Kuva: Jani Liimatta
Paikallisuus, ekologisuus ja yhteiskunnallisuus ovat muutamia kajaanilaisen Vaara-kollektiivin lähestymiskulmia esitystaiteeseen.
Kajaanissa otetaan kantaa.
”Puolustuskapasiteettimme, sotilaidemme kunto sekä kansalaistemme älykkyys eivät nykyisellään millään riittäisi torjumaan Venäjän täysimittaista invaasiota. [- -] Vetoammekin näin ollen Suomen hallitukseen ja armeijamme ylipäällikköön, presidentti Sauli Niinistöön, että Kainuun prikaatiin hankittaisiin Suomen ensimmäinen atomipommi.”
Vaara-kollektiivi, vuonna 2014 perustettu kajaanilainen esitystaiteen yhteisö, lähetti tämän kannanoton muun muassa presidentinkansliaan.
”Jokaisella Vaaran jäsenellä on lupa tehdä kannanottoja asioihin Vaaran nimissä. Siihen saa kollektiivin tuen, vaikka jokainen ei olisikaan samaa mieltä asioista”, kertoo Panu Huotari, näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja.
Haastatteluun on saapunut kolme edustajaa Vaaran 25 jäsenen joukosta. Huotarin lisäksi kysymyksiin vastaavat puvustaja ja tuottaja Maria Tolonen sekä tuottaja ja käsikirjoittaja Veikko Leinonen.
Kieli poskessa kirjoitettu julistus on yksi esimerkki kollektiivin toiminnasta.
”Yksi asia, mikä on itselleni ollut tosi keskeistä, on kyllästyminen liiallisin hierarkioihin tekemisen tavassa. Mitä vahvempi omaehtoisuus kaikessa tekemisessä taiteen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen suhteen on, sitä merkittävämmältä se tuntuu”, Huotari sanoo. Kollektiivi toimii tasavertaisena yhteisönä.
”Vaarassa ei ole myöskään taiteellista johtajaa, joka määrittelisi, mitkä teokset milloinkin pääsevät tuotantoon. Se antaa vapauden jokaiselle tehdä oman mielenkiinnon mukaan. Silloin tulee hyvin erinäköisiä teoksia”, jatkaa Tolonen.
Olemassaolonsa aikana Vaara on ehtinyt toteuttaa 19 ensi-iltaa. Viime vuonna näihin kuuluivat Miehen kosketus, Uppo-nalle, Kiertokulku ja Noitaympyrä, joiden lisäksi kollektiivi osallistui nuorten ja maahanmuuttajien kouluttamiseen Tenho- ja Kotio-hankkeiden kautta. Myös kiertuetoiminta on merkittävässä asemassa.
Vaikka Vaaran toiminta on myös kansainvälistä – kiertueita ja työpajoja on pidetty niin Virossa kuin Roomassa – kollektiivi sitoo ihmisiä Kainuuseen. Se tuottaa kulttuuria paikallisille ihmisille ja toisinaan myös paikallisista aiheista.
”Täällä on paikallislehdet ja tyyliin Kainuun liitto, jotka tuottavat paikallisidentiteettiä ja diskurssia sen ympärille, ja sitten on taidetoimijoita. Taiteella voi olla täällä suhteessa jopa isompi merkitys kuin jossain, missä on enemmän ääntä”, Veikko Leinonen sanoo.
Leinonen on itse käsikirjoittanut ja ohjannut Vaaralle muun muassa esityksen Talvivaara – Kainuulainen scifinäytelmä (2014).
”Tällä hetkellä Sonja Pakalèn työstää koreografiaa kainuulaisista. Se käsittelee ryhmässä, mitä kainuulaisuus on. Kajaanissa on oma ryhmänsä ja Kuhmossa omansa”, Tolonen kertoo.
”Eikä se paikallisuus ole aina niin maakuntatavaraa, se kuulostaa vähän homeiseltakin. Mutta vaalimme ajatusta, että tätä tehdään konkreettisille ihmisille. Haluamme, että se antaa kiinnittyneisyyttä johonkin maaperään”, Leinonen sanoo.
”Taival lie hankala – olkoon vaan! Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!” Ilmari Kiannon sanoittamassa ”Nälkämaan laulussa” määriteltiin jo aikanaan maakunnan meininki: pärjättävä on, vaikka helppoa se ei ole.
Hampaat irvessä -eetos ei päde enää taidepiireissä. Huotari kertoo kainuulaisesta kulttuuri-ilmapiiristä:
”Siinä on paljon puolia. Täällä on aktiivisia ja tosi osaavia tekijöitä. Kajaanissa tulee ihan vaan niiden takia käymään paljon ihmisiä, itse asiassa tosi paljon. En ole varma, käsitetäänkö sitä täällä paikan päällä. Helposti lehtien mielipidekirjoitusosastolla korostuu se, että miksi tämmöisiä tuetaan – kun sanotaan taide, niin rahaa tulee ovista ja ikkunoista.”
Leinonen muistuttaa, että Kainuussa on pitkä perinne oman tarinan kertomisessa.
”Kianto sen muotoili joksikin, ja muut ovat sitten jatkaneet. Täällä on perinnettä myös semmoiselle omaperäiselle toiminnalle, niin kuin kaikki Reijo Kelan ihmeelliset tanssijutut, vähän semmoiselle pähkäpäisellekin taiteelle.”
Yksi keskeinen toimija Kajaanissa on Generaattori, jonka suojista on ponnistanut Kajaanin Harrastajateatteri ja jonka kanssa yhteistyössä toimii niin Vaara kuin nykytanssiryhmä Routa. Tolonen on palkkalistoilla Kajaani Dancen tanssikoulussa, jonka suojissa harjoittelee jopa 900 nuorta. Kaupunginteatterikaan ei tyydy ilmeisimpiin yleisöhitteihin.
”En tiedä, liittyykö se tähän paikallisuuteen, mutta ajatus kilpailuista muiden kanssa tuntuu ihan absurdilta. Tässä tehdään omaa juttua, mitä se milloinkin on. Siinä ei tarvi olla koko ajan nokittamassa”, Huotari toteaa.
Ensi kesänä Vaara-kollektiivi laajentaa toimintaansa tapahtumatuottamiseen. Kuhmoon perustetaan nykytanssifestivaali Joutsentanssi ja kajaanilaiseen Oulujärven Ärjänsaareen kaksipäiväinen ekologisia teemoja ja ilmastomuutosta käsittelevä taidefestivaali. Jälkimmäinen on Leinosen ja ohjaaja-ympäristökasvattaja Elsa Lankisen visioima tapahtuma, joka sikiää ekologisten teemojen, erityisesti ilmastonmuutoksen ympärille.
Vaara tarttuu mielellään yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin.
”Aika yhteiskunnallisesti orientoitunutta sakkia tässä on mukana. Mä olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu”, Huotari kertoo.
”Mä olin aikaisemmin varavaltuutettu”, Leinonen jatkaa.
Vasemmistoliiton edustajana toimiva Huotari oli ainoa, joka helmikuun 5. päivän äänestyksessä jätti eriävän mielipiteen, kun kaupunginvaltuusto puolsi uraanin talteenottoa. Lupaa hakeva Terrafamen kaivos sijaitsee Kajaanin ja Sotkamon rajalla.
Samaan kaivokseen liittyen Vaara on tehnyt jo esityksen – ja nyttemmin uraanikannanoton.
”Olisi järjetöntä irrottaa joku elämän osa-alue taiteen ulkopuolelle. Politiikka ei sinänsä kaipaa suojelua vaan enemmän kriittistä tarkastelua”, Huotari summaa ja jatkaa:
”Teatterintekijän asema on hyvä asema laittaa jotain käyntiin.”
”Vaikka vain karnevalisoidakseen”, Leinonen päättää.
Kainuulaista atomipommia odotellessa.
Ärjän taidefestivaali 21.–22.7.
Joutsentanssi 30.7.–4.8.
Arvio esityksestä Miehen kosketus sivulla 47.
