Teksti ja Kuvat Rosa Meriläinen
Sirkusrakkauspumpum ry:n kahdeksanvuotiaan perustajan Alisa Suomisen mielestä Näsinneulaan sopisi lasten katutaideteos.
Aluksi lastenkulttuuriyhdistys Sirkusrakkauspumpum järjesti vain tapahtumia, joissa kaupunkiin jää tilapäinen jälki: roskakori peitettiin hienolla hupulla tai maahan piirrettiin katuliiduilla. Näin kertoo yhdistyksen toiminnanohjaaja Piritta Suominen. Hiljalleen toiminnan tavoitteeksi laajeni tarjota lapsille mahdollisuus muuttaa kaupunkiympäristöä mieleisekseen – luvan kanssa.
Kun yhdistyksen perustajalta, kahdeksanvuotiaalta Alisa Suomiselta kysyy, mitä mieltä hän on luvatta seiniin piirtämisestä ja maalaamisesta, Suominen vastaa: ”Pölhöä”. Hän korostaa erityisesti sitä, miten jotkut piirtävät rumasti, vaikka voisivat tehdä hienon kuvan.
Onko sitten eri asia, jos spreijaa luvatta tosi hienon kuvan? Alisa Suomisen mukaan ei ole.
”Esimerkiksi talossa voi kuitenkin olla joku mummo, jota kuva harmittaisi.”
Suomisten koti on melkoinen huvikumpu, jossa joka nurkka notkuu leluja ja soittimia. Lapsi ajattelee kuitenkin nihkeän mummon mielenrauhaa.
Syyskuussa 2014 Sirkusrakkauspumpum järjesti Mältinrannan taidekeskuksen takana katutaidetapahtuman, jossa leikki-ikäiset lapset saivat spray-pullot käteen.
Spray-maalaaminen on lapsista erityisen kivaa.
”Se on selkeästi sellainen aikuisten juttu. Maalia tulee paljon kerralla. Oman jäljen jättäminen on lapselle valtavan tärkeää”, sanoo Piritta Suominen.
Mitä lapset sitten ovat maalanneet? Tikku-ukkoja, avaruusaluksia ja ihmeellisiä otuksia, joista ei voi olla varma, onko kyseessä nalle, pupu, koira vai avaruusolio. Silmiä ja hymyileviä suita. Söheröisiä viivoja monin värein. Hyönteisiä. Vihreitä tikkareita ja punaisia aurinkoja.
Niin on seinä ja kaupunki omaksi merkitty, jälki jätetty. Luvallista tilaa on Tampereelle neuvoteltu jo niin paljon, että se on muuttanut kaupunkikuvaa.
Ensimmäisen Sirkusrakkauspumpumin tapahtuman jäljiltä Tampereen Mältinrantaan jäi 30 metriä lasten maalaamaa aitaa. Tänä vuonna on tehty Onkiniemeen 120 metriä lisää. Kesän aikana Sirkusrakkauspumpum on saanut luvat maalata yhteensä satoja metrejä aitaa.
”Me tehdään nimenomaan vastuullista katutaidetta. Se tarkoittaa muutakin kuin sitä, että maalaamiseen on saatu lupa. Se tarkoittaa sitä, että jatkossakin on lisää paikkoja, joihin maalata. Jos halutaan oikeasti päästää lapset sisään taideskeneen, niiden pitää saada tehdä sitä lisää.”
Suominen korostaa, ettei ole reilua antaa lasten kerran kokeilla yhden metrin maalausta, jos ei aiota todella kannustaa harrastuksen pariin ja tarjota laillisia mahdollisuuksia katutaiteen tekemiseen.
”Olen haaveillut, että katutaide voisi löytää tiensä vaikka minne: viemärikansiin ja kaiteisiin. Ihmiset toivovat, että työmaat olisivat värikkäämpiä. Työmaa-aidat nyt olisivat helppoja ja turvallisia paikkoja, joihin saisi maalata. Sen pitäisi olla käytäntö.”
Kun kyselin lapsiasiantuntijoilta, Alisa Suomiselta ja omalta 9-vuotiaalta lapseltani Frans Frangénilta, mihin he haluaisivat päästä maalaamaan, ensimmäinen vastaus oli Särkänniemi. He haluaisivat kuvittaa huvipuistolaitteet ja Näsinneulan. ”Tornihotellin”, hihkuu Frans Frangén. ”Meidän vanhan eskarin talon”, keksii Alisa Suominen. ”Meidän oma kotitalo”, jatkaa Frans Frangén.
Katutaide on tapa, jolla saa näyttävää jälkeä nopeasti. Katutaiteessa ei tarvitse murehtia sitä, osaako piirtää koiran näköiseksi. Sitä voi vain suihkia väriä ja muotoja aitaan oman rytmitajun ja tunnelman mukaisesti. Moni aikuinenkin kokeilisi mielellään. Sirkusrakkauspumpumin aitoihin onkin käynyt jälkensä jättämässä niin ohikulkevat seniorit kuin lenkkeilijätkin.
Tänä kesänä Sirkusrakkauspumpum järjestää myös graffitityöpajan 6–12-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen.
”Tuon ikäisillä lapsilla voi olla jo vaikeaa keksiä yhteistä kivaa tekemistä omien vanhempiensa kanssa. Graffitit on monille aikuisille uutta ja vierasta. Siinä on lapset ja aikuiset helposti samalla viivalla”, kertoo Piritta Suominen ja jatkaa:
”Samalla tavalla kuin teatteri on joidenkin silmissä korkeakulttuuria, kun se on olevinaan niin hienoa, niin katutaide on myös sellaisten ihmisten tekemää, joihin monella ei ole mitään kosketusta, eikä niiden maailmaan pääsyä.”
