Osa artikkelista julkaistu Voimassa 10/2012.

Ranskalaisia ja norjalaisia sukujuuria omaava Jan Guillou ansaitsi ruotsalaisen kulttuurikellokkaan kannuksensa kriittisenä toimittajana ja 1970-luvun vasemmistoradikaalina. Nykyään hänet tunnetaan erityisesti ristiritariaikaan sijoittuvasta kosmopoliittisesta Arn Magnusson -romaanisarjastaan sekä James Bond -myyttiä globaalipoliittisesti tiedostavasta kulmasta tuunaavista Carl Hamilton -jännereistään.

Ruotsissa erittäin hyvin myynyt Sillanrakentajat-romaani on Guilloun uuden kunnianhimoisen perhekronikkasarjan ensimmäinen nide. Se paneutuu 1900-luvun teollisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kehityksen mullistuksiin Skandinaviassa, muualla Euroopassa ja Afrikan siirtomaakentillä.

Kirjan päähenkilönä ovat kolme isästään orvoiksi jäänyttä norjalaisen kalastajaperheen veljestä, jotka päätyvät lahjojensa, onnen ja paikallisen hyväntekeväisyysyhdistyksen tuella Dresdeniin koulutettavaksi insinööreiksi.

Vain yksi veljistä palaa Norjaan maksamaan kunniavelkaansa paneutuen rautatiesiltojen ja tunneleiden rakentamiseen vuonojen ja tuntureiden lumimyrskyjen keskellä. Toinen veljeksistä pakenee epäonnisen rakkauden rampauttamana Afrikkaan. Kolmas löytää homoutensa ja katoaa Englantiin.

Guilloun kieli on sujuvaa ja pohjatyöt on tehty huolella. Kirja tulvii kiinnostavia historiallisia yksityiskohtia rautatietekniikasta, purjehduksesta, metsästyksestä, antropologiasta, kolonialismista, luokkaristiriidoista ja viime vuosisadan alun kalastajakylien ja porvarispiirien elämäntavoista.

Huolimatta kaunokirjallisesta pyrkimyksistään, Guillou on selvästi lähempänä ihailemansa Karl Mayn 1800-luvun lopulla kirjoittamia poikien seikkailukirjoja kuin esimerkiksi Thomas Mannin syvällistä Buddenbrookit-sukutragediaa (1901) tai vaikka Kjell Westön epookkiromaania Missä kuljimme kerran (2006).

Guillon henkilöt ovat karaktääreinä ohuita ja heille ikään kuin vain sattuu jännittäviä tai traagisia asioita. Persoonien psykologinen kehitys tai syvemmin sielua jäytävä draama jäävät romanttisen tarinan jakoihin. Jatkossa erityisen mielenkiintoista on nähdä, kuinka Guillou onnistuu tästä osasta ulos rajatun homoveljen elämänkohtalon kuvauksessa.

Teoksen kertojan näkökulmaa ylevöittävä ajatus oman kulttuuripiirin moraalisesta ylemmyydestä – joka korostuneen usein kirkastuu muiden kulttuurien jaloiksi tunnistettavien piirteiden ylistämisessä – tuntuu naiivin opettavaiselta. Tässäkin mielessä Guillou osoittautuu Karl Mayn oppilaaksi.

Jan Guillou: Sillanrakentajat. Like 2012, 620 sivua. Kolme tähteä.