KokoTeatterin Constellations ja Pulpetti sekä MimoArt Companyn Body Notes yhdistävät tanssin muihin esitystaiteen muotoihin.

KokoTeatteri on tänä vuonna 20 vuotta täyttävä vapaan kentän ammattiteatteri. Sen näyttämö on sijainnut vuodesta 2012 entisissä Svenska Gårdenin tiloissa Helsingin Hämeentiellä. Samoissa tiloissa toimii myös Koko Jazz Club.

KokoTeatterin ohjelmisto koostuu uusista kotimaisista näytelmistä ja kiinnostavista ulkomaisten näytel­mien Suomen kantaesityksistä. Niiden valinnassa ja toteutuksessa korostuvat usein yhteiskunnallinen kantaaottavuus ja fyysisyys. Viimeksi mainittu näkyy esimerkiksi tanssin ja teatterin yhdistämisessä sekä ohjelmistossa että esitysten sisällä.

Tunnelmaan sopii hyvin, että ennen merkkivuoden kunniaksi tehtyä Constellations-esitystä lämpiön myyntitiskin takana lippuja ja virvokkeita myy näytelmän ohjannut ja teatteria perustamassa ollut teatterinjohtaja Anna Veijalainen.

Näytelmäkin alkaa räväkästi. Katsojien siirtyessä salin puolelle heidän edessään pienellä pyörivällä lavalla esityksen mies ja nainen liikehtivät hitaasti tanssien, toisensa kohdaten mutta vähemmän toisiaan koskettaen.

Kyseessä on brittiläisen Nick ­Paynen käsikirjoittama, viiltävän terävä nykydraama yhden parisuhteen käänteiden labyrintista. Ristikkäisten kohtaamisten, eroamisten ja jälleen yhteenpalaamisten alta peilautuu traaginen kuva sairastumisesta, lopun kohtaamisesta ja valintojen hukatuista mahdollisuuksista.

Näyttämöllä oleva nainen on tähti­tieteilijä ja mies mehiläistenhoitaja. Heitä esittävät Sami Saikkonen ja Sonja Sorvola, jotka ovat pariskunta näyttämön ulkopuolellakin. Silti sovituksessa juuri läheisyys ja intohimo jäävät oudon laimeaksi.

Kun teksti on älyllisyydessään kylmää, ehkä sen vastavoimana juuri tanssin fyysisyydelle olisi voinut suoda jopa enemmän tilaa. Nyt esityksen tunnetaso jää yksipuolisemmaksi kuin tragedian koko painon välittymiseksi olisi tarkoituksenmukaista.

KokoTeatterin linjaan sopii hyvin myös Reetta Honkakosken yhtä lailla puhe- ja tanssiteatterin välimaastoon sijoittuva Pulpetti. Sitä voi pitää kehollisena tutkielmana totalitäärisesta vallankäytöstä, siihen mukautumisesta ja kytevästä kapinasta.

Kuudelle naistanssijalle kirjoitetun esityksen kuvakieli ja symboliikka ovat pelkistetyn tehokkaita. Näyttämöllä nähdään sotilaallisessa univormussa tärkeilevä opettaja ja joukko oppilaita yhteinäisissä koulupuvuissaan. Näiden joukkoliikehdinnässä on muistumaa entisten sosialististen maiden ryhmävoimistelunäytöksistä, mutta sitä haastaa koko ajan nuoren energian ja uteliaisuuden tietty kahlitsemattomuus.

Esityksen alkuvaiheessa pulpetteja on vain yksi, ja sen kannen alla piilevästä salaisuudesta pyrkivät kaikki vuorollaan osalliseksi. Vielä pulpettirivien äärelläkin oppilaat kilpailevat asemistaan toisiaan tyrkkien.

Koulunkänti tiivistyy toistuviin lukusulkeisiin, mutta tyttöluokan kollektiivinen kapinahenki paljastaa, että aivopesulla on rajansa. Johtajasta tehdään patsasta samalla vimmalla kuin sitä kaadetaan.

Liikkeensä puolesta pysähtymättömän dynaamisessa esityksessä on teemaa tukevaa kollektiivisuuden voimaa, mutta samalla ilkikurisuuden silmäniskua. Kokonaisuutena onnistuneen esityksen perusasetelma on silti turhan ilmeinen.

Jos Pulpetissa tanssivat naiset muuttuvat kurin kanssa teerenpeliä käyväksi tyttöluokaksi, Mimosa ­Lindahlin Stoan näyttämölle ohjaama Body Notes tekee kahdeksan miehen ensemblestä veljellisesti kisailevia ja urpoileviakin jätkiä.

Nykytanssia ainakin mimiikalla, butolla ja klovnerialla höystävä esitys alkaa vitsikkäällä lämmittelyllä, jossa fyysisesti tarkasti liikkuva mutta samalla villin kurittomasti elehtivä joukkio pyörii lavalla kuin Monty ­Pythonin sketsissä konsanaan.

Vaikka improvisoitu poikahuumori pilkottaa esityksessä pitkin matkaa, rytmin vaihdoksissa, valoissa ja draamallisissa asetelmissa välittyy taiteellinen kunnianhimo ja laajempi tunne­skaala.

Esityksen hienoimpia kohtauksia ovat toistuva näyttämökuva, missä miestanssijat purkautuvat ahtaasta kuutiosta lavalle, ja asetelmat, joissa sellotaiteilija Sergio Castrillón loihtii instrumentistaan käsittämättömiä ääni­maisemia muun veljesjoukon koulitun liikehdinnän perustaksi.

Tietystä kiteytymättömyydestään huolimatta MimoArt Companyn moni­taiteellinen esitys haastaa tuoreella tavalla taidetanssin perinteistä vakavuutta. Se ei toimisi alkuunkaan, ellei selkänojana olisi ohjaajan ja taiteellisen työryhmän luovuus ja osaaminen.

Nick Payne & Anna Veijalainen: Constellations

Esitykset KokoTeatterissa 27.5. asti

Reetta Honkakoski: Pulpetti

Esitykset KokoTeatterissa päättyivät 21.4.

Mimosa Lindahl & MimoArt Company:
Body Notes

Esitykset Stoassa päättyivät 26.4.