Ville Löppösen näyttely helsinkiläisessä galleria Kalhama & Piippo Contemporaryssä herättää ristiriitaisia tunteita. Kun kävijä astuu sisään galleriaan hän löytää itsensä keskeltä eräänlaista miehisen ruumiillisuuden pyhättöä. Tai ainakin ensimmäinen mielikuva näyttelystä on sellainen.

Kirkkomaalauksia muistuttavat tummat sävyt yhdistyvät valkoisiin ja intensiivisen punaisiin kaapuihin, allegorisesti poseeraavat mieshahmot vertautuvat irvokkaasti elvisteleviin lännenmiehiin.

Nykytaiteilijoista usea miestaiteilija luottaa miehisen ruumiillisuuden kuvastoon. Tällaisen uskonnollishistoriallisen suuntauksen viljely on kasvanut melkeinpä muoti-ilmiöksi. Ville Löppönen kuitenkin erottuu näistä taiteilijoista yhdistelemällä populaarikulttuurin kuvastoa sekä omaa maailmankatsomustaan.

Löppösen teoksista muodostuu eräänlainen apokalyptinen leikkikenttä, jossa eittämättä mielessä käyvä homoseksuaalinenkin kuvasto rinnastuu miehisyyden roolileikkien machokuvastoon. I Killed My God -näyttelyssä poikamainen kauhugenre on jäänyt vähemmälle kuin Löppösen aiemmissa näyttelyissä ja tilalle on astunut uskonnollissävytteinen omaa ruumiinkuvaa ja sen estoja ja pelkoja pohtiva kuvasto.

Näyttelyn tunnelma on vakavampi ja surumielisempi, jollakin tapaa myös estyneempi. Teosten hahmoista on aistittavissa alistumista ja luovuttamista ja Löppösen aiempien teosten riehakas irvokkuus on väistynyt pohdiskelun tieltä.

Löppönen on teknisesti taitava maalari. Parhaimmillaan Löppösen teokset ovat eleettömyydessään intensiivisiä katseen vangitsijoita. Joissakin teoksissa varsinainen sanoma kuitenkin hukkuu liiallisen alakulttuurikuvaston alle.

Less is more -sanonta toimii Löppösen teoksissa mielestäni paremmin. Eleettömienkin teoksien lähempi tarkastelu paljastaa herkullisia yksityiskohtia: farkkujen housunkauluksesta pilkottavat kalsarit ja käsiin tatuoidut liekit.

Pienien teoksien intensiteetti ei mielestäni ole onnistunut niin hyvin kuin suurempien töiden. Pienet teokset jäivät kuvitusmaisiksi ja hieman banaaleiksi, eikä niiden sanoma selviä katsojalle niin hyvin kuin suurempien töiden. Koska Löppönen on myös taitava piirtäjä, olisin toivonut näiden pienempien maalausten tilalle esimerkiksi piirustuksia. Pienikokoisissa piirustuksissa Löppösen maailma tuntuu toimivan miniatyyrimaalauksia paremmin.

Kuitenkin pienempien teosten joukossa on yksi näyttelyn kiinnostavimmista teoksista: Virgin Mary III. Teoksen tausta on huikaisevan vaaleansininen: väri, joka liitetään Neitsyt Mariaan. Maalauksen Maria-hahmo on puettu kirkkaaseen muovikalvoon ja mustaan jätesäkkiin. Herkän pikku teoksen viittaus nykymaailman kertakäyttökulttuuriin luo teokselle jännitteen, joka muissa teoksissa ei ole niin vahva. Tämän teoksen olisin mielelläni nähnyt suuremmassa koossa.

Toinen ajatuksia herättävä teos on Revelation. Löppönen on aiemmin maalannut muotokuvan Luther-säätiön piispasta Matti Väisäsestä. Väisänen on herättänyt laajalti närää kirkon sisällä naispappeutta ja homoseksuaalisuutta vastustavilla kannanotoillaan.

Teoksessa Revelation Matti Väisänen on kuvattu istumaan mietteliäänä maailmanloppua enteilevän raskaanpunaisen auringonlaskun alle. Ylimpänä maalauksessa taivas on ikään kuin auennut paljastaen kristillisen taivaan ihanteellisen maailman. Teos ei ole millään tavalla rienaava. Mutta se on ajatuksia herättävä omalla hiljaisella tavallaan.

Aina vahvaan ilmaisuun ei siis tarvitse huutamista tai rajua kuvastoa, joskus riittää pelkkä vähäeleisyys.

I Killed My God, Ville Löppösen maalauksia 18.3. asti Helsingin galleria Kalhama & Piippo Contemporaryssa, ti–pe 11–17, la–su 11–16.

Kirjoittaja opiskelee Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataiteiden maisteriohjelmassa.