisällöntuottajien rinnalle myös journalistista sisältöä.”

Tällaisen ilmaisen tarjonnan keskellä kaupallisen median on yhä vaikeampaa perustella kuluttajille, miksi journalismista pitäisi maksaa. 

”Mitä enemmän kunnianhimoista journalismia on, sitä parempi yhteiskunnalle. Olen surullinen aina, kun joku laadukas kaupallinen media tai ajankohtainen ohjelma päätetään lopettaa. Mutta samaan aikaan ajattelen, että on meidän toimittajien tehtävä vakuuttaa yleisö siitä, miksi nimenomaan journalistisin perustein tehty sisältö on tärkeää.”

Kettumäen mielestä Ylen verovaroin tuotettua sisältötarjontaa ei pidä syyttää kaupallisen median ahdingosta. 

”Jos Yle lakkautettaisiin, tarjolla olisi vielä vähemmän suomenkielistä journalistista sisältöä. Etenkin niillä, joilla ei ole varaa maksaa journalismista, olisi entistä huonommat mahdollisuudet saada tietoa esimerkiksi äänestyspäätöstensä ja yhteiskunnallisen osallistumisensa tueksi.”

”Totta kai toimittajalla on valtaa”, kommentoi Kettumäki toimittajien yhteiskunnallista tehtävää.

Samalla hän korostaa, että toimittajan valta on omaa lajiaan. ”Se on hajautettua valtaa, jota yksittäiset toimittajat ja toimitukset käyttävät vaikuttaessaan siihen, mikä asia saa huomioita ja mikä ei, ja mihin sävyyn asioista puhutaan julkisuudessa. Hallinnossa ja yrityksissä tehdään paljon asioita, joita voisi pitää epäeettisenä, mutta ne eivät tule näkyviin koskaan, jos kukaan ei huomaa tehdä niistä juttua. ”

Journalismin valta ei myöskään ole strategista.

”Esimerkiksi poliittisella vallankäytöllä pyritään selkeästi ajamaan läpi oman näkemyksen mukaisia poliittisia päätöksiä. Toimittajan tehtävänä ei ole pyrkiä jutuillaan mihinkään näin tarkasti määriteltyyn päämäärään. Valtamedioidenkin isot uutiset ovat vain pitempien prosessien alkuja. Muut jatkavat aihetta omilla jutuillaan ja koko uutisen lopullinen vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun selviää vasta paljon myöhemmin.”

Koska media on vahva vallankäyttäjä, toimittajiin pyritään koko ajan vaikuttamaan. Tiedotteita ja muita yhteydenottoja tulee paljon.

”Oleellista on, että toimituksissa muistetaan aina miettiä, miksi mitäkin juttua tehdään. Yritykset ja julkiset toimijat panostavat omaan viestintäänsä ja viestintätoimistojen palveluihin. Tietenkin ne pystyvät vaikuttamaan myös siihen, miten saavat ujutettua heille tärkeitä asioita laajasti leviäväksi uutiseksi mediassa.”

Epäasiallisiin vaikuttamispyrkimyksiin Kettumäki on törmännyt vain harvoin. Hän muistelee, kuinka ensimmäistä isoa televisiojuttua tehdessään mielestään huonoon valoon joutunut haastateltava huusi haastattelun jälkeen tuhoavansa hänen toimittajauransa alkuunsa, jos haastattelu ajetaan lähetyksessä.

Kävi päinvastoin. Jutussa kerrottiin myös painostusyrityksestä, ja Kettumäki sai lisää töitä tehdäkseen.

”Se oli tietenkin tilanteena ahdistava, mutta jälkeenpäin olen ollut iloinen, että tämä tapahtui heti alussa ja ratkesi oikein. Se myös kasvatti nahkaa käsitellä tällaisia asioita.”

Suoraa ulkoista painostusta enemmän juttujen laatuun vaikuttaa tiukka aikataulu. Jutuista näkee liian usein, ettei tekijällä ole ollut aikaa perehtyä käsiteltävään asiaan.

”Välillä uutisissa on kiire siksi, että juuri nyt tapahtuu jotakin, mistä on kerrottava heti. Silti osa kiireestä on toimitusten itse itselleen luomaa. Miksi toimitukset rientävät tekemään jo samana päivänä juttua vaikka jonkin ison eläkeuudistuksen julkistamisesta?”

Kettumäen mielestä uutiskilpailu on älytöntä, jos se johtaa siihen, että tehdään hutiloitua sisältöä. 

”Jos toimittaja ei ehdi rauhassa miettiä, mikä aiheessa on tärkeää, hän menettää omaa vaikutusvaltaansa. Jos jostain tiedotustilaisuudesta pitää hetkessä saada uutinen ulos, on paljon todennäköisempää, ettei toimittaja ehdi tarttua muuhun kuin infon järjestäjän tarjoamaan ydinviestiin.”

Kettumäkeä huolestuttaa, miten vaikeaksi tie toimittajan ammattiin on viime vuosina käynyt.

”Olen itse onnekas siinä, että minulla on aina ollut mahdollisuus edetä tässä työssä. Kymmenen toimittajavuoden aikana olen nähnyt, miten monet nuoret lahjakkaat tekijät ovat siirtyneet muihin hommiin. Tällä alalla työsopimukset ovat usein epävarmoja, ketjutettuja ja riskialttiita. Ja sitten vielä toimittajien odotetaan näissä oloissa tekevän hyvää työtä!”

Kettumäki ei halua hakata kiveen tulevaisuuden valintojaan, mutta kertoo kokevansa toimittajatyön yhä kutsuvana.

”Olen jo kerran kyseenalaistanut, haluanko tehdä tätä. Päädyin siihen, että olen etuoikeutetussa asemassa, kun voin työajalla tutkia itseäni kiinnostavia asioita. Tässä ammatissa saan koska tahansa kysyä näkemyksiä Suomen parhailta asiantuntijoilta ja kiinnostavimmilta tyypeiltä”, hän nauraa.

”Minulle toimittajan työ tarkoittaa aktiivista maailman havainnointia ja näiden havaintojen käsittelyä. Olen huomannut, että siitä on tullut minulle myös jonkinlainen olemisen tapa muutenkin.”

Ylen uuden toimituksen nimi ja konsepti julkaistaan tarkemmin myöhemmin keväällä.