Kymmenisen vuotta sitten Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogia toi ensikertaa J.R.R. Tolkienin eepoksen kokonaisuudessaan valkokankaille. Samalla se esitteli tarinan sitä tai muita Tolkienin tarinoita lukemattomille.

Tolkienin tuotanto on saavuttanut – ihan ansaitustikin – kanonisoidun aseman fantasiakirjallisuuden kaapin päällä ja kaikki siihen liittyvä herättää suuria tunteita. Kaikki eivät olleet pelkästään tyytyväisiä filmatisointeihin. Tarinoiden muutos elokuviksi johti väistämättä siihen, että kertomuksista jouduttiin leikkaamaan osia pois. Ja välillä käsikirjoitustiimi käytti omaa harkintaansa tarinan rytmityksen suhteen. Lisäsivätpä he mukaan myös kirjoissa kovin aliedustettuina olleita naishahmoja.

Kun Jackson ilmoitti vuosi sitten ensimmäisen Hobitti-elokuvan enskarin alla, että hän tuottaakin suunnitellun kahden elokuvan sijaan trilogian, kriitikot älähtivät jälleen. Jos tuhatsivuisesta Sormusten herrasta tehdään kolme elokuvaa, niin kuinka 300-sivuisesta Hobitti, eli Sinne ja takaisin -kirjasta voisi tehdä yhtä monta leffaa?

Ensin siis syytettiin liiallisesta leikkaamisesta ja sitten laarin pohjan kaapimisesta.

Jacksonin Hobitti-elokuvat tulisi kuitenkin nähdä merkittävästi kunnianhimoisempana projektina kuin vain saman nimisen kirjan filmatisointina.

Hobitti-kirjan tapahtumat toki sijoittuvat erityisesti Sormusten herra -kirjoissa rakennettuun Keskimaahan, mutta kyseessä on irrallinen teos. Siinä missä Sormusten herra rakentaa maailmaa ja kokonaisuutta, Hobitti keskittyy pääasiassa seikkailuun. Tolkien kirjoitti Hobitin lastensa iloksi, eikä hänellä ollut selvillä Keskimaan tuleva laajuus.

Jackson työryhmineen tarkastelee valmista kirjallista tuotantoa ja pyrkii rakentamaan eheän kokonaisuuden sen pohjalta. Siinä missä Hobitti-sarjan ensimmäinen elokuva, Odottamaton matka, seuraili pääsääntöisesti kirjaa, nyt elokuvateattereissa olevaan Smaugin autioittama maa -elokuvaan on lisätty enemmän materiaalia Tolkienin jälkikäteen kirjoittamista teksteistä. Smaugin autioittama maa linkittää Hobitin tapahtumat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Tolkien ei välttämättä loukkaantuisi asiasta. Moni Tolkien-puristi kyllä sen sijaan tulee loukkaantumaan.

Koska Smaugin autioittama maa -elokuvan tarinassa edetään Hobitti-kirjan loppupuolelle, niin vuoden päästä ensi-iltaan tuleva Hobitti, eli sinne ja takaisin -elokuva on oletettavasti Jacksonin eniten kerronnallisia vapauksia ottava Tolkien-elokuva.

Kokonaisuudessaan elokuva on eheä paketti, jossa alkuteoksen osat lomittuvat jouhevasti muista lähteistä ammennettuun materiaaliin – ja samalla aikaisempiin Sormusten herra ja Hobitti-elokuviin. Vaikka alkuteoksen riittävyyttä on epäilty, tulee tästä elokuvasta ajoittain jopa olo, että muutamissa kohdissa olisi voinut mainiosti viipyä pidempääkin. Beornin talossa ja Synkmetsässä olisi riittänyt materiaalia enempäänkin.

Toivottavasti vuoden päästä dvd/blu ray -boksina ilmestyvä pidennetty versio korjaa näitä puutteita.

Selvää on, että osa Tolkien-puristeista haukkuu tämän elokuvan maan rakoon ihan periaatteen nimissä. Monet näkevät Tolkienin kirjan lähinnä pyhinä teksteinä, joihin ei saisi koskea millään muotoa. Onneksi kukaan ei pyssyllä uhaten pakota heitä katsomaan tätä elokuvaa. Tolkienin tuotannon lukuisia kertoja läpi etu ja takaperin kahlanneena olen kyllä näitä valmis kehumaan. Irtonaisen seikkailun sijaan tarjolla on laajaan kokonaisuuteen limittyvä tarina.

_______________

Tekniikan riemuvoitto

Hobitti-elokuvat ovat elokuvausteknisiä taidonnäytteitä. Työryhmän häkellyttävä into paneutua pienimpiinkin yksityiskohtiin välittyy katsojille koherenttina kokonaisuuteen. Illuusiota eivät hajota vaikkapa Ikeasta ostetut mukit tai valmistajan laput paitojen niskoissa (uusimmassa Nälkäpelissä kävi näin).

Uraauurtavien lavasteiden, puvustuksen ja tehosteiden ohella Jackson ei ole arkaillut keksiä ja soveltaa tyystin uusia tekniikoita.

Hobiteissa on runsaasti kohtauksia, joissa näyttelijöistä osan pitäisi olla normaalikokoisia ja osan kutistettuja. Kaikkien vanhojen kikkojen lisäksi työryhmä kehitti orjakamerajärjestelmän, jossa kaksi kameraa on linkitetty toisiinsa ja erikokoisiksi tarkoitetut näyttelijät näyttelevät yhtä aikaa eri lavasteissa – normaalikokoisissa ja miniatyyrilavasteissa, roolihahmojensa koon mukaan. Kahden kameran identtiset kuvakulmat ja radion välityksellä synkronoidun näyttelijäsuoritukset on yhdistetty valmiissa elokuvassa saumattomaksi kohtaukseksi.

Toinen erikoisuus on leffoissa käytetty High Frame Rate (HFR) -teknologia. Hobittia esitetään mahdollisuuksien mukaan versiona, jossa ruudulle heijastetaan totutun 24 ruudun sijaan 48 ruutua sekunnissa. Odottomaton matka oli ensimmäinen täyspitkä elokuva, joka tuotiin levitykseen HFR-formaatissa. Tuolloin osassa kohtauksista tämä johti Benny Hill Show’sta tuttuun nopeutettuun kävelyyn. Tai ainakin illuusioon siitä.

Näitä parodioita ilmestyi Youtubeen loputon määrä Odottamattoman matkan vanavedessä.

Suurempi määrä kuvia tarkoittaa terävämpää kuvaa ja vähäisempää liikkeen muassa tuomaa epäselvyyttä. Tähän tottuminen on ilmeisesti yksi osa tuota nopeutetun liikkumisen tunnetta. Jostain omituisesta syystä toimittajille esitettiin Smaugin autioittama maa -elokuvasta perinteisempi 3D-versio, joten en osaa arvata, viilettävätkö kääpiöt tälläkin kertaa Benny Hillin tahtiin.

Peter Jackson: Hobitti – Smaugin autioittama maa. Elokuvateattereissa nyt. Viisi tähteä.