Orson Scott Cardin kirjaan perustuva Ender’s Game -avaruuspektaakkeli herätti paljon keskustelua jo ennen ensi-iltaansa. Kirjallisen tuotantonsa lisäksi Card tunnetaan kotimaassaan Yhdysvalloissa raivokkaana homouden vastustajana.

Ender’s Game on scifi-elokuva avaruusolioiden hyökkäyksen jälkeisestä Maasta ja siitä, kuinka ihmiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa estääkseen tulevat hyökkäykset. Yksi osa tätä kilpavarustelua ovat syntymästä asti sotilaiksi kasvatetut ihmelapset. Elokuvan nimihenkilö on teini-ikäinen Ender Wiggin, jonka koulimista pelastajaksemme yleisö pääsee seuraamaan.

Kirjat Ender’s Game (1985) ja sen jatko-osa Speaker for the Dead (1986) voittivat ilmestyessään perättäisinä vuosina sekä Hugo- että Nebula-palkinnot – arvostetuimmat palkinnot, mitä scifi-genren teoksille jaetaan. Suurelokuvaprojektiin Card on osallistunut tuottajan roolissa.

Elokuvasta on helppo löytää viesti sodan mielettömyydestä ja yksilöiden ylivertaisuudesta harmaan massan yli. Omapäiset yksilöt onnistuvat siinä, missä tiukasti auktoriteetteihin uskovat epäonnistuvat ja erilaisuus tuo voimaa. Tosin kirjailija Cardin maailmankatsomuksessa tämä erilaisuuden arvostus ei ilmeisesti ulotu seksuaalisiin suuntautumisiin.

Lasten värvääminen sotilaiksi ja kouliminen tappajiksi, joilla ei välttämättä ole paluuta normaaliyhteiskuntaan, on kivuliaan ajankohtainen kysymys Yhdysvalloissa. Siellä asevoimat värvää alati nuorempia tykinruuaksi ja veteraanien väkivaltainen käytös on todellinen ongelma.

Elokuvan hurjaa vauhtia vyöryvän tarinan jalkoihin jäävät henkilöhahmot ovat melko ohkaisia, eikä siinä kysellä että kuka pussailee ja kenen kanssa. Vaikka Orson Scott Cardin homofobia ei näy elokuvassa, on vaikeaa olla ottamatta sitä huomioon.

Esimerkiksi vuonna 2008 Card kirjoitti esseen, jossa totesi valtion, joka kannattaa tasa-arvoista, verivihollisekseen. Sellaisen valtion hän pyrkisi tuhoamaan. Seuraavana vuonna hänestä tuli National Organization for Marriage -järjestön hallituksen jäsen. NOfM perustettiin vuonna 2007 ensisijaisesti vastustamaan tasa-arvoista avioliittolakia kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Cardin homofobian juuret saattavat liittyä siihen, että hän on harras mormoni – tämä ei tee siitä kuitenkaan tipan vertaa hyväksyttävämpää.

Nörttiyleisö ei olekaan suhtautunut tähän elokuvaprojektiin pelkästään innostuneesti – esimerkiksi elokuvan boikotointia vaativa skipendersgame.com-sivusto on kerännyt jo lähes 12 000 allekirjoitusta. Jotain tilanteen tulehtuneisuudesta kertoo se, että tuotantoyhtiö Lionsgate on sanoutunut voimakkaasti irti Cardin arvomaailmasta – yhtiö jopa järjesti LHBT-hyväntekeväisyysnäytöksen.

Samalla netistä löytyy lukuisia vakuutteluita siitä, että filmatisoinnin menestys ei vaikuta Cardin korvauksiin, jotka on jo maksettu filmatisointioikeuksista. Vaikka näin olisikin, niin menestyessään elokuva voi poikia tuottoisia jatko-osia ja siivittää kirjanmyyntiä.

Ender’s Game -elokuvan ympärillä käyty boikottikeskustelu ei ole ensimmäinen laatuaan Cardin kohdalla. Vuonna 2013 sarjakuvakustantaja DC Comics palkkasi hänet kirjoittamaan Superman-sarjakuvaa. Kiukkuisten lukijoiden vastustuksen lisäksi nimitys johti sarjan kuvittajan eroon ja lukuisten sarjakuvakauppojen ilmoitukseen boikotista. Vaikka kustantaja vetosi sananvapauteen, Cardin Superman-käsikirjoitus hyllytettiin, eikä sen julkaisusta ole tietoa.

Orson Scott Card ei tietenkään ole ensimmäinen taiteilija, jonka henkilökohtainen elämä tai arvot ovat ongelmallisia. Välillä tuntuu, että puolet Hollywoodista on skientologi-kirkon temmellyskenttää ja loput ovat militaristis-teollisen kompleksin propaganda-alustaa. Ender’s Game ja Card kuitenkin tarjoavat ajankohtaisen mahdollisuuden pohtia, kuinka paljon teos on irrotettavissa tekijästään. Mormonius ei tietenkään ole syy boikotoida mitään tai sulkea ketään ulos keskustelusta, mutta riittääkö boikotin perusteluksi raivokkaan militantti homojen vastustus. Mihin me yleisönä olemme valmiita vetämään rajan sen suhteen kenelle haluamme rahamme kantaa?

Mikäli Ender’s Game olisi Ku Klux Klanin suurlohikäärmeen kirjoittama, toppuuttelisimmeko ja kannustaisimme kaikkia ”tutustumaan teokseen riippumatta kirjailijasta”? Ja jos KKK olisi vielä riittävän vähäinen paha, niin missä se kipukynnys lopulta ylittyisi? Mitä jos kirjoittaja olisi tunnettu uusnatsi?

Ja niin, Yhdysvalloissa Ender’s Gamen avausviikonlopun myynti marraskuun alussa oli pettymys. Mistä lie sitten johtunut, ei elokuva suinkaan yhtä aivoton ollut kuin vaikkapa lukemattomia miljoonia takoneet Avatar tai Transformersit. Ehkä kirjoittajan arvomaailma tosiaan johti boikottiaaltoon – tai ehkä markkinointikampanja vain epäonnistui.

Gavin Hood: Ender’s Game. Ensi-ilta 4.12. Kaksi tähteä.