Erika Vikin fantasian auringot valaisevat nykyaikaa.

Kuva Elina Hiironniemi

Muukalainen istuu kapakan perällä papereihinsa syventyneenä. Baaritiskiin nojailevat miehet ovat huomanneet uuden tulokkaan. Tarjoilija suo muukalaiselle kauniin hymyn. Sehän ei ole viskiä juovien kantakorstojen mieleen.

Takan loimu paljastaa vieraan miehen silmien palon. Hän on kaukaa muualta, toista kansaa. Seleesi.

Revolverit kaivetaan esiin.

Muukalainen on käsittämättömän nopea, eikä hyökkääjistä ole hänelle vastusta, mutta seleesi haluaa lopettaa kahakan ilman ruumiita. Pian hän on valjastanut ratsunsa ja kadonnut yöhön.

Näin vetävästi alkaa Erika Vikin esikoisromaani Hän sanoi nimekseen Aleia.

Alkukohtaus muotoutui vasta kirjan valmistumisen loppuvaiheissa. Alkuperäisissä versioissa ei ollut revolvereita.

Eikä junia. Vik oli kirjoittanut kokonaisen trilogian eli kaksi seuraavaakin osaa, kunnes tarina vaati kirjailijalta muutosta: päähenkilöiden oli matkustettava junalla.

Vik aloitti alusta.

Kirjoitusprosessi on ollut pitkä. ”Syksyllä tulee kymmenen vuotta. Hahmot keksin jo 14-vuotiaana, eli 20 vuotta minä olen tuntenut heidät.”

Netissä julkaisemassaan Tarina tarinan synnystä -esseessä Vik kertoo, miten tarinaa pulppusi: ”Ajattelin kaiken olevan kerrottu 120 liuskassa tekstiä. Noin 900 sivua myöhemmin huomasin olleeni väärässä.”

Teos on tyylilajiltaan nuorille aikuisille suunnattua ”spekulatiivista fiktiota”.

Junien ja revolvereiden myötä juoneen alkoi tulla elementtejä nykyään muodikkaasta lajityypistä, steampunkista. Kirjallisuudessa ”höyrypunkilla” tarkoitetaan lähinnä viktoriaanisesta teollistumisen ajan alkumetreillä olevasta Britanniasta muistuttavaa, hiilen poltosta voimansa saavien koneiden ja mekaanisten värkkien ihannointia. Tyyliin kuuluu käyttää kaukoputkia, kompasseja ja värkkejä, joiden toimintaperiaatteina on kelloista tuttuja rataksia.

Steampunkin klassikkokirjailijoihin kuuluvat Jules Verne ja H. G. Wells, ja sen tunnetuimpia nykyedustajia on Philip Pullman.

Vik pitää menneisyyden estetiikasta, kuten viktoriaanisista pukeutumistyyleistä, ja kirjassa seikkaillaan höyryjunilla ja -laivoilla, mutta Vik ei tunnustaudu steampunk-kirjailijaksi sanan ahtaimmassa mielessä.

”Mun kirjassa ei juurikaan ole sitä konehehkutusta. Lainaan sekä steampunkista että villin lännen tarinoista vain itselleni mieluisimpia asioita.”

Historiallisista vaikuttimista huolimatta Hän sanoi nimekseen Aleia on vahvasti kiinni nykyajassa. Lajityypillä voi kertoa ajankohtaisista ja vaikeistakin asioista, kuten muukalaisvihasta ja rasismista, joka on Vikin hahmojen kielellä ”lajismia”. Kirjassa käsitellään myös esimerkiksi syyllisyyden tunnetta ja yksinäisyyttä.

Juonesta löytyy myös nuorten seksuaalista heräämistä, romanttisia jännitteitä ja transsukupuolisuutta.

”Kuka tahansa, joka ymmärtää inhimillisyyttä, pystyy lukemaan spekulatiivista fiktiota. Fantasialla on todellisuutta pehmentävä filtteri”, pohtii Vik. ”Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle.”

Henkilöhahmot eivät ole yksiselitteisen hyviä tai pahoja, vaan tie koitosten keskellä on mutkainen.

”Teinityttöoletettu”, kuten Vik Aleia-päähenkilön määrittelee, on lumottu ja salaperäinen mutta ei mikään pikkuhissukka. Hän osaa manipuloida ympärillään olevia ihmisiä ja tietää hyvin, milloin kannattaa vain seurata paremmin suunnistavia.

Aleiaa piinaava lumous on mysteeri, josta tiedämme tarinan alkuhetkillä vain, että kyseessä on jotakin vaarallista ja pelottavaa. ”Hän ei ole sinisilmäinen”, kertoo Vik, ”hänet vaan on hyvin vaikeaa tappaa. Toisessa osassa hän alkaa muuttua.”

Aleiaan ihastuu villi poika Mateo, joka Vikin saaman lukijapalautteen mukaan on ”kaikkein eniten väärinymmärretty hahmo”. Nuorella ­kapinallisella on rikollinen tausta, mutta hän tuntuu pitävän itseään paljon kovempana jätkänä kuin sisimmässään onkaan. Vik armahtaa rosvopoikaa.

”Ongelmanuori on huono sana, koska nuori ei ole ongelma, vaan olosuhteet.”

Joukon johtohahmo, seleesimuukalainen Corildon kohtaa häneen ihastuvia naisia, mutta ei osoittaudu kiiltokuvamaiseksi romanttiseksi sankariksi. Hänkin kantaa salaisuutta, josta kuoriutuu taustoja tarinan edetessä.

Kaksosaurinkojen seuraava osa ilmestyy syksyllä 2017, ja koko trilogia on julkaistu vuonna 2018. Vik olisi halunnut kirjat nopeammin markkinoille, mutta kustantaja päätyi tähän aikatauluun. Ehkä toista vuosikymmentä tarinansa kanssa viettänyt Vik malttaa odottaa.

Sivuillaan hän kannustaa uusia kirjoittajia:

”Kirjoita kirjoittamisen palosta ja tarinoiden janosta, älä vain siksi, että haluaisit olla Kirjailija. Sillä saattaa olla, että se kaikista upein tapahtuu jo kauan ennen kuin saat lopulta kustannussopimuksen. Niin kävi minulle, kun löysin tämän maailmani. Kerran sen kahden auringon valossa paistateltuani en halua unohtaa sitä enää koskaan.”

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus 2017)Lisää kirjan maailmasta: seleesia.com