Olafur Eliasson esittäytyy tiedostavana keksijänä, Joseph Beuys kaiken määrittelijänä ja Jarmo Mäkilä roolinsa vangiksi jääneenä kärsijänä.
Olafur Eliasson (s.1967) käsittelee töissään usein valoa, optiikkaa, peilejä, arkkitehtuuria ja maisemaa. Hän on Berliinissä asuva ja työskentelevä tanskalais-islantilainen kuvataiteilija.
Eliassonin tunnetuimpia teoksia ovat Lontoon Tate Modernissa esillä ollut The Weather Project (2003) sekä massiiviset julkisen tilan teokset The New York City Waterfalls (2008) ja Ice Watch, jossa ilmastonmuutoksesta varoittavia massiivisia jäävuoria tuotiin Grönlannista sulamaan julkiselle paikalle Kööpenhaminaan (2014) ja Pariisiin (2015).
EMMAssa on kevään ajan esillä Saastamoisen säätiön kokoelmiinsa hankkima Pentagonal Landscapes -kokonaisuus.
Ensimmäisen huoneen teos The Volcano Series (2012) käsittää 63 valokuvaa islantilaisista tulivuorista. Kuvat on ripustettu horisontaalisesti kahdelle seinälle. Kolmatta seinää hallitsevat symmetrisiin matriiseihin sijoitetut valokuvasarjat vulkaanisista lähteistä (The Hot Spring series, 2012) ja islantilaisille laava-aukeille rakennetuista mökeistä (The Hut Series, 2012).
Valokuvasarjojen takana voi nähdä psykoanalyyttistä ilkikurisuutta, sillä tulivuorten kavalkadi on kuin äidin rinnan loputonta toistoa ja matriisiiparissa toisiaan haastavat genitaalisymbolit.
Teoksessa Pentagonal Mirror Tunnel (2017) katsoja voi nähdä monistuvan kuvansa viiteen eri suuntaan johtavan optisen tunnelin keskellä. Videoteoksessa Innen Stadt Außen (2010) on puolestaan kuvattu kaupungissa ajavaa kuorma-autoa, jonka yhdelle sivulle on kiinnitetty täydellisesti heijastava peili. Tässä jonkinlaisessa Platonin luolavertauksen jatkotutkielmassa kahden suunnan samanaikaisten näkymien lomittuminen tuottaa psykologis-filosofista paniikkia sen suhteen, mitä todellisuuden hahmottaminen yleensä on.
Emmassa on esillä myös Joseph Beuysin Outside the box/Toisin ajatellen. Näyttely perustuu taiteilijan 1980-luvun alussa Puolaan Sztukin taidemuseolle lahjoittamaan julisteiden, valokuvien ja piirrosten kokonaisuuteen. Lahjoitus oli poliittinen kannatusele reaalisosialismia haastaneelle Solidaarisuus-liikkeelle.
Beuys (1921–1986) on usein Marcel Duchampiin ja Andy Warholiin rinnastettu saksalainen käsitetaiteilija, joka tunnetaan ihmisen luontosuhdetta ja yhteiskunnallisia prosesseja tutkivasta taidekäsityksestään. Beuys oli perustamassa Saksan vihreää puoluetta ja yhdessä Yoko Onon ja Nam June Paikin kanssa Fluxus-taitelijaryhmää.
Näyttelyssä esillä oleva sekalainen aineisto on ryhmitelty politiikkaa, ekologiaa, taloutta ja marginaaleja käsittelevien teemojen alle. Esteettisten elämysten sijaan näyttely välittää idean tekijänsä filosofiasta, jonka mukaan mikä tahansa voi olla taidetta, kuka tahansa taiteilija ja yhteiskunta yhteinen taideteoksemme.
Beuysin julistus universaalista tekijyydestä on paradoksaalisessa ja jännitteisessä suhteessa hänen taiteeseensa, sillä se henkilöityy vahvasti taiteilijaan itseensä.
Sara Hildénin museossa esillä oleva Jarmo Mäkilän (s.1952) retrospektiivi ei sekään kätke vakan alle uhmakkaana lepattavaa mieskynttiläänsä.
Esillä olevista töistä varhaisimmat, Rautavalimotyöläinen (1975) ja Madre irtileikattu (1973), kuvaavat vahvaleukaista miestyöläistä sosialistisen realismin tyylilajissa ja Picasson Guernicasta erikseen leikattua äitihahmoa.
Mäkilän 1980-luvun väkivaltaisissa poptaidetöissä esiintyvät uhkeapoviset amatsonit ja 1990-luvun maalauksissa seikkailevat antiikin miespuoliset jumalhahmot. Teoksessa Punainen vaara (1993) läntisen materialismin uhkaa symboloiva pornotähti Sarah Young poseeraa silikonirinnat paljaana puna-armeijan edessä Leninille ja Trotskille.
Linnunradan Liftarit (2003–2004) yhdistää tähtien sodan, ritarilinnojen ja julesverneläisen ilmapalloseikkailun kuvastoja, ja Dorian Grayn muotokuvassa (2001) tekijän minäkuvan sijaan näyttää hajoavan koko ulkoinen maailma.
Viime vuosien töissä Mäkilä näyttää maailmanvalloituksen sijaan käpertyneen vanhenevan miehen yksinäisyyteen ja traumaattisiin lapsuusmuistoihinsa. Oidipaaliselta olemukseltaan ohittamaton Kolkko leikki (2008) kuvaa poikia, jotka polttavat pihalla nuotiossa kotitalonsa pienoismallia, kun samaan aikaan oikean talon ikkunasta näkyy aikuisten eroottinen kohtaus.
Näyttelyn yhtenä avaimena voi pitää Joulun odotuksia -maalausta (2012). Siinä monistetut poikahahmot piirittävät ankean tyhjässä asunnossa olevaa joulukuusta. Kuusen sisällä näkyy pelottava isähahmo soittamassa varoitusrumpua, joka muistuttaa Günter Grassin Peltirummusta.
Olafur Eliasson: Pentagonal Landscapes
Espoon modernin taiteen museo EMMA 21.5. asti
Joseph Beuys: Outside the Box/Toisin ajatellen
Espoon modernin taiteen museo EMMA 21.5. asti
Jarmo Mäkilä
Sara Hildénin museo, Tampere 18.5. asti
