Takaisin pintaan on kiihkoton ja tarkka dokumentti salaisesta sukellusoperaatiosta.
Teksti Johanna Siik
Sen piti olla ihan tavallinen luolasukellus helmikuussa 2014. Harrastaja- ja kaveriporukka oli sukeltanut paljon yhdessä ja vaativammissa olosuhteissa kuin Plurdalenin luolastossa Pohjois-Norjassa. Into pinnan alle oli kova, sillä syvimmillään 130 metriin tipahtavassa yli kolmen kilometrin mittaisessa luolassa on ainutlaatuisen hyvä näkyvyys.
Yleishenki oli hyvä, läppä lensi kepeästi valmisteluja tehdessä. Alas lähti viisi miestä kahdessa tiimissä. Vain kolme heistä tuli sinä päivänä takaisin pintaan.
Juan Reinan ohjaamassa dokumentissa varsinainen onnettomuuspäivä on pelkkä prologi. Takaisin pintaan keskittyy operaatioon, johon suomalaissukeltajat viranomaisilta salaa ryhtyivät virallisten tahojen todettua, että ruumiiden nostaminen luolaston liki syvimmästä kohdasta on liian vaarallista.
Laitesukeltamisen kokemusta on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole sitä itse harrastanut. Yleisimmät vertauskuvat löytyvät leijuen lentämisestä ja joogasta, painottomasta ja kevyestä tunteesta, jossa laskeutuu syvyyslukemien kasvaessa melkein meditatiivisen tilaan. Tavallinen sukeltaja ei pinnan alla juuri puhu, vaan kommunikointi hoidetaan käsimerkein. Sanojen puuttuminen ja näennäinen hiljaisuus antaa tilaa muille voimistuville äänille.
Jos haluaa vastauksen siihen, miksi täytyy mennä pinnan alle, ihmiselle lähtökohtaisesti vihamieliseen ympäristöön, sitä ei tästä dokumentista välttämättä saa. Joku sukeltaja ehkä hakee jännitystä, mutta toinen saattaa olla vain yksinkertaisesti utelias.
Sukeltamista määrittävät voimakkaasti turvallisuuden varmistaminen ja varautuminen pahimpiin mahdollisiin skenaarioihin. Se, että joskus mikään varautuminen tai harjoittelu ei riitä, johtui Plurdaleninkin tapauksessa korvien välisestä asiasta. Kun mennään tavallisista harrastesukellussyvyyksistä alemmas, rationaalinen ajattelukyky hidastuu. Panikoida ei saa, sillä se johtaa nopeasti tapahtuneen tragedian kaltaiseen tilanteeseen.
On dokumentintekijöiden onni, että sukeltaminen on niin kamerapainotteinen harrastus. Suomalaisporukallakin oli tarkoituksena videoida koko reitti ensimmäistä kertaa koskaan, joten kuvamateriaalia löytyy.
On taas dokumentintekijöiden taitoa käyttää materiaalia oikein. Onnettomuudesta ja sitä seuranneesta ruumiidenhakuoperaatiosta näytetään tarpeeksi, mutta ei liikaa. Kuoleman kohtaamisella ei mässäillä. Elokuvassa näkyy se, mikä on tarpeen tilanteiden kuvausten kannalta.
Elokuvassa on selkeät päähenkilöt, onnettomuudesta selvinneet Patrik Grönqvist, Kai Känkänen ja Vesa Rantanen sekä nosto-operaatiosta vastaava sukelluskouluttaja Sami Paakkarinen. Ratkaisevassa roolissa on lisäksi Jordbrun maatilan isäntä, joka tarjoaa sukeltajille konkreettista ja henkistä tukea ymmärtämällä, miksi koko operaatioon on ryhdyttävä.
Dokumentaarisen materiaalin sekaan leikatut pohdiskelevat, studiossa tehdyt haastattelut kuljettavat tarinaa eteenpäin. Kivikasvoisten ja pragmaattisten miesten silmissä näkyy särö, kun tulee puhe perheestä ja vastuusta olla elossa seuraavankin harrastusmatkan jälkeen.
Eniten tätä pohtii Kai Känkänen, joka kyseenalaistaa koko harrastuksensa mielekkyyden, koska pinnan alla ei ole enää hyvä olla. Känkäsen dokumentin aikana tekemät päätökset kertovat vahvasta luonteesta ja hyvästä itsetuntemuksesta.
Känkänen tiivistää puheenvuoroissaan myös sen, mitä ominaisuuksia hyvältä sukeltajalta vaaditaan: jos on lehmän hermot, monta muuta asiaa saa anteeksi. Känkänen itse on tästä hyvä esimerkki. Nähtyään kahden toverinsa menehtyneen ja kolmannen potkivan paniikissa ahtaumassa edessään, hän tekee sekunneissa päätöksen omasta selviytymisestään.
Takaisin pintaan on dokumenttina päähenkilöidensä kaltainen, kiihkoton ja tarkka. Se onnistuu melkein välittämään sukelluskokemuksen parhaimmat puolet suoraan katsojalle, mutta varsinainen onnistuminen on nosto-operaatioon osallistuneiden ihmisen psyyken ja persoonan kuvauksessa. He ovat vahvoja, huolehtivia, intohimoisia ja rohkeita henkilöitä, joita ohjaa vahva moraalinen kompassi.
Juan Reina: Takaisin pintaan, ensi-ilta 19.2.
