Mia Halmeen dokumenttielokuva Joka toinen pari osoittaa, että eron hetkellä totuuksia on yhtä monta kuin kokijoitakin.
Teksti Johanna Siik
Muistoista se lähti, kristallinkirkkaista.
”Se, miten eronnut ihminen kertoo eron hetkestä, on kuin hän katsoisi valokuvaa. Hän muistaa kaikki yksityiskohdat, värit ja mitä silloin oli päällä”, elokuvaohjaaja Mia Halme kertoo.
”Ilmiö liittyy sokkiin. Siinä elimistömme reagoi niin, että tunnetaso lamaantuu, jotta pystymme ylipäätään toimimaan. Kun tilanne on ohi, voi se palautua juuri noin, tarkkana muistona.”
Halmeen uusin dokumentti Joka toinen pari on elokuva parisuhteen hajoamisesta. Siinä seurataan ja kuunnellaan kuutta ihmistä, kolmea entistä pariskuntaa, jotka kaikki kertovat oman versionsa tapahtuneesta.
”Yhtäkkiä kaikki ympärillä alkoivat eroamaan. Tuli sellainen ruuhkavuosien eropiikki, joka on myös tilastollisesti olemassa neljänkympin kieppeillä. Ystävissäni oli useita pareja, joista kuuntelin molempia osapuolia, ja oli kiinnostavaa, miten eri tavalla asiat voidaan kokea, muistaa ja nähdä. Eikä kummankaan suhteen tullut olo, että hän olisi ollut väärässä”, Halme pohtii.
”Monen kohdalla ero ei ole epätoivon vaan kirkastumisen hetki. Tietyllä lailla se kriittinen hetki kirkastaa katseen, ajatukset ja elämän suunnan.”
Dokumentissa esiintyvät ex-parit Kaisa ja Ville, Ykä ja Jonna sekä Sanna ja Mikko löytyivät lukuisten haastateltujen joukosta melko varhaisessa vaiheessa, ja se näkyy dokumentissakin: kameran edessä käydään läpi isoja eron jälkeisiä muutoksia. On uusia suhteita, lapsiakin.
Eronneiden voice-over-haastattelut taas paljastavat, miten kukin on eron hetken kokenut, mikä siihen ovat johtanut ja miltä elämä sen jälkeen on tuntunut. Halme halusi, että dokumenttiin osallistuvilla pareilla on yhteisiä lapsia, koska silloin heillä olisi yhteistä elämää myös eron jälkeen.
”Minulla ei ole mitään sanomaa siitä, että ero olisi hyvä tai huono asia. Ainoa agendani on, että ihminen itse tietäisi, kumpaa se on. Että säännöstö ei tulisi ulkoapäin tai ero olisi jollain tapaa häpeä, myöskään lapsille. Toivon, että ihmiset näkevät omien tekojensa merkityksen, koska se on ainoa keino mennä eteenpäin.”
Joka toinen pari sivuaa myös nuorta parisuhdetta ja sen jälkipuintia. Ja viimeisimpänä trendinä on nähtävissä noin 60-vuotiaiden eropiikki.
Mia Halmeen haastattelun yhteydessä on hyvä tilaisuus puhua myös elokuvapolitiikasta, sillä hän on sekä tekijä että opettaja. Samalla kun opiskelijoita täytyy rohkaista omaan näkemykseen, on ajateltava näiden tulevaa ammattikuvaa ja toimeentuloa. Nykyisessä rahoitusjärjestelmässä omanlaisen elokuvan tekeminen voi olla hyvin haastavaa.
Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselta puuttuu tällä hetkellä dokumentaarisen elokuvan professuuri. Halme hoitaa tätä ei-olemassa-olevaa professuuria Executive in Residence -tittelillä.
”Opiskelijoilla on hirveä rohkeus sekä tyylillisesti että sisällöllisesti! Voi olla, etteivät ne ole lainkaan suuren yleisön elokuvia, mutta on tärkeää, että tekijän elämässä on sellainen vaihe, että tietää pystyvänsä tekemään oman tyylisiään elokuvia ja että niilläkin on oma yleisönsä. Kaiken ei tarvitse olla massojen elokuvaa”, Halme iloitsee.
”Onneksi vielä meidän koulutusjärjestelmässä voi tehdä näin. Se on jonkin sellaisen siemenen kylvämistä, joka kantaa jotain, mutta me ei vielä tiedetä, mitä. On todella ikävää, jos professuuri jää perustamatta uudelleen ja vedetään vessasta alas iso osa suomalaista dokumenttielokuvan osaamista. Aalto-yliopiston elokuvataiteen osasto on kuitenkin ainoa paikka, jossa opetetaan maisteritasolla dokumenttielokuvan tekemistä. Siinä on aivan omat erityispiirteensä, toisenlaiset kuin fiktion ohjaamisessa, katsomisessa ja tekemisessä”, Halme sanoo.
Suomalaisella dokumentilla kuitenkin menee toistaiseksi hyvin ja sitä arvostetaan kansainvälisesti. Joka toinen pari on siitä tuore esimerkki. Se sai maailmanensi-iltansa viime syksynä Saksassa DOK Leipzigissa ja kilpailee tänä keväänä Pohjois-Amerikan suurimman dokumenttielokuvafestivaalin, Torontossa järjestettävän Hot Docsin pääsarjassa. Lisäksi elokuva on mukana Puolassa kolmetoista kaupunkia käsittävällä Against Gravity -festivaalilla.
Suomessa Halmeella on elokuvan yleisön suhteen yksi erityistoive:
”Maa on pullollaan niitä, jotka tekee erojen kanssa työtä: juridisesti, terapeuttisesti tai lastenvalvojina. Haluaisin tämän elokuvan juuri sinne työntekijäpuolelle nähtäväksi, koska siinä on se kotona tapahtuva yksityinen puoli, jota he eivät välttämättä näe.”
Joka toinen pari
Ensi-ilta 21.4.
