Työväentalolla kuhisee, Saimaan teatterin ensemble valmistautuu yleisön saapumiseen. Kuvassa vasemmalta alkaen Pietu Wikström, Boodi Kabbani, Pauli Niemelä, Piia Peltola, Elina Kukkonen, Janna Räsänen ja Jonnakaisa Risto. Kuva: Ada Halonen
Tapanilan työväentalo kuhisee pian alkamassa olevan tupaillan alla. Heinäveden äijämäinen kunnanvaltuutettu Klaus (Jonnakaisa Risto) ottaa itäsuomalaisen lupsakasti yleisöä vastaan jo ovella. Samaan aikaan kilpaileva kuntapäättäjä Hanna-Leena (Pietu Wikström) jännittää lavalla mahtaako vihreiden uusi ympäristöministeri Krista Mikkonen saapua paikalle. Hänen äitinsä Kerttu (Janna Räsänen) hössöttää puolestaan siitä, ettei tapahtumasta vain tulisi tälläkin kertaa riitaisa.
Huoli onkin perusteltua, sillä Klausilla ja Hanna-Leenalla on päinvastaiset käsitykset siitä, onko Heinävedelle kaavailtu kaivoshanke kuntalaisille hyödyksi vai haitaksi. Kuten siitäkin, käsitellänkö sitä illanvietossa vai ei.
Kyseessä on Saimaan Demokraattinen Tasavalta -esityksen ennakkonäytös. Sen ensi-ilta on juhannuksen jälkeen Juvalla, minkä jälkeen teos kiertää laivalla Saimaan alueen paikkakuntia.
Saimaan teatteri on vuodesta 2014 toiminut nuorten näyttämötaiteilijoiden kesäkiertueteatteri. Tämän sesongin esityksessä viitataan brittiläisen Beowulf Mining -yhtiön todellisuudessakin Heinäveden Aitolammelle suunnittelemaan grafiittikaivokseen.
Paikallisissa asukkaissa ja mökkivieraissa kaivoshanke on herättänyt perusteltua huolta ja vastarintaa. Esityksessä käsitelläänkin ensi sijassa yhteiskunnallisen keskustelun vaikeutta.
”Suomalaistyypillinen konfliktinvälttely johtaa tragediaan, sosiaalisiin peleihin ja kiusaamiseen. Karnevalistisesti kuvattavien valta-asetelmien kautta katsojille avataan mahdollisuutta verrata oman kaivosasian käsittelyä demokratian ideaaleihin. Kuten Talvivaaran kaivoksen kohdalla nähtiin, kansalaisten valta itseään koskevissa päätöksissä on rajallinen”, selittää ohjaaja Piia Peltola.
Esitystiloina toimivilla vanhoilla seurantaloilla on oma tehtävänsä.
”Ne ovat yhteisen kokoontumisen, päätöksenteon ja huolenpidon paikkoja, mikä on juuri demokratia-aiheisen esityksen kannalta äärimerkityksellinen asia. Näissä pohjoisesta etelään sijaitsevissa taloissa piilee vahva historia ja poliittinen voima.”
Saimaan Teatterin esityksissä yhdistyvät nykykansanteatteri, erilaiset esitystaiteen ilmaisumuodot ja ajankohtaiset yhteiskunnalliset aiheet. Klassiseen puskateatteriin viittaa tällä kertaa esimerkiksi kohtaus, jossa Hanna-Leenan poikaystävä Oliver (Boodi Kabbani) jää kiinni pussauskopista housut puolisääressä.
Lisäksi koetaan politikkopönötyksen parodiaa, koskenniemeläistä luontohaikailua, perinteistä parisuhdesäätöä, yhteislaulua ja -tanssia sekä muita musiikkinumeroita, kuten Klausin ja Hanna-Leenan poikkihuilulla ja harpulla käymä kaksintaistelu.
Kokonaisuuteen kuuluvat myös työryhmän laatima monistepinkka kaivosteollisuudesta ja kansalaisvaikuttamisesta sekä esitysten jälkeiset yleisökeskustelut. Niitä vetävä yhteiskuntatieteilijä Sanna Ryynänen kerää yleisöltä myös tutkimusaineistoa.
”On kiinnostavaa nähdä, miten yhteiskunnalliset teemat muovautuvat taiteen kielellä. Jos itse tieteentekijänä lähtisin käsittelemään näitä asioita yleisön edessä, tekisin sen luennoinnin ja keskustelun keinoin. Taiteen kanssa työskentely muistuttaa, että tieteen tieto on vain yksi tietämisen laji. Tietoa sijaitsee myös esimerkiksi ruumiissa ja tunteissa sellaisessa muodossa, jota ei ole välttämättä tarpeenkaan sanallistaa”, Ryynänen kuvaa.
Hänellä on aikaisempaa kokemusta osallistavasta teatterista itähelsinkiläisiä kuppiloita, ikäihmisten palvelutaloja ja maakuntia kiertäneestä Puhekupla-projektista.
”Se pohjautuu tutkimus- ja kokemustietoon, valottaa teatterillisin asetelmin näkökulmia syrjintään ja rasismiin sekä kutsuu yhteiseen keskusteluun. Myös Saimaan Teatterin esityksen ytimessä on teatteri yhteiskunnallisia tiloja rakentavana voimana ja keskustelijana, mutta se on vielä vahvemmin esitystaiteellinen kokonaisuus”, vertaa Ryynänen.
Vaikka Saimaan Demokraattinen Tasavalta ei ota suoraan kantaa kaivospäätökseen, sen sympatia on ympäristöhuolen ja osallistumisen puolella.
Esityksessä vilpittömän idealistinen Hanna-Leena näyttäytyy jonkinlaisena Hamlet-hahmona, joka kamppailee Klausin edustamien hovijuonittelujen paljastamiseksi. Samalla hänelle lisästressiä tuottavat valtapelin vääryyksille immuuni äiti ja pettynyt seurustelukumppani.
”Teatterin piirissä haetaan uusia tapoja asennoitua asioihin yhteiskunnallisesti. Teatterin poliittisuus tarkoittaa tässä ajassa monenlaisia asioita, ei vain suoraa ohjelmallisuutta. Poliittisuus saattaa esimerkiksi olla läsnä ennemmin esityksen muodossa kuin sisällössä. Esitysten kautta voidaan myös kysyä, mitä poliittisuus ylipäänsä tarkoittaa”, analysoi Sanna Ryynänen.
Piia Peltolan mielestä tämä kertoo siitä, että teatterissa on tapahtumassa samaa kuin yhteiskunnassa muutenkin.
”Teatterin poliittisuuden tabu on murtunut. 2000-luvulla nuorena ylioppilasteatterilaisena kuuntelin sivusta, kun konkarit paasasivat varmoina, ettei minkäänlainen poliittisuus kuulu teatteriin. Mielestäni nykyään ajatellaan ennemmin niin, että kaikki on lähtökohtaisesti poliittista. Oma mottoni on, että teatteri muuttaa aina maailmaa samanlaiseksi tai erilaiseksi. Juuri näiden välillä on aina tehtävä valinta”, täydentää Peltola.
Hänestä teatterille on luontevaa pohtia rakenteita ja tarkastella asioita yhtä aikaa erilaisista näkökulmista.
”Nykyään tekijät tiedostavat oman, yleensä keskiluokkaisen positionsa aiempaa vahvemmin ja ovat valmiimpia tunnistamaan toiseuttamisen mekanismeja. Omaa tekijyyttä kyseenalaistetaan ja esitystä tavallaan katsotaan yleisön kanssa yhdessä.”
Piia Peltola & työryhmä:
Saimaan Demokraattinen Tasavalta
Saimaan teatterin esitykset 24.6.–5.6 Juvalla, 27.6. Heinävedellä, 28.6. Sorsakoskella, 29.6. Rytkyssä, 1.7. Sulkavalla, 3.7. Oravissa, 5.7. Kokonsaaressa, 6.7. Moinsalmella, 8.7. Kiviapajalla, 9.7. Puumalassa, 11.7. Anttolassa, 13.7. Himalansaarella, 15.7.–16.7 Taipalsaarella, 18.7. Joutsenossa ja 20.7. Virmutjoella.
