Soihdun kantajat. Hannes ja Anni Mikkelson tekevät teatteria ympäristömuutosten mörön istuessa takapenkillä.
Ylioppilasteatterin näyttämö sijaitsee Vanhan ylioppilastalon nurkalla Helsingin kivisimmässä ytimessä. Teatterin taiteellisina vastaavina toimivat teatterisisarukset Anni ja Hannes Mikkelsson pohtivat sen lämpiössä, miten taide voi auttaa ihmistä etsimään pätkivää yhteyttään luontoon.
Heinäkuussa Mustikkamaan metsäteatterissa esitetään Hannes Mikkelssonin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025. Nimi viittaa Sipilän hallituksen neljä vuotta sitten eduskunnalle antamaan linjapaperiin.
”Minulle metsä ja oma suhde siihen tuntuu jopa kaikkein merkityksellisemmältä aiheelta. Kun törmäsin tähän viralliseen tekstiin, koin sen arvomaailman järkyttävänä. Kaikki siinä esitettävät toimenpiteet nähdään taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmasta ja jopa ilmastonmuutos näyttäytyy vain puuston kasvua lisäävänä positiivisena olosuhteena. Politiikan ja talouden kielikin on kauhistuttavaa, mutta materiaalina se on kiinnostavaa”, selittää näytelmän kirjoittaja.
Esityksessä tämä ääriteknokraattinen manifesti rysäytetään fiktiivisen draaman keinoin yhteen ylioppilasteatterilaisten ympäristöahdistuksen ja Valtimolla perusteilla olevan Omavaraopiston materiaalien kanssa. Osana aiheen työstöä ensemble veistää hirsitaitelija Hannes Aleksi Hyvösen johdolla esityspaikalle pystytettävän puuveistoksen.
”Olen viimeisen vuoden aikana käynyt talkoissa Omavaraisopistolla ja saanut sieltä paljon välineitä ajankohtaisen elämäntapakriisin käsittelyyn. En voi pakottaa ketään elämään luontaistaloudessa, mutta tarkoitus onkin enemmän antaa mahdollisuuksia ajatella asioita totuttua laajemmalta kantilta,” Hannes Mikkelsson jatkaa.
Muiden ylioppilasteatterilaisten vääntäessä Suomelle uutta metsämallitusta, Anni Mikkelsson viettää kesää Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisena johtajana. Vuodesta 1999 merellisessä perinneympäristössä järjestetyn tapahtuman ohjelma koostuu luennoista, keskusteluista, teatteriesityksistä ja konserteista.
Hän on itse ohjannut sinne kaksi Volter Kilven tekstien pohjalta dramatisoimaansa esitystä, Filadelfian prinsessan ja Merimiehen lesken.
”Ajattelen, että kun ihminen tutkii Kilpeä, hän on poissa pahanteosta. Jo hänen aikakäsityksensä on sellainen, että se pakottaa hidastamaan, katsomaan ohi ja yli kulutuskulttuurin ja jatkuvan kasvun. Samalla taide auttaa kääntymään kohden toisia ihmisiä ja elämänmysteeriä.”
Tapahtumassa tekee paluun Meriteatterin näytelmä Laulu on meren laulu – lähdön ja paluun balladi (2014).
Meriteatteri on Mikkelssonien ystävineen vuonna 2013 Rymättylässä perustama teatteri, joka aloitti toimintansa Röölän sataman entisessä sillivarastossa. Sen esityksissä yhdistyvät elämän ja kuoleman pohdiskelu suhteessa paikallishistoriaan ja muuttuvaan merelliseen ympäristöön.
”Meriteatteri syntyi tilanteessa, jossa itse olin täysin umpikujassa. En ollut päässyt teatterikorkeakouluun, olin täysin varaton ja menettänyt uskoni teatterin tekemiseen Helsingissä. Pakenin luonnon keskelle perheemme lomamökille Rymättylään. Meriteatterin kautta löysin nykyisen tapani työskennellä ryhmässä ja opin hyödyntämään henkilökohtaisia juttuja esityksissä”, Anni Mikkelsson muistelee.
”Erityisesti Laulu on meren laulua esitettäessä minusta on tuntunut, että aihe, materiaalit ja koko esitystilanne ovat yhtä aikaa merkittäviä minulle esiintyjänä ja samassa tilassa olevalle yleisölle”, hänen veljensä täydentää.
Sisarukset ovat kotoisin Nastolasta. Anni Mikkelssonin teatterireitti on kulkenut lasten harrastustoiminnan, Kallion lukion ja Helsingin yliopiston teatteritieteen laitoksen kautta. Teoriaopintojen rinnalla hän kirjoitti ja ohjasi näytelmiä ylioppilas- ja harrastajateattereihin ja vapaalle kentälle. Esimerkiksi Ilves-teatterillle tehdyt Hiihtoliitto (2010) ja Minna Cunt – ei kenenkään vaimo (2011) käsittelivät naisen oikeutta omaan kehoonsa.
”Tulokulmaani teatteriin on värittänyt se, että olen ollut poliittinen jostain kymmenvuotiasta asti esimerkiksi eläinten oikeuksien, ympäristöasioiden ja historian suhteen. Feministinen tietoisuus taas kehittyi, kun tissit kasvoivat varhain ja jouduin sen takia kohtamaan ympäristön sukupuoliasenteet. Olen aina pohtinut sitä, mitkä tekijät ovat johtaneet siihen, että asiat ovat niin kun ovat. Vasta myöhemmin aloin kiinnostumaan ihmismielen liikkeistä.”
Hannes Mikkelsson pääsi esiintymisen makuun bändikuvioiden, Lahden kansanopiston ja Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutuksen kautta.
”Ajattelin alunperinkin, että teatterin tulee olla yhteiskunnallista ja poliittista, mutta minulla ei ollut heti selvää käsitystä, mitä se tarkoittaa. Kirjallisessa opinnäytteessäni pohdin sitä, miten myös teatterin tekeminen on sidottu vallitsevaan rakenteeseen ja miten sieltä voi pyrkiä pois. Nykyään kaikkea tekemistäni ohjaa käsitys siitä, että yhteiskunnan vallitsevat toimintaperiaatteet ovat kestämättömiä ja niiden tilalle pitäisi löytää jotain muuta.”
Anni Mikkelssonin mukaan taiteen poliittinen merkitys on siinä, että se on taidetta eikä väline millekään muulle.
”Taide ei ole arvokasta siksi, että se luo hyvinvointia, vaan siksi että se voi laajentaa ymmärrystä ja avata alitajuntaa myös pahoinvoinnin kautta. Tämä synnyttää muutosta ja halun toimia.”
Hannes Mikkelsson: Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025
Mustikkamaan kesäteatterissa 6.7.–17.8.
Volter Kilpi Kustavissa 10.–17.7.
