Kun Bolivian sosialistipresidentti Evo Morales erosi virastaan viime vuoden marraskuussa, kansainvälinen lehdistö kiirehti määrittelemään tapahtuman syitä. Näkökulma vaihteli poliittisesta asemasta riippuen: oikeistolaiset mediat kutsuivat tapahtumaa demokraattiseksi siirtymäksi, vasemmistolaiset vallankaappaukseksi ja keskilinja julistetti oikeiston ja vasemmiston välistä kamppailua.
Mikä tarinoista pitää paikkansa?
Bolivian yhteiskunnallinen kriisi alkoi lokakuussa 2019, kun maassa pidettiin yhdistetyt presidentin- ja parlamenttivaalit. Lähes 14 vuotta presidenttinä toiminut sosialistipuolue MAS:n Evo Moralesin ja keskustaoikeiston Carlos Mesan kannatus oli lähes tasoissa, kunnes ääntenlasku kallistui epäilyttävästi Moralesin hyväksi. Latinalaisen Amerikan maiden järjestö OAS ja Euroopan parlamentti suosittelivat uusia vaaleja ja totesivat hiukan myöhemmin, että vaalivilppiä oli tapahtunut.
Vaalivilppiepäilyistä hermostuneet mielenosoittajat ottivat yhteen Moralesin kannattajien ja poliisin kanssa, eikä poliisi kyennyt estämään yhteiskunnallista kaaosta. Asevoimien silloinen komentaja kehotti Moralesia luopumaan vallasta tilanteen rauhoittamiseksi. Morales poistui maasta, hänen ministerinsä erosivat ja senaatin varapuheenjohtaja, konservatiivisen oikeiston Jeanine Áñez julistautui väliaikaiseksi presidentiksi.
Kansainvälisissä uutisissa kriisi näytti toisenlaiselta kuin Boliviassa, kehitysmaatutkimuksen lehtori Eija Ranta Helsingin yliopistosta kertoo.
”Moni bolivialainen, joka aiemmin kannatti Evo Moralesia ja joka asemoi itsensä feminismiin ja vasemmistoon, ei jaa kansainvälisen vasemmiston parissa levinnyttä näkemystä sotilasvallankaappauksesta. Tilanne ei ollut armeijan aiheuttama. Armeija oli pitkään todella lojaali Moralesille, koska sai hänen kaudellaan monenlaista taloudellista hyötyä”, Ranta kertoo.
Tilanne oli sekasortoinen, mutta Áñezin valtaannousu sujui perustuslain artiklan 169.1 mukaisesti, kuten Bolivian perustuslakituomioistuin asian totesi. Kansainvälinen oikeisto otti tilanteesta ilon irti. Muun muassa Yhdysvaltojen Donald Trump ja Brasilian Jair Bolsonaro onnittelivat Boliviaa ”demokraattisesta vallanvaihdosta” Twitterissä. Myös tämä tarina ontuu: väliaikainen presidentti Áñez käytti valtaansa väärin alusta lähtien. Demokraattisen väliaikaishallinnon kuuluisi pitää maa koossa seuraaviin vaaleihin saakka, mutta tähän mennessä väliaikaishallinto on pääasiassa vainonnut mielenosoittajia, katkaissut valtiosuhteita, lämmittänyt välejä maanosan oikeistojohtajiin ja karkottanut diplomaatteja. Uusi hallinto vaihdatti myös valtiollisen Bolivia TV -kanavan johdon. Siinä missä televisioyhtiö aiemmin raportoi Moralesin onnistumisista, nyt se tiedottaa Áñezin hallinnon saavutuksista.
Tiedonvälitys oli kriisin aikana hankalaa, koska isot mediatalot sulkivat ovensa turvallisuussyistä. Kansainväliset mediat raportoivat tapahtumista niukasti, koska tietoja ei voinut varmentaa. Somessa liikkui oikeaa tietoa, valeuutisia ja huhuja, joita eri poliittiset tahot käyttivät tarkoituksiinsa.
”Tilanne Boliviassa on äärimmäisen polarisoitunut, ja väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä. Väliaikaishallitus ei ole liennyttänyt vastakkainasetteluja, päinvastoin. Bolsonaron ja Trumpin tuki väliaikaishallitukselle saattoi lämmittää joidenkin oikeistopoliitikkojen mieliä, mutta oli varmasti suuri järkytys monille mielenosoittajille ja aktivisteille, jotka kokevat heidän ideologiansa hyvin vieraana ja vääränä.”
Rannan mukaan Boliviassa syntyi Moralesin lähdön jälkeen opportunistinen tilanne ja valtatyhjiö, joka antoi tilaa uusille toimijoille. Yhteiskunnallinen liikehdintä alkoi demokratia-aktivistien mielenosoituksista, mutta kansainväliseen julkisuuteen nousikin kovapuheinen äärioikeistolaisen kansanliikkeen johtaja Luis Fernando Camacho, joka oli aiemmin täysin tuntematon hahmo. Hän sai aktivisteja enemmän mediahuomiota, koska hänen lausuntonsa ovat radikaaleja. Kärjistykset nousevat esiin varsinkin sosiaalisessa mediassa.
”Tietty tarinan kehikko on päätetty etukäteen ja uutistapahtumat sovitettu siihen.”
Myös perinteisen median logiikasta löytyy yksi selitys: tietty tarinan kehikko on päätetty etukäteen ja uutistapahtumat sovitettu siihen. Näin yleisön on helppo seurata uutista. Tarinamuoto on kuitenkin ongelmallinen, jos sen takia välitetään liian kapea kuva todellisuudesta.
”Tilanne halutaan nähdä vasemmiston ja oikeiston välisenä taisteluna, jossa äärioikeisto on nyt voittanut”, Ranta sanoo. Hänen mukaansa myös Suomessa toimittajat leikkasivat haastatteluista hänen sivulauseitaan ja asettivat ne yllättävään tulkintakehikkoon.
”Bolivian ulkopuolella asiasta uutisoitiin suurten vastakkainasettelujen kautta. Itse koin Suomessa, että toimittajat halusivat tosi räväkkää kommenttia puoleen tai toiseen.”
Kolmas selitys piilee maantieteellisessä ja kulttuurisessa etäisyydessä. Kaukainen maa ei ylitä uutiskynnystä kovin usein, joten katsojilla ei ole kovin paljoa taustatietoa maan tilanteesta. Tällöin uutiset pitää kertoa tiiviisti. Lisäksi vieraisiin kulttuureihin heijastetaan helposti omia toiveita, mikä värittää tulkintaa.
”Boliviaan ja Evo Moralesin hahmoon on liitetty eri puolilla Eurooppaa ja Latinalaista Amerikkaa paljon toiveita positiivisesta muutoksesta. Jos malttaa kuunnella monia bolivialaisia ääniä, voi kuitenkin paremmin hahmottaa, mitä on tapahtumassa”, Ranta sanoo.
Monikulttuurisessa ja -etnisessä Boliviassa poliittiset rajalinjat eivät kulje samanlaisella oikeisto–vasemmisto-akselilla kuin Euroopassa. Kriisi alkoi, kun opiskelijat, koulutetut ja keskiluokkaiset kaupunkilaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään vaalivilppiä vastaan. Moralesin kannattajat lähtivät hekin osoittamaan mieltään presidentin puolesta.
Kriisin siemenet oli kylvetty jo aiemmin. Monet feministiset ryhmät, ammattiyhdistykset, luonnonsuojelujärjestöt ja alkuperäiskansojen ryhmät kritisoivat Moralesin hallintoa: sukupuolittunut väkivalta ei vähentynyt, kritisoitu Tipnis-tiehanke kulki alkuperäiskansojen maiden halki vaarantaen perinteiset elinkeinot ja Bolivian Amazoniaa paloi, koska hallinto suosi maatalouspolitiikassaan sademetsien kulottamista. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan Bolivian sananvapaustilanne heikkeni Moralesin kaudella. Järjestö kertoi toimittajiin kohdistuvasta väkivallasta ja mielivaltaisista pidätyksistä, joiden vuoksi media alkoi harjoittaa itsesensuuria.
Itsevaltaisilla johtajilla on Latinalaisessa Amerikassa pitkät perinteet, ja valtaan takertuminen koitui lopulta myös Moralesin kohtaloksi. Vuonna 2016 hän hävisi kansanäänestyksen oman valtakautensa pidentämisestä, mutta jatkoi silti presidenttinä. Lokakuun vaaleissa Morales valittiin neljännelle kaudelle, vaikka vain kaksi kautta oli sallittu.
”Boliviassa on jo pitkään käyty taistelua siitä, mitä demokratialla itse asiassa tarkoitetaan: se ei voi olla ainoastaan edustuksellista demokratiaa, joka Boliviassa on usein tarkoittanut taloudellisen eliitin valtaa ja eliittiä hyödyttävää talouspolitiikkaa. Moralesin hallitus pyrki muuttamaan asioita niin, että köyhimmät ja eri alkuperäiskansat saisivat ääntään kuuluviin. Siksi olikin niin ristiriitaista, että hän itse takertui valtaan samaan tapaan kuin vanha eliitti. Moni aktivisti siis ajoi todellista kansanvaltaa, mutta perinteinen oikeistoeliitti kaappasi demokratiataistelun omiin nimiinsä”, Ranta sanoo.
Bolivian tapahtumista voi kertoa myös seuraavanlaisen tarinan: itsevaltaiseen hallintoon kyllästyneet kansalaiset vaativat demokratiaa, mutta päätyivät takaisin lähtöpisteeseen. Epädemokraattinen presidentti vaihtui toiseen samanlaiseen.
