Tuore väitöskirja luotaa groteskin rooleja normien avaajana, pönkittäjänä ja kapinoitsijana. Lajityypin raisu ilmaisu tarjoaisi tutkijan mukaan äänen myös monimuotoisen ihmisyyden ylistämiseen.
Groteskia on se, kun kulttielokuvassa Pink Flamingos päähahmo Divine syö koiranpaskaa. Tarinan ydin ei kuitenkaan ole eläinten ulosteiden syömisessä, vaan keskiluokkaisten arvojen paljastamisessa. Henriikka Huunan-Seppälä sai viime vuoden lopulla kansiin väitöskirjansa Unfolding the Unexpressed: The Grotesque, Norms and Repressions. Vaikka Aalto-yliopiston taiteen laitokselle valmistuneen väitöskirjan keskiössä ovat groteskin ruumiilliset muodot, Huunan-Seppälä huomasi sen kertovan myös muista rakenteista. Hän löysi tutkimusaineistostaan groteskien hahmojen taustalla lymyäviä valta-asetelmia, jotka ovat tavallisesti rajoittavia ja kontrolliin pyrkiviä.
”Esimerkiksi tiede mielletään perinteisesti hyväksi ja ihmisten elämää parantavaksi. Sen piilevä pimeä puoli paljastuu sieltä groteskin takaa. Elokuva Alien – ylösnousemus ei ole päähenkilö Ripleyn selviytymissaaga, vaan dystopia tieteen ja teknologian kontrollista”, avaa Huunan-Seppälä.
Huunan-Seppälän väitöskirja käsittelee groteskia seitsemän elokuvan kautta. Jean-Pierre Jeunet’n Alien – ylösnousemuksen ja John Watersin Pink Flamingosin lisäksi ne ovat Lars von Trierin Antichrist, David Fincherin Fight Club, Quentin Tarantinon Kill Bill, Federico Fellinin Satyricon ja Peter Greenawayn Kokki, varas, vaimo ja rakastaja.
Elokuvissa groteskia edustavat usein muun muassa supersankarit, vampyyrit, noidat ja kuvaukset erilaisesta ruumiillisuudesta ja väkivallasta.
Väitöskirjassa groteskin kehon ilmentymiä ovat kaikki ”oudot ja ihanteista poikkeavat, mielikuvitukselliset ja hirviömäiset, transgressiiviset ja karikatyyriset, groteskisti sukupuolitetut sekä silvotut kehot”.
”Tutkija kuten Omar Calabrese on todennut, että nykypäivänä ruumiillisuuteen liittyvä hirviömäisyyden estetiikka, liiallisuus ja ylenpalttisuus ovat lajityypille ominaista kuvastoa. Toisaalta groteskia, karnivalistisia ylösalaisin kääntämisiä ja hirviönaamioita on ollut niin kauan kuin on ollut ihmisiä. Jotenkin se on ihmisyydelle ominainen asia”, Huunan-Seppälä kertoo.
Groteskista on vain vähän tutkimusta, etenkään Suomessa. Huunan-Seppälän mukaan tämä saattaa johtua muun muassa siitä, että kulttuurituotteena se on usein halveksittua, ja sen ilmentymiä pidetään ehkä lapsellisinakin.
”Silti se on levinnyt laajalle ja sitä kulutetaan paljon. Lajityypillä on potentiaalisesti suuri merkitys”, hän toteaa.
Groteskissa voidaan tukea taantumuksellisia stereotypioita yhtä hyvin kuin kapinaa. Irvokkailla hahmoilla ei ole rajoitteita, ne saavat rellestää vapaasti.
Huunan-Seppälä innostui aiheesta luettuaan aikanaan venäläisen kirjallisuudentutkija Mihail Bahtinin tekstejä groteskista ja karnevalismista.
”Groteskissa on tuplapotentiaalia: Siinä voidaan tukea taantumuksellisia stereotypioita yhtä hyvin kuin kapinaa. Irvokkailla hahmoilla ei ole rajoitteita, ne saavat rellestää muita vapaammin.”
Kun realistisemmissa elokuvissa epäsovinnaisia naisia, kuten noir-elokuvien femme fataleja, usein rangaistaan normien rikkomisesta, saavat irvokkaat hahmot Huunan-Seppälän mukaan edustaa vapaammin poikkeamia. Ne voivat paljastaa normeja, kertoa peloista ja juhlia vähemmistöjä allegorisen luonteensa kautta.
Lajin sisäiset ilmaisut muuttuvat ja heijastavat kulloisenkin ajanjakson arvoja. Esimerkiksi nykyvampyyreissä Huunan-Seppälä näkee usein viittauksen seksuaalivähemmistöihin. Vampyyrejä ei kuitenkaan esitetä nykyään hirviömäisinä vaan haluttavina sankarihahmoina – niiden voidaan nähdä ajavan vähemmistön asiaa.
”On kiinnostavaa, miten pahuutta ja hirviömäisyyttä visualisoidaan. Piirteitä otetaan usein eläinmaailmasta tai teknologiasta, mutta usein myös erilaisesta ihmisryhmästä. Groteskiin on usein latautunut sosiaalisiin eroihin ja hierarkioihin liittyviä ominaisuuksia. Esimerkiksi vanhuuden piirteistä ammentavat hirviöt saattavat olla korostetun ryppyisiä ja ruttuisia, Huunan-Seppälä kuvailee.
Kauhua ja scifiä edustavat genre-elokuvat ovat pullollaan groteskia, mutta sitä löytyy myös arvostettujen auteurien, kuten von Trierin ja Fellinin, teoksista.
Huunan-Seppälän mukaan groteski voisi olla hedelmällinen vaikutuskanava mustavalkoisen paasaamisen ja vihapuheen keskellä.
”Elokuvan ja visuaalisen kulttuurin tekijät voisivat hyödyntää groteskia suvaitsevaisuuden kasvattamiseen sekä ihmisten monimuotoisuuden ylistämiseen”, hän toteaa.
Samoin groteskia voisi Huunan-Seppälän visiossa käyttää myös nuorten mediakasvatuksessa ja -lukutaidon edistämisessä. Sen kautta poliittisesti näennäisen neutraalit viihde-elokuvatkin voisivat avautua toisella tapaa.
”Irvokkaisiin hahmoihin on latautunut niin paljon ideologisia asioita, että ne olisivat herkullisia ja helppoja esimerkkejä”, hän perustelee.
