ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Pitkien otoksien lumo

Lukuaika: 2 minuuttia

Pitkien otoksien lumo

Teksti Tuomas Rantanen

Birdman-elokuvassa kameran kulku ei kompuroi. Alejandro González Iñárritun ohjaama elokuva on ensi-illassa perjantaina 16. tammikuuta.

Ohjaaja Alejandro González Iñárritun elokuvassa 21 grammaa (2003) on monimutkainen takaumarakenne ja hänen toisessa elokuvassaan Babel (2006) useita eri tarinoita leikataan ristiin.

Tätä taustaa vasten on jopa loogista, että Iñárritu on tällä kertaa halunnut tehdä näennäisesti yhdellä otolla kuvatun elokuvan. Birdmanissa kameran kulku näyttääkin katkeavan vain epilogin ja prologin saumoissa.

Idea pitkistä otoksista ei ole uusi. Elokuvan alkuaikoina yleensä kamera seisoi paikallaan ja näyttelijät näyttelivät sen edessä niin kauan kuin filmiä riitti. Leikkauksen yleistyttyä pitkiä kamera-ajoja on usein hyödynnetty tyyli- ja kerrontakeinona.

Esimerkiksi Alfred Hitchcock ohjasi näytelmään perustuvan elokuvan Köysi (1948), joka kuvattiin pitkillä otoksilla, kukin kokonainen kymmenen minuutin filmirulla kerrallaan. Orson Wellesin Pahan kosketus (1958) puolestaan alkaa häikäisevällä useita minuutteja kestävällä kamera-ajolla, jonka avulla esitellään elokuvan henkilöitä ja keskeinen ympäristö.

Jonkinlainen ääripää lienee Alexander Sokurovin Venäjän arkki (2002), jonka ainoa otos kestää puolisentoista tuntia.

Suomessa Saara Cantell hyödynsi episodielokuvassaan Kohtaamisia (2010) metodia, jossa eri henkilöiden elämäntarinaa ilmentävä episodi toteutettiin yhdellä otolla. Dokumentin puolella Arto Halonen käytti vastaavaa ratkaisua kokeellisessa episodielokuvassaan Kohtaamisia Kuubassa (2007).

Pitkät kamera-ajot ovat haasteellisia toteuttaa, mutta reaaliaikaisuus lisää tunnelman intensiteettiä.

Toisin kuin mainituissa esimerkeissä, Birdmania tehtäessä on hyödynnetty nykyaikaisen digitekniikan mahdollisuuksia. Elokuvan toteutuksessa on ollut muitakin haasteita kuin leikkaussaumojen kätkeminen: käsivaralla ja kraanalla kuvatut otokset ovat pitkiä, kamera juoksee näyttelijöiden edessä, takana ja yläpuolella. Kamera saattaa kiertää täyden ympyrän ihmisten ja heijastavien pintojen keskellä, sukeltaa kaltereiden raoista ja nousta lavasteiden ylle.

Joihinkin kohtauksiin ajetaan saumattomasti sisään myös digitehosteita. Birdmanin kuvaaja Emmanuel Lubezki tunnetaan yhteistyöstään elokuvallisen ilmaisun mestarina pidetyn Terrence Malickin kanssa. Alfonso Cuarón ohjaaman Gravityn (2013) kuvauksesta hän sai Oscarin. Vähintäänkin lähellä Oscar-palkinto on myös nyt.

Teknisestä briljeeraamisesta huolimatta elokuva ei ole vain kikkailua. Kuvausratkaisulla on myös sisältöä tukevia merkityksiä.

Tragikoominen tarina kertoo supersankarirooliensa painolastista irti pyristelevästä Riggan Thomsonista, jota esittää yli 20 vuoden takaisista Batman-roolisuorituksistaan tunnettu Michael Keaton.

Riggan pyrkii saavuttamaan kunnioitusta taiteilijana ja ihmisenä ryhtymällä teatteriohjaajaksi Broadwaylla. Comeback-projekti kuitenkin raapii aloittelevan teatteritekijän egoa, psyykeä ja ihmissuhteita.

Elokuvan tapahtumat keskittyvät teatteriin. Reaaliaikaisena kulkeva kuvaus sitoo teatteriesityksen ja sen ulkopuolisen maailman samaan aika-tila-avaruuteen. Elokuvan päätarinan ja näytelmän käänteiden kanssa samaan visuaaliseen pesukoneeseen on sullottu myös Rigganin kuvitteellinen maailma ja alitajuiset näyt.

Birdman on häkellyttävä kokemus. Harvemmin näkee näin teknisen tarkasti kirjoitettua, koreografioitua, näyteltyä ja photoshopattua elokuvaa. Jopa Antonio Sanchezin jazz-rumpujen käyttö taustamusiikkina on elokuvan hysteeriseen rytmiikkaan nähden nerokasta.

Elokuvan puutteena voi pitää sen suorastaan kliinisen laskelmoivaa perfektionismia. Kun kamera rynnii koko ajan nasta laudassa, nähdyn sulattelulle sijaa löytyy lähinnä ylimääräisen rusetin solmimiselta tuntuvan epilogin kohdalla.

Elokuvan muotokieli osoittaa kiinnostavasti, että pysähtymättä jatkuva kameran flow voi tuottaa maailmasta yhtä pyörryttävän levottoman kuvan kuin jos kohtaukset silputaan jatkuvilla risti- ja hyppyleikkauksilla musiikkivideoiden tapaiseksi välähdysten virraksi. Birdmanin ikkuna maailmaan on puoleensa imevä, mutta samalla yllättävänkin vieraannuttava. Artistisena kokeiluna ja kertakokemuksena se täyttää tarkoituksensa hyvin.

Alejandro González Iñárritu: Birdman. Ensi-ilta 16.1. Viisi tähteä.