Minkälaisessa ympäristössä elää suomalainen journalismi 2020-luvulle siirryttäessä? Vahtiiko suomalainen media vallankäyttöä, vai vahtiiko se sitä, että valta pysyy nykyisillä haltijoillaan?
Voima haastatteli näiden aiheiden tiimoilta neljää alan tuntijaa: viestinnän alan väitöskirjatutkija Timo Harjuniemeä, tutkija Tuomo Mörää, median murroksesta väitellyttä Pasi Kiviojaa sekä toimittaja Emilia Kukkalaa. Suomalaisella medialla on monia ansioita, mutta haasteiksi nähtiin muun muassa median keskiluokkaisuutta, värittyneisyyttä talouspoliittisessa uutisoinnissa, populismia sekä median ansaintalogiikan muutoksia.
Media käyttää valtaa määritellessään keskustelun aiheita. Suomalainen media on kauttaaltaan keskiluokkainen, Emilia Kukkala toteaa yhdessä Pontus Purokurun kanssa yhteisteoksessa Luokkavallan vahtikoirat. Keskiluokkaisuus näkyy niin rakenteissa, tekijöidensä asemassa kuin sisällöissä. Luokkaa tehdään aiheiden, näkökulmien ja sanojen valinnoissa. Tästä kehyksestä media käyttää valtaansa ja määrittelee sen, mistä maassamme puhutaan.
“Ei suomalainen media toki ole yksimielinen eikä voimakkaasta keskittymisestään huolimatta yksissä käsissä, mutta hyvin yksiääninen tuomitessaan jonkin pienimmänkin “häiriön” yhteiskuntajärjestyksessä. Poliittisesti tarkoitushakuiset mantrat esimerkiksi kestävyysvajeesta ja ylisuuresta julkisesta sektorista on hyvin laajalti nielty sellaisinaan ja päästetty kehystämään koko journalismia”, Kukkala väittää.
Poliittisesti tarkoitushakuiset mantrat esimerkiksi kestävyysvajeesta ja ylisuuresta julkisesta sektorista on hyvin laajalti nielty sellaisinaan ja päästetty kehystämään koko journalismia.
Ideaali journalismi tiedottaa poliittisesta vallankäytöstä, haastaa vallalla olevia käsityksiä ja asettaa puheenaiheita. Pasi Kivioja näkee suomalaisen politiikan muuttuneen kiivaammaksi ja kiinnostavammaksi digitalisaation myötä, kun politiikasta uutisoidaan reaaliajassa. Myös poliittisen kentän polarisoituminen luo Kiviojan mukaan medialle käyttökelpoista vastakkainasettelua.
Timo Harjuniemi kertoo, että ammattimainen journalismi noudattaa pitkälti poliittisen ja taloudellisen eliitin agendoja talouspoliittisessa keskustelussa. Hän on tutkinut journalismia erityisesti talouspoliittisen keskustelun näkökulmasta muun muassa eurokriisin ja talouskurin yhteydessä. Konsensus noudatti pitkälti valtionvarainministeriön linjaa. Tämä tarkoittaa sitä, että median kriittisyyden ihanne ei toteutunut taloudellista valtaa koskevassa journalismissa.
“Yleinen havainto on se, että poliittinen, taloudellinen ja virkamieseliitti muodostavat ensisijaisen uutisten lähteen. Jos he ovat jostain asiasta samanmielisiä, niin se on se, että journalismissa on vain niukalti tilaa erimielisyydelle”, Harjuniemi kertoo.
Harjuniemi näkee nuoren sukupolven toimittajien olevan menneiden aikojen “kaveerauskulttuuria” kriittisempiä poliitikkoja kohtaan. Poliitikoista pystytään kirjoittamaan vapaasti heitä kovasanaisestikin kritisoivia tekstejä. Suomalainen journalismi on ollut kärkäs muistuttamaan demokraattisesta tehtävästään, Harjuniemi muistuttaa. Hän mainitsee esimerkkinä Helsingin Sanomien mainoskampanjan Trumpin ja Putinin vierailun yhteydessä.
Suomen journalismin tulisi Harjuniemen mukaan haastaa enemmän hegemonisia ajatusrakenteita. Mediakenttä on vahvasti konsensushenkinen etenkin talous- ja ulkopoliittisissa kysymyksissä. Esimerkiksi 2010-luvulla “kestävyysvaje” oli laajalti hyväksytty termi. Harjuniemi kertoo, että tänä päivänä näemme vastaavaa konsensusta keskustelusta työmarkkinoiden väitetystä joustamattomuudesta.
Jos he ovat jostain asiasta samanmielisiä, niin se on se, että journalismissa on vain niukalti tilaa erimielisyydelle.
Populismin ja äärioikeiston nousun myötä journalismi kohtaa uudenlaista painetta niin Suomessa kuin maailmalla. Kukin haastatelluista näkee vaihtoehto-, vasta-, tai valemedioiden nousun yhdeksi merkittäväksi haasteeksi. Oikeistopopulistiset liikkeet perustavat politiikkaansa vastakkainasettelulle ja skeptisyydelle valtavirtamediaa kohtaan. Käynnissä on liikehdintä, jossa pyritään horjuttamaan yhtä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista.
“Tämä on uusi ilmiö, joka on vaikuttanut muun muassa perussuomalaisten nousuun. Monet perussuomalaisten kannattajat näkevät suomalaisen median osaksi liberaalia salaliittoa. Vaihtoehtomedioiden toimijat eivät sitoudu journalistisiin ihanteisiin, ja tietty joukko ihmisiä uskoo heidän kirjoituksiinsa”, Mörä sanoo.
Mediakenttää ravistelee yhtä lailla digitalisaation aikaansaama median murros. Kilpailu yleisöistä ja mainostajista kiristyy. Harjuniemi kuvaa tätä tilannetta journalismin “perusskismaksi” demokratian ja markkinoiden palvelun välillä. Median julkinen tehtävä on osaltaan väistynyt muiden tavoitteiden tieltä.
“Journalismilla on yhtäältä demokratiatehtävä, mutta toisaalta sen pitää olla myös kannattavaa liiketoimintaa”.
“Media miettii nykyään hyvin tarkkaan sitä, mitä ihmiset haluavat lukea. Seuraa kilpailu ihmisten huomiosta ja ajankäytöstä. Journalismilla on edelleen kuitenkin se demokraattinen rooli, mutta se on muita rooleja merkittävästi pienempi ”, Tuomo Mörä kuvaa.
Lehdistön rahoituspohjaa median murroksessa tutkiessaan Pasi Kivioja havaitsi median ansaintamallin muuttuneen perustavalla tavalla. Mainosmyynnin osuus budjeteista on kasvanut iltapäivälehdissä ja suuri osa näiden tuotoista saadaan verkossa näkyvästä mainonnasta. Kivioja kertoo päivälehdissä kehityskulku olevan päinvastainen: sisältötuottojen osuus on kasvanut suhteessa mainosmyyntiin. Kivioja ei maalaile kauhuskenaarioita: ainoastaan ansaintalogiikka on kriisissä, ei journalismi.
Journalismin perusongelma on yksinkertainen: kuka maksaisi siitä, että valtaapitävät laitetaan ahtaalle. Raha ja valta tuppaavat kulkemaan käsi kädessä
Tuomo Mörä esittää, että mitä paremmin mediatalon talous voi, sitä parempaa journalismia pystytään tekemään. Hän näkee huonoimmaksi skenaarioksi sen, että resurssien vähäisyyden johdosta journalismi menee siitä, mistä aita on matalin. Eli tehdään juttuja, joita on halpaa tehdä.
“Perinteinen tutkiva journalismi vie paljon resursseja. Siihen ei ole enää niin paljoa aikaa kuin aiemmin. Siinä, missä deadlineja saattaa olla nykyään jopa useita päivässä, aikanaan Hesarin Kuukausiliitteessä työskennellessäni käytin kuukauden yhteen juttuun”, Mörä kertoo.
Kivioja näkee digitaalisessa uutisoinnissa myös toisenlaisia, sivistyksellisiä haasteita. Lukijatottumukset ovat muuttuneet merkittävästi. Uutisten kulutus on siirtynyt printistä verkkoon, ja media joutuu kilpailemaan lukijan ajasta. Netistä tulee helpoimmin luettua kohuista tai itseä lähellä olevista aihepiireistä. Tällä on hänen mukaansa vaikutuksia siihen, minkälaisia aiheita luetaan ja kuinka syvällisesti.
“Omasta mielestäni printtimedia on käyttöliittymänä yleissivistävämpi kuin verkkomedia. Printin lukemisesta on tullut eräänlainen ylellisyystuote, eliitin luksusta”, Kivioja kuvailee.
“Journalismin perusongelma on yksinkertainen: kuka maksaisi siitä, että valtaapitävät laitetaan ahtaalle. Raha ja valta tuppaavat kulkemaan käsi kädessä”, sanoo Kukkala.
Onko laadukkaasta journalismista tulossa sitten maksykykyisten ja -haluisten etuoikeus, Kukkala pohtii. Median sisällöt ovat viihteellistyneet etenkin verkossa ja elämäntapa- sekä arkiteemaiset ja human interest -jutut ovat siellä suosituimpia juttutyyppejä. Kukkala näkee tässä kehityksessä yhtäläisyyksiä vaihtoehtomedioihin.
“Väitän salaliittohörhöjen valeuutissivustojen pystyneen menestymään lähinnä siksi, että “oikea journalismi” ei ikävä kyllä suuresti aina eroa niistä klikkihakuisuudessaan ja vaikkapa rasismin lietsonnassaan”.
Journalismin demokraattinen tehtävä kohtaa merkittäviä haasteita. Ansaintalogiikan muutokset mainos- ja klikkaustaloutta kohti tuovat painetta nopeatahtisempaan ja myös pinnallisempaan journalistiseen työhön. Populismi ja vaihtoehtomediat haastavat kriittistä ammattijournalismia. Mediatalot ovat keskittyneet Suomessa suuriin konserneihin syöden sisäänsä pienempiä tekijöitä, mikä voi kaventaa lehdistön moninaisuutta.
“Puolueettoman journalismin asema oli tavallaan helpompi esimerkiksi 90-luvulla ja 2000-luvun alussa, jolloin vastakkainasettelujen aika tuntui olevan ohi. Nyt liberaalia konsensusta haastetaan. Se tietää hankaluuksia myös liberaalille journalismille, jonka pitäisi käsitellä ideologista monimuotoisuutta. Kysymys kuuluu, miten journalismin demokratiatehtävää toteutetaan uudenlaisessa poliittisessa ympäristössä? ”, Harjuniemi pohtii.
