Esittävä taideKirjoittanut Tuomas Rantanen

Vallankumouksen perilliset

Juha Hurmeen sovitus Marat/Sade-näytelmästä elää näyttelemisen voimasta. Ohjaajan mielestä ajan merkitysten tiedostaminen ei saa viedä taiteesta vapautta.

Lukuaika: 2 minuuttia

Vallankumouksen perilliset

Juha Hurmeen sovitus Marat/Sade-näytelmästä elää näyttelemisen voimasta. Ohjaajan mielestä ajan merkitysten tiedostaminen ei saa viedä taiteesta vapautta.

Veri roiskuu kylpyammeeseen. Ollaan Ranskan vallankumouksen keskellä vuodessa 1793. Maltillisen girondistipuolueen Charlotte Cordayn veitsi uppoaa kumouksellisten jakobiinien sankarin Jean-Paul Marat’n lihaan. Corday päätyy murhasta giljotiiniin, mikä on pian tuhansien muidenkin kohtalo.

Vuonna 1964 saksalais-ruotsalainen Peter Weiss kirjoitti näytelmän, jolla on poikkeuksellisen pitkä nimi: Jean-Paul Marat’n vainoaminen ja murha Charentonin mielisairaalan potilaiden näyttelijäryhmän esittämänä ­herra de Saden johdolla. Näytelmässä Weiss ­hapuilee läntisen kapitalismin ja neuvostototalitarismin välisen ­kolmannen tien suuntaan. Hän tekee sen asettamalla viettipsykologiasta viehtyneen markiisi de Saden syyttämään Marat’a kollektivismin perisynneistä.

Tällä kertaa tämä valtaa, väkivaltaa ja aatteellisuuden itsepetoksellisuutta luotaava klassikko on tuotu näyttämölle Klocriketeaternin, Sirius Teaternin ja Teater Mestolan yhteistuotantona.

”Weiss halusi siirtää oman epätietoisuutensa teatterin ja yleisön mietittäväksi. Siinä ei oteta selvästi kantaa kummankaan osapuolen suuntaan, mutta ymmärrän, että Marat’ssa on paljon Marxia ja Leniniä ja de Sadessa markkinataloutta ja Freudia. Ajattelin, että minun tehtäväni ei ole muuttaa sisältöä vaan löytää sille esittämisen kannalta toimiva muoto”, kertoo esityksen ohjaaja Juha Hurme.

mainos

Esitys nojaa eri aikatasoihin ja hahmoihin, jotka puhuvat suoraan yleisölle. Rakenteeltaan se onkin hyvin brechtiläinen. Sovituksessa päällimmäinen huomio kohdistuu dynaamiseen teatteri-ilmaisuun sekä Mirva Tarvaisen ja Martin Åkessonin hypnoottisesti esittämään musiikkiin.

”Näytelmä on kirjoitettu yli 40 esiintyjälle, eikä sen muokkaaminen yhdeksälle näyttelijälle ja kahdelle muusikolle ollut ihan helppoa. Käytännössä lähdimmme esiinty­jien kanssa kokeilemaan yhdessä, miten tämä näytelmä tehdään. En lisännyt kirjoittamalla mitään ja lyhensin vain snadisti toistoa niin, että katsojan kannalta säilyy kohtuus. Tärkeimpänä pidin huolehtimista siitä, millä säännöillä improvisaatio saadaan toimimaan”, kuvailee Hurme.

Esityksen hahmot ovat mielisairaalan potilaita, jotka taas esittävät historiallisia hahmoja. Carl Almin Jean-­Paul Marat on ajattomalla tavalla maailmantuskainen idealisti. Paul Olin mielisairaalan de Sadena taas on olemuksensakin puolesta enemmän intialaista askeettia muistuttava filosofi kuin Weissin tekstissään kuvaama röyhkeä elostelijahahmo.

Erityisen vaikuttava on laajalla tunneskaalalla operoiva Alma Pöysti Charlotte Cordaynä. Aikansa emmit­tyään hänen hahmonsa heittäytyy murhatehtäväänsä niin antautuneesti, että kun tavan takaa keskeytetty urakka lopulta onnistuu, se herättää eläytyvässä katsojassa riemukkaan täyttymyksen.

”Me emme voi olla enää viattomia taiteenkaan suhteen.”

Nykyhetken vaikutus näkyy esimerkiksi Cordayn hahmon alkuperäistä tekstiä peittävämmässä pukeutumisessa ja torjuvammassa suhtautumisessa itseensä kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään. Samassa hengessä erään hourejakson seksiviittauksessa pariaan rynkyttävä osapuoli on nainen.

”Teatterintekijöiden täytyy ottaa huomioon eri asioista käydyt keskustelut ja ymmärtää, miten esityksessä aina muokataan ja kommentoidaan merkityksiä”, Hurme selittää.

”Olen silti sitä mieltä, että taiteen tekemiseen kuuluu vapaus ja teatterissa täytyy joissakin tilanteissa voida esittää myös heteroseksuaalinen raiskaus, jossa nainen on uhri. Yhtä hyvin voin kuvitella tilanteen, jossa intiaanipäähineen tai neljän tuulen hatun päähän vetäminen on perusteltua”, hän jatkaa.

Hurmeen mukaan juuri teoksen yhteisen työstämisen myötä esitykseen päätyi muutakin aikaa epäsuorasti kommentoivaa, vaikka lähtökohta oli lähestyä materiaalia muodon kautta.

”Hiukan samalla tavalla kävi myös Niemi-kirjan kohdalla. Siinä halusin lähinnä selvittää, mitä tiede kertoo minusta itsestäni. Kun kirja sitten palkittiin Finlandialla, aloin ymmärtää, että se on muutakin. Siksi siitä kiitospuheestakin tuli niin poliittinen. Näin voi käydä jopa silloin, kun ryhtyy tallentamaan kaunista auringonlaskua kankaalle. Mukaan tulee helposti kysymys siitä, miten lokakuussa voi olla niin kesäinen auringonlasku. Me emme voi olla enää viattomia taiteenkaan suhteen”, huokaa Hurme.

Weiss päätyi lopulta valitsemaan kommunistisen leirin, tosin vain havaitakseen, että aidosti itsekriittiselle taiteilijalle on rajallisesti luottoa itsekritiikittömässä systeemissä.

Minkälaisessa kiirastulessa käristetään tämän ajan taiteilijoita?

”Olen koulutukseltani ja maailmankatsomuksellisesti luonnontieteilijä”, vastaa Hurme. ”Minulle kaikki palautuu nykyään ilmastomuutokseen. Tätä esitystä tehdessä mielessäni näin, miten revolutsioonin paikalle voisi asettaa ilmastomuutoksen. En tietenkään ollut niin hölmö, että olisin laittanut tästä esitykseen jotain vinjettejä, mutta mietin, että tässäkin suhteessa hullujenhuone toimii hyvin ihmiskunnan metaforana. Jotta meillä olisi edes pieni mahdollisuus selvitä, juuri taide voi teroittaa hoksottimiamme.”

Peter Weiss & Juha Hurme: Marat/Sade

Ruotsiksi Universumissa 13.12. asti. Suomeksi Espoon kaupunginteatterissa 22.3. alkaen.