Gaspar Noélta odotettiin paljon hänen aikaisempien, yleisöä järkyttäneiden elokuvaohjauksiensa, joihin lukeutuu esimerkiksi viimeisin työ Enter the Void, perusteella. Uusin Cannesin skandaalielokuvaksikin ennustettu Love herätti kohua jo mainosjulisteiden ilmestyttyä. K-18-luokituksen saaneen seksielokuvan odotettiin rikkovan viimeisimmätkin tabut ja shokeeraavan vielä aikaisempiakin teoksia enemmän. Suureksi järkytykseksi Love ei järkyttänytkään juuri ketään.
Lovessa nähdään sensuroimatonta ja näyttelemätöntä seksiä laukeamisineen päivineen. Noin puolet elokuvasta koostuu seksikohtauksista, jotka kestävät pitkään ja viedään loppuun asti. Miksi tällainen ei järkytä?
Lovea on useissa arvosteluissa verrattu Lars Von Trierin ohjaukseen Nymphomaniac, jonka seksikohtaukset ovat myös aitoja. Eräs kriitikko totesi jopa, ettei Trierin elokuvan jälkeen Lovea olisi tarvittu. Seksiin liittyvät tabut oli jo rikottu.
Love näyttää pariskunnan välistä seksiä. Se on teoksena kuin episodi, palanen kuviteltua elämää juonellisen tarinan sijaan. Sitä voisi kuvata jopa oodiksi rakkaudelle ja seksille. Miksi tämän pitäisikään shokeerata? Nymphomaniac on ahdistava, tosin sen lähtökohdatkin ovat täysin erilaiset. Se on tarina seksiriippuvuudesta, jolloin seksikohtaukset luonnostaan ovat häiritseviä ja tummasävyisiä.
Love kertoo päähenkilö Murphyn muistelemana takaumien avulla hänen ja hänen entisen tyttöystävänsä Electran rakkaustarinan. Murphy on tällä hetkellä suhteessa kolmen kimppaan osallistuneen Omin kanssa, ja heillä on yhteinen lapsi. Electran katoamisesta huolestunut äiti soittaa tyttärensä entiselle poikaystävälle Murphylle, joka opiumin siivittämänä pakenee ankeaa tilannettaan muistoihin Electrasta, heidän yhteisistä riidoistaan, seksistään ja rakkaudestaan.
Love keskittyy luomaan intiimejä kohtauksia. Se ei loista tarinallaan, vaan pyrkii päästämään katsojan lähelle hetkiä ja tunteita. Tämän toteutumista tosin vaikeuttaa liian selkeät viittaukset Noén aikaisempaan elokuvaan, kuten Enter The Voidista tutun Love Hotelin miniatyyri Murphyn pöydällä, sekä samaisessa elokuvassa jo näytetty penetraatio vaginan sisältä kuvattuna.
Noé tekee myös anteeksiantamattoman amatöörivirheen tuodessaan omaa persoonaansa kiusaannuttavan paljon esiin. Päähenkilö on nuori elokuvantekijä, jonka aatteet elokuvista pätevät vähän liian hyvin Noén elokuvissa näkyviin, ja vaikuttavat jopa sekä entisten että kyseessä olevan elokuvan selittelyltä. Tämän lisäksi Lovessa esiintyy kaksi hahmoa, jotka on ristitty Noén itsensä mukaan. Vuoropuheluista ja joistakin kohtauksista huokuu luonnosmaisuus ja ne vaikuttavat hätäisesti tehdyiltä.
Tosin Noé on haastatteluissa itsekin myöntänyt, että kovat aikataulut vaikuttivat lopputulokseen: Cannesiin haluttiin ainakin yksi shokkitekijä muiden elokuvien joukkoon, ja Love valittiin muutaman keskeneräisenä näytetyn kohtauksen jälkeen tähän tehtävään. Tämä selittänee osan elokuvan möhläyksistä, sekä myös tarpeen markkinoida Lovea puhtaasti shokkiarvoon nojaten. Eipä silti; Mainoksissa luvataan seksiä ja Lovessa sitä on. Sitä vain ei ole käytetty välineenä yhteiskunnallisten ongelmien tai päähenkilön sisäisen kasvun esilletuomiseksi, saati sitten katsojia ahdistaakseen. Tämä on tietenkin pettymys niille, jotka odottavat näkevänsä jotakin lähes traumatisoivaa, mutta on oikeastaan jopa melko nerokas ratkaisu.
Seksiin liittyvät aiheet ovat niin elokuvissa kuin kaikessa muussakin olleet pitkään tabuja. Kovaan tahtiin niitä on pyritty rikkomaankin. Homoseksistä kaikenlaisiin fetisseihin vaiettuja aiheita on tuotu suuren yleisön nähtäväksi. Lovella ei kuitenkaan ole historiassa tällaista merkitystä. Sitä on jopa syytetty homofobiseksi, koska seksi keskittyy melko lailla vain miehen ja naisen väliseksi.
Tabujen rikkominen on tärkeää, ja elokuva on tälle oivallinen alusta. Kuitenkin on ongelmallista, kun se muuttuu oletusarvoksi. Gaspar Noélla on shokeeraajan maine, ja kun hänen uusin teoksensa ei tätä julista, se luokitellaan pettymykseksi. Tuntuukin siltä, että kaiken markkinoinnin aiheuttaman hälyn jälkeen ainoa, mitä elokuvalta odotetaan, on shokki. Kun tätä ei tapahdu, unohdetaan kaikki muu, mitä sillä on tarjota.
Kompasteluistaan huolimatta Love on taitavasti kuvattu ja tunteita herättävä elokuva, joka päästää katsojan lähelle sitä, mikä kuuluu lähes jokaisen elämään, mutta jota ei ole ehkä nähty tarpeeksi merkittävänä aiheena elokuvalle: Seksiä, johon sisältyy tunteita. Siis muitakin kuin ahdistusta, himoa tai häpeää. Noén kaikkein järkyttävimmäksi odotettu, mutta vähiten järkyttävä elokuva onnistuu vähintään juuri elokuvan saaneen vastaanoton kautta välittämään viestinsä: Seksissä itsessään ei ole mitään järkyttävää, eikä ole mitään syytä, miksi sitä ei saisi näyttää myös elokuvissa.
Love tulee näin herättäneeksi myös kysymyksen ikärajoitusten perusteista. Vaikka Love ei elokuvana yllä esimerkiksi Enter the Voidin tasolle, se on ehdottomasti taidonnäyte: Kuka vain osaa järkyttää, ja yhä useampi siihen pyrkiikin, mutta vaatii näkemystä ja osaamista tehdä K-18-elokuva, jonka katsominen tuntuu täysin luonnolliselta, jopa kauniilta.
Gaspar Noen Love saa ensi-iltansa Suomessa 13.11.2015.
