Cannesin 71. elokuvafestivaalien kynnyksellä Voiman toimittaja Matti Ikonen muistelee viime vuoden festivaalin tapahtumia
Alkukesäinen Välimeren rantakaupunki, elokuvapalatsi hiekkarannalla. Cannesin elokuvafestivaalin rajattomalta tuntuva valikoima uutuuselokuvia ja maailmantähtiä punaisella matolla. Mikä voisi olla houkuttelevampaa?
Kaksi viikkoa kilpasarjojen ensi-iltoja ja gaalanäytöksiä sekä alakerran elokuvatori kattaa aivan kaiken mitä vuodessa on tuotettu. Kutsuvieraina vanhoja tekijöitä kertomassa miten elokuvaa tehdään.
Viime vuonna siellä nähtiin esimerkiksi David Lynch promoamassa kovasti odotettua Twin Peaksin jatkokautta. Suomesta sillä kertaa mukana oli hieman kotikutoinen Jesse Haajan supersankarielokuva Rendel sekä Teppo Airaksisen lyhytelokuva Katto. Jälkimmäinen kilpaili myös jonkinlaisella eksotiikallaan, mitä alleviivaamaan oheistapahtumaksi oli tuotu sauna ja saunakutsut.
Lyhytelokuvien kilpasarjassa Katto saikin tuomariston kunniamaininnan eli se palkittiiin toisella sijalla 4800 lähetetyn lyhärin joukossa. Elokuva kertoo mystiikan avulla keski-ikäisen perheenisän stressistä ja ystävistä välittämisestä tiiviissä muodossaan erittäin hyvin. Vastaavaa menestystä suomalaiselle elokuvalle Cannesissa ei ole tullutkaan vuosiin. Siinä haastetta tällekin vuodelle.
Rendeliä oli markkinoitu jo useana vuonna näillä festivaaleilla ja sen tekemisen historia oli valitettavasti mielenkiintoisempi kuin itse elokuva. Mainosalalta esikoisohjaajaksi edennyt Haaja saapui kuitenkin Cannesiin näyttävästi Valtran sponsoroimalla supersankariasuun maalatulla traktorilla.
Elokuvan traileria oli ladattu hurjasti vuosien varrella ja elokuvalla oli somessa laaja fanijoukko odottamassa ensi-iltaa. Rendeliä tehtiin Suomessa monella paikkakunnalla paikallisen tuen voimin. Mikkeli saa Manhattanin roolin itse elokuvassa.
Näillä eväin Marche du Filmin tuhansien tarjokkaiden joukossa Rendel oli onnistunut erottumaan jo ennakkoon, mutta lopputulos oli sekä tusinoittain vaikutteita sisältänyt pastissi, että outoa suomalaista huumoria ja vanhanaikaista naiskuvaa esitellyt pienoinen pettymys. Tästä huolimatta kansainvälisestä levityksestä kerrottiin syntyneen sopimus.
Elokuva on suurta illuusiota, niin elokuvien ja tähtien markkinointikin. Cannesin punaiset matot ja valokuvaajien toinen toistaan korkeammat tikkaat johtavat hieman kauhtuneisiin konferenssiauloihin. Ohjeet ovat tiukat, punaisella matolla ei saa ottaa selfieitä. Voitte arvata toteltiinko tätä sääntöä vuonna 2017 ja totellaanko sitä tänä vuonna.
Kun tähdet saapuvat mustilla sponsorinyhtiön autoilla ja viivähtävät hetken kuvattavana on muiden elokuvateatteriin pyrkivien osa odotella paahtavan Välimeren auringon alla. Olkihatut ja kylmät juomat tekevät rantabulevardilla hyvin kauppansa.
Ainoa sääntö, jota tiukasti totellaan on ehdoton valokuvauskielto kuuden hengen ryhmissä käveleviä rynnäkköasein varustettuja sotilaita kohti.
Oli ja on hyvin tiedossa, että terrorismi on palannut Eurooppaan ja kansainvälinen suorina lähetyksinä kaikkialla seurattu tapahtuma olisi täydellinen kohde. Nizzan isku on hyvin muistissa. Ranskan poliisi ja santarmit tekivät viime vuonn hyvää työtä, samoin festivaalin turvatarkastajat. Vaiva ei ollut kohtuuton, elämä heti palatsin ulkopuolella pyöri koko ajan entisellään
Toisen viikon lopulla punainen mattokin oli kuluneen näköinen.
Cannesin rautatieasema on kätevästi keskustassa, paikallisjunalla aamulla saapuu paljon festaripassikaulaisia lähikyliin majottuneita cinefiilejä. Joitakin elokuvia näytetään kaupungin tavallisisssa elokuvateattereissa, mutta ne joissa on tekstitys englanniksi ja ranskaksi yleensä näytetään festivaalipalatsin lukuisissa saleissa. Elokuviin kiiruhtaessa vastaan voi tulla – kuten viime vuonna monelle kävi – vaikkapa Clint Eastwoodin seurue turvamiehineen.
Eri kategorioiden festivaalipasseille on omat porttinsa. Kutsutut elokuvantekijät kulkevat lyhimmästä jonosta, seuraavasta media joka sekin on luokiteltu useampaan väriin. Elokuvan ystävät, cinefiilit, voivat anoa passia vaikkapa elokuvakerhonsa kautta, heitä jää jokaisen näytöksen alkaessa vielä omaan jonoonsa salin tullessa täyteen.
Kun yrittää nähdä viisi elokuvaa päivässä, joutuu välillä pettymään jos jonoon ennättää liian myöhään edellisestä elokuvasta. Ja kun viimeisten joukossa ohjataan istumaan jäljellä oleville paikoille, saa kokea tuulahduksen glamouria, kun juryn puheenjohtaja – vuoden 2017 festivaalia johtaneen Uma Thurmanin tapaan – saapuu hetki ennen valojen himmennystä edessä olevaan tuoliin arvioimaan samaa elokuvaa.
Viime vuonna meren puolelle oli pystytetty väliaikainen koruton elokuvasali. Täällä nähtiin Al Goren työstä kertova An Inconvinient sequel: Truth to Power. Kveekarien sanonta viittaa tosiasioiden sanomiseen valtaapitäville vaikkapa fasismin uhatessa. Nyt uhkana on koko ajan paheneva ilmastonmuutos. Ennen festavaaleja Gore oli sanonut, ettei ole enää ehdolla vaaleissa, vaan keskittyy vaikuttamiseen muualla.
Dokumentissa seurataan Goren matkaa Pariisin ilmastokokoukseen ja puhumaan korkeimmille päättäjille järkeä eri maissa. Hänen aiempi Epämiellyttävä totuus -dokumenttinsa sai sekin aikanaan ensi-iltansa Cannesissa, joten uudenkin julkaiseminen täällä oli luontevaa. Dokumentti ei kilpaillut sarjoissa, vaan esitettiin erityisnäytöksenä Goren johdattelemana.
Elokuvan tiimoilta selvisi sekin, että Gore ei pidä nykyistä Trumpin hallintoa kykenevänä estämään aivan kaikkea työtä ilmaston puolesta. Mitkään sopimukset ja federaation lainsäädäntö eivät varmaan etene Trumpin kaudella, mutta osavaltiot ja kaupungit pystyvät osaltaan jatkamaan työtä ympäristän hyväksi. Yrityksissä tätä muutosta ei voi pysäyttää, sillä ne ymmärtävät sekä muutoksen luonnossa että muutoksen kuluttajissa. Goren mukaan tässä pelissä vain nopeimmin suuntaa muuttavat selviytyvät. Gore sai pitkät suosionosoitukset täydeltä seisomaan nousseelta salilta sekä puheen että dokumentin jälkeen.
Kilpasarjan vaikuttavimpia elokuvia vuonna 2017 olivat Pariisin hiv-valistajista kertova 120 BPM, ikuisesta miesten naissuhteesta kertova The Day after ja Sofia Coppolan The Beguiled. Coppola uudelleenfilmatisoi Don Siegelin 1971 kuvaaman tarinan etelävaltiolaisen korpraalin kohtalosta toipilaana tyttökoulussa sisällisodan aikana. Tuolloinen pääosanesittäjä Clint Eastwood osallistui tietenkin itsekin festivaaliin. Beguiledin ja Killing of the Sacred deerin tähti Nicole Kidman sai erityisen 70. festivaalin palkinnon.
Uma Thurmanin johtaman juryn Un certain regard –palkinnosta kilpailleista erityisen mainioita olivat argentiinalainen presidenttien huippukokoukseen sijoittuva La Cordillera, Sergio Castellitton epäsovinnainen perheenäitikuvaus Fortunata, György Kristofin eurooppalaiseen työelämänmurrokseen sijoittuva Out sekä Cecilia Atanin ja Valeria Pivaton hyväntuulinen varttuneiden yksinäisten kohtaaminen erämaassa, La Novia del Deserto.
Odottaa sopii, että vuoden 2018 festivaalia tarjoaa vähintään yhtä hienon kattauksen ja tunnelman.
