Kumpi on parempi versio Solariksesta: Tarkovskin (1972) vai Soderberghin (2002)? Tämä piti selvittää juurta jaksain.
Oli vuoden 2003 kevät. Journalisti ja kirjailija Anna Politkovskaja oli juuri saapunut Helsinkiin. Luulisi, että meillä olisi ollut kuumempia keskustelunaiheita matkalla lehdistötilaisuuksiin, kirjakauppoihin ja yliopistolle.
Tarkovski voitti. Meistä Soderberghin tekele oli vain Tarkovskia plagioiva eikä Stanislav Lemin kirjaa tulkitseva.
Siirryimme Kaukasukseen.
”Tšetšenian kansanäänestyksessä huijattiin”, kertoi Politkovskaja. ”Minuakin pyydettiin äänestämään. Vaikka sanoin, ettei minulla ole äänioikeutta, silti tarjottiin äänestyslippua. Ja äänestäjät olivat joka paikassa samat. Heitä kuljetettiin paikasta toiseen.”
Enemmistö päätti Tšetšenian olevan osa Venäjän federaatiota, ja perustuslakia rakennettiin sen mukaisesti.
Politkovskaja oli tyrmistynyt Tšetšenian sodista. Eniten häntä raivostutti yleisen mielipiteen muokkaaminen propagandalla. Länsimaissakin tšetšeenejä pidettiin uhkaavan vaarallisena kansana.
Valhe on väärin, vaikka valheeseen uskoisi enemmistö kansasta, ajatteli Politkovskaja. Aina pitää etsiä totuutta.
Politkovskajan raporteissa tuo Viroa pienempi maa oli uhri Venäjän luomassa pelissä, jonka sotavoitoilla tuntematon KGB-mies Vladimir Putin nostettiin presidentiksi.
Politkovskaja murhattiin kymmenen vuotta sitten, 7.10.2006.
* * *
Politkovskaja os. Mazepa syntyi ukrainalaiseen diplomaattiperheeseen New Yorkissa 1958. Hän opiskeli Moskovassa journalismia syventyen myös runouteen. Hän sai kaksi lasta ja kasvatti nämä melkein yksin. Puolison huikentelevaisuus teki Politkovskajasta feministin.
Venäjällä, hänen rakkaassa kotimaassaan, oli monta asiaa vialla. Niistä pahin oli vapauden katoaminen kansalaisoikeuksia rajoittamalla. Hänen suuri toiveensa oli rakentaa Venäjästä oikeudenmukainen ja rauhanomainen valtio.
Mutta hän ei haluaisi, että jämähdämme häntä kaipaamaan. Politkovskajan neuvojen mukaan meidän olisi keskityttävä tähän päivään ja pyrittävä parantamaan maailmaa. Kansan pitää saada osoittaa mieltä, ja kansan ääntä pitää kuunnella, ajatteli hän, vaikka näki unelmayhteiskuntaansa muitakin teitä. Politiikan ja aktivismin lisäksi sivistyksen ja taiteen tiet.
Edelleen Politkovskajaa tulkiten, onnellinen kansa on rauhan kansa. Omasta onnestaan voi aloittaa. Jos rasittunut mieli halajaa elokuviin, sitten pitää mennä. Huonompikin Solaris käy, jos George Clooney valkokankaalla ilahduttaa.
Eräässä kirjoituksessaan Politkovskaja piti tangoa ”intohimon tanssina”, jonka pelkkä katseleminenkin olisi hyväksi. ”Lavalta hyökyvä libido pitää katsojan otteessaan. Jos on tullut näytökseen yksin, ihastuu vierustoveriin.”
Iida Simes
