Nälkäpeli-elokuvatrilogia eli The Hunger Games on dystopiakuvaus, jossa ilkeä keskusvalta Capitol pitää alusmaitaan julmassa ja rautaisessa otteessaan. Trilogia perustuu Suzanne Collinsin samannimisiin kirjoihin.

Pitääkseen kansalaiset nöyrinä Capitol järjestää kerran vuodessa Nälkäpelit, joihin arvotaan jokaisesta alusmaasta eli sektorista kaksi edustajaa. Nämä kilpailijat sitten heitetään Battle Royale -henkiseen kuolonkamppailuun, jonka voittaa viimeisenä henkiin jäänyt.

Elokuvien arvoasetelma on ilmeisen oikeellinen: julma ja katala diktatuuri alistaa oikeamielistä kansaa, jonka syvissä riveissä kytevät kapinan siemenet. Juuri niin, valta kansalle ja rötösherrat kuriin!

Elokuvatrilogian ensimmäisessä osassa tuiki tavallinen Katnis Everdeen (Jennifer Lawrence) ilmoittautuu vapaaehtoiseksi kilpailijaksi arvan osuttua hänen pikkusiskonsa kohdalle. Elokuva kuvaa yksioikoisen hyvä-paha-asetelman kautta rutiköyhän Katnisin kokemuksia kuolettavalla kilpa-areenalla ja yltäkylläisen dekadentissa pääkaupungissa, jonka asukkaat elävät todellisuudesta eristettyä elämää. Kenenkään motiiveja ei hirveästi avata. Kiiltokuvamaiset henkilöhahmot jäävät paperinohuiksi.

Sama lattanuus jatkuu sarjan juuri ensi-iltaan tulleessa kakkososassa Nälkäpeli – Vihan liekit. Suoraan highschool-sarjoista ja -elokuvista nostettu rakkauden kolmiodraama ei oikein toimi tilanteessa, jossa ihmisten luulisi olevan huolissaan toistensa hengissä pysymisestä eikä siitä, kuka antoi kenelle pusun.

Arvaa ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia.

Vaikka Nälkäpeli-sarjassa kuvattu dystopia on periaatteessa raaka ja armoton – ja tarinan keskiössä oleva peli on silkkaa murhaa – elokuvissa ei nähdä hurmetta. Väkivalta on yhtä veretöntä kuin rakkaus on kiihkotonta. Tämä on ongelmallista, koska kyseessä on romanttinen seikkailujännäri, joka sijoittuu väkivalloin kasassa pysyvään dystooppiseen diktatuuriin. Suhteellisen vaniljamaista hattaraa tämä maailmanloppu.

Silti leffat ovat takoneet miljoonia ja kirjatkin ovat myyneet enemmän kuin tyhmä toimittaja osaa laskea. Kirjasarjoihin perustuneet leffahitit Harry Potter ja Twilight ovat saaneet arvoisensa seuraajan.

Vaikka Nälkäpeli-leffat ovat kerronnaltaan kömpelöitä, liittyy niihin hyvääkin. Ei ole mitenkään merkityksetöntä, että tämän mittaluokan toimintaspektaakkelin pääosassa nähdään nainen. Varsinkin kun sivurooleissa on mielettömän hieno miesnäyttelijäkatras: Woody Harrelson, Donald Sutherland, Philip Seymour Hoffman, Lenny Kravitz(!) et al. Asetelma on lähes emansipatorinen, Bechdelin testikin menee kirkkaasti läpi.

Oscar-voittaja Jennifer Lawrencen esittämä Katnis Everdeen ei ole mikään herkkä neitokainen, jota urheat miehet suojelevat pahalta ja pitävät kuin kukkaa kämmenellään. Kat on kova mimmi, joka lataa sortajiaan vastapalloon ja ampuu vielä jousipyssyllä perään. Hyvä.

Ja oikeastaan parasta elokuvassa on juuri näyttelijä Jennifer Lawrence, tai tarkemmin sanoen hänen elokuvan ulkopuolella tekemänsä. Lawrencen heittämät nokkelat sutkautukset viihdemedian tyhjänpäiväisiin kysymyksiin ovat freeseintä, mitä umpitylsästä julkkisjuorumyllystä on viime vuosina tullut ulos.

Aiemmin tänä vuonna järjestetyssä sarjakuva- ja nörttiviihteen suurtapahtuma Comic-Conissa Lawrencelta esimerkiksi tiedusteltiin, mikä oli parasta Nälkäpelin monien veteen sijoittuvien kohtausten kuvauksissa. ”Voi pissata koska haluaa”, oli Lawrencen vastaus.

Onko mahdollista, että vieläkin enemmän kuin naispuolisia toimintatähtiä tarvitsisimme tähtiä, jotka avoimesti viis veisaavat merkityksettömän juorumedian konventioista?

Francis Lawrence: Nälkäpeli – Vihan liekit. Elokuvateattereissa nyt. Kaksi tähteä.