Cirkon Riku Lievonen näkee nykysirkuksen esittävän taiteen rajojen rikkojana.
Kuva Veera Järvenpää
Vanhat tiilistä käsinmuuratut savupiiput näyttävät uhmakkailta kirkasta taivasta vasten. Kirkas kevätaurinko kylvettää Helsingin Suvilahden entisen sähkövoimalan ja kaasulaitoksen alueen tyhjää tapahtumakenttää.
Sivummalla graffitimaalarit suihkivat seinälleen uusia värikerroksia, ja ravintola Lämmön tyhjä terassi kuiskii houkutuksen viestejä ohikulkijoille.
Näillä nurkilla majailee Cirko – Uuden sirkuksen keskus ry, vuonna 2002 perustetun suomalaisen nykysirkuksen kehittäjäyhteisö.
Cirkon uusi toiminnanjohtaja Riku Lievonen tulee vastaan jo alaovella. Häikäisevässä kirkkaudessa silmiään siristelevä Lievonen on kulttuurikentällä tuttu taustatekijä. Ennen nykyistä pestiään hän toimi pitkään Helsingin Juhlaviikkojen esittävän taiteen ja kaupunkitaiteen vastaavana tuottajana.
Aiempaa kokemusta hänellä on Kiasma-teatterista ja URB-festivaalilta sekä kokeellisen musiikin ja elokuvan Avanto-festivaalin tuottamisesta.
”Minua on kiinnostanut aina taiteen ulkopuolisuus eli sellainen taide, joka ei ole riittävän sisäsiistiä päästäkseen hoveihin. Sen piirissä tapahtuvat kaikki uudet jutut”, Lievonen selittää ja huokaa heti perään.
”Tietysti kaikki etabloituu aikanaan, myös sirkus, mitä tässä olen sitten itsekin tekemässä.”
Cirkon toimisto on tavanomaista uudehkoa konttoritilaa. Parhaillaan siellä valmistellaan vuosittain toukokuussa pidettäviä Cirko-festivaaleja. Työntekijöiden määrä vaihtelee sesongin mukaan, ja näin festivaalin aikoihin toimistovalmiudessa heitä on seitsemän. Sirkussynergiaa tuottavat alivuokralaisina toimivat Sirkuksen tiedotuskeskus, Suomen Nuorisosirkusliitto ry, Sairaalaklovnit ry, Sirkus Magenta, Circo Aereo ja esittävän taiteen kehitystoimisto Maracat Caravan.
Samassa kiinteistössä on kaksi esityksiin ja harjoituksiin soveltuvaa salia, 125 hengen yleisön vetävä Solmusali sekä suurempi Maneesi-sali, jota hyödynnetään erityisesti residenssitaiteilijoiden produktioiden valmistelussa. Lisäksi Maneesi-salia ulosvuokrataan.
”Esityksiä tehdään myös Kansallisteatteriin ja muihin suurempiin kulttuuritaloihin. Suvilahti on vielä sen verran reunalla, ettei suuri yleisö löydä tänne helposti. Täällä järjestetään esityksiä, jotka sopivat tänne mittakaavaltaan ja tyyliltään”, kertoo Lievonen.
Samalla hän maalailee näkymiä siitä, kuinka jo lähitulevaisuudessa Elmun rokkareiden ja kaupungin nuorisoasiainkeskuksen muutto Suvilahteen, Kalasataman asuinalueen valmistuminen ja uusi raitiolinja muokkaavat koko aluetta tavalla, jossa sirkukselle löytyy entistä vahvempi paikka.
Cirkon päätehtäviä ovat nykysirkuksen edistäminen, taiteilijoiden residenssitoiminta ja ympärivuotisen esitystoiminnan järjestäminen.
Nykysirkuksen Lievonen määrittelee sellaiseksi esittävän taiteen muodoksi, jossa sirkusteknistä taitoa hyödynnetään taiteellisten ideoiden välittämiseen. Taiteenalan traditio on lyhyt: se syntyi 1970-luvulla Ranskassa, ja Suomessa sitä on harjoitettu 1990-luvun puolivälistä.
Taiteenalan nuoruudesta huolimatta Cirko näyttää vakiinnuttaneen asemansa suomalaisen taiteen kentällä. Sen vuosibudjetti on seilannut viime vuosina keskimäärin 650 000 euron tienoilla. Valtion toiminta-avustus on summasta noin kolmanneksen ja kaupungin neljänneksen.
Pääsylipuista kertyy 12 000 katsojan volyymillä noin 90 000 euroa, loput budjetista tilkitään ulosvuokrauksilla ja projektiavustuksilla.
Resursseja voisi tietenkin aina toivoa lisääkin, mutta Lievosta tuntuu huolettavan myös alan koulutuksen tilanne.
”Suomessa on neljä taiteen perusopetusta antavaa nuorisosirkusta ja kaksi keskiasteen koulua, Koulutuskeskus Salpaus Lahdessa ja Turun AMK:n sirkustaiteen pedagogiikkaa painottava koulutusohjelma. Ongelma on siinä, että jatko-opintojen perässä pitää mennä ulkomaille”, huokaa Lievonen.
Eniten Suomesta lähdetään Ruotsiin, Ranskaan ja Belgiaan.
”Onni onnettomuudessa on, että ne jotka lähtevät, ovat takaisin tullessaan valmiiksi kansainvälisesti verkottuneita ja tuovat yhteytensä ja kokemuksena mukanaan. Siis jos palaavat tänne takaisin.”
Lievosen mielestä erityisen tärkeää olisi saada Taideyliopistoon sirkustaiteen linja. Alan koulutusta pitäisi kehittää myös siksi, että sirkustaiteilijat saisivat enemmän eväitä yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyyn.
”Ehkä sirkuskoulutuksessa pitäisi olla edes joku kesäleiri, jossa annettaisiin johdatuskurssi kriittiseen ajatteluun”, naurahtaa Lievonen. ”Kyllä sirkuskin voi olla kantaaottavaa. Minusta taide voi olla viihdyttävää, mutta ennen kaikkea sen pitää olla puhuttelevaa. Taiteen voi nähdä alueena, jossa voi esittää jyrkkiä väitteitä ilman, että ketään kuolee.”
Cirkon esitystoiminta laajenee tämän vuoden elokuussa, kun Cirko tekee Kallio Block Party -kaupunkitapahtumaan katusirkusosion. Marraskuun puoliväliin on tulossa toinenkin uusi minifestivaali, joka pyrkii kyseenlaistamaan esittävän taiteen raja-aitoja.
Tarmokkaasti tehtäväänsä heittäytynyt tuore toiminnanjohtaja kaavailee Cirkon uudeksi tehtäväksi myös vuosittaisen sirkusalan katselmuksen järjestämistä. Siellä sirkuskouluista valmistuneet voisivat esittää lopputöitään ja vakiintuneemmatkin toimijat kohdata keskustelujen, työpajojen ja juhlimisen merkeissä.
Nyt toukoukuussa 11. kerran järjestettävä Cirko-festivaali käsittää kuusi esitystä, joista puolet on kotimaisia ja puolet ulkomaisia tuoreita esityksiä. Helposti lähestyttävää tarjontaa edustaa maailmankuulu ruotsalainen Cirkus Cirkör. Taiteellisesti haastavampi taas on varmasti amerikkalainen The Ricochet Project -ryhmä, joka tarjoaa ”hypnoottisen tummanpuhuvan” teoksen ”ihmisen sisäisestä kamppailusta, eristyneisyydestä, alistamisesta, kaipuusta ja toivosta”. Teos voitti parhaan sirkusesityksen palkinnon Edinburghin Fringe-festivaalilla.
Lapsille tarjolla on Colette Sadlerin ja Stammer Productionsin Me ollaan monstereita.
Esittävän taiteen eri puolia leikkaava näkökulma korostuu etenkin kotimaisissa esityksissä. Circo Aereo ja Defunensemble-yhtye liittävät sirkukseen nykymusiikkia ja kuvataidetta, Ilona Jäntti ja laulaja–lauluntekijä Aino Venna rakentavat minimalistisen kabareeklubin, ja Helsinkiin kotiutuneet brasilialaiset veljekset Luis ja Pedro Sartori do Vale yhdistävät visuaaliseen sirkukseensa teatteria ja jousiammuntaa.
”Idea festivaaleissa on sama kuin Cirkon esitystoiminnassa yleensäkin: halutaan antaa laatutakuu, että mitä tahansa tarjotaankin, esitys on aina perusteltu omista taiteellisista lähtökohdistaan”, summaa Lievonen.
Cirko-festivaali 6.–15.5. Esitykset Suvilahdessa, Kansallisteatterissa, Kanneltalossa, Stoassa ja Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa.
Lisätiedot: www.cirko.fi
