Jurtta on pyöreä ja liikuteltava, sen sisällä lausutaan eri kielillä, lauletaan, liikutaan taiteellisesti, usein taputetaankin. Siellä myös valvotaan tai nukutaan yöt, vihitään avioliittoon ja annetaan lapselle nimi. Suomen suurin jurtta kuuluu Quo Vadis -teatteriryhmälle, joka vaeltaa jurttansa kanssa Suomessa ja muualla, seuraavaksi Espanjaan.

”Jurtta mahdollistaa taiteen viemisen ja tuomisen ilman raskasta ja kallista hallintoa. Meidän ei tarvitse maksaa hirvittäviä vuokria ja lämmityskuluja, me viemme kevyesti vaikkapa modernia tanssia syrjäkyliin. Olemme nomadinen taidekeskus”, summaa Markku Hoikkala, yksi ryhmän käsikirjoittajista.

Hoikkala on Quo Vadis -ryhmän perustajajäsen ja onpa hän myös puuseppä, keksijä sekä saunanrakentaja. Vuodesta 2007 käytössä ollut jurtta on hänen rakentamansa.

Omintakeisesta teatteri-ilmaisusta tunnettu Quo Vadis on tehnyt teatteria 24 vuoden ajan. Nykyisin esitykset ovat miltei aina loppuunmyytyjä.

”Onhan se mahtavaa kun katsomo on täynnä, varsinkin kun emme juuri mainosta. Emme usko mainontaan. Mikä nopeesti nostetaan nopeesti vajoo. Kai tarjontamme on sopivan asiallista – ei liian kokeellisia ääritiloja eikä halpaa farssiakaan. Teatteritaiteemme on kestävää. Hieman muunneltuina monet esitykset toimivat vuodesta toiseen eri kulttuureissa”, sanoo ohjaaja-kirjailija Otso Kautto.

Nykyisellä katsomoratkaisulla puolet jurtasta on esiintymistilaa ja puolet katsomoa, johon mahtuu noin 60 aikuista tai sata lasta. Esiintyjien tila ulottuu myös katsomon sisään, mikä osaltaan tihentää muutenkin intiimiä kokemusta. Tilaa on noin 35 neliötä.

”Jurtan pyöreä muoto ei ala mistään eikä se pääty mihinkään. Jurtassa on oma tila-aikansa, jurtassa eletään toista aikaa”, Hoikkala sanoo.

Quo Vadis esitti kesän lopulla kantaesityksenä Runousoppi-nimisen ”sarjan näyttämöllisiä runoja toteutettuna teatterin, tanssin ja musiikin keinoin”, kuten he itse työn määrittelevät. Teos koostuu noin 20 tekstistä, joita esittää 14 ryhmän jäsentä.

”On erilaista kirjoittaa luettavaksi tai esitettäväksi tarkoitettua tekstiä. Puhuttu sana on lähempänä kansanperinnettä, silti sisältö on omasta elämästä. Parhaat tekstit syntyvät kun nälättää, naurattaa ja naitattaa, sen täytyy kuulua ja näkyä myös esityksessä”, Kautto sanoo. ”Dialogi on filosofian muoto, samalla dialogi on teatterin ytimessä: dialogi esiintyjien, mutta myös koko esityksen ja katsojan välillä. Kenties se on jopa keskustelua oman salaisen henkilöhistorian kanssa. Monet sanovat, että työstämme aistii oikeasti elettyä elämää. Ja se mikä sattuu monesti myös satuttaa.”

Runousoppi soljuu ja vuoroin vyöryy eri rytmeissä kohden loppuaan. Marko Järvikallaksen sanamaalaus Ajatellaan meri vie katsoja-kuulijan ulapalla kelluvaan purjeveneeseen yhden parisuhteen sisälle. Sen mystinen loppuratkaisu jää mietityttämään samoin kuin Kauton raju runo Raha. Sanoja on paljon, mutta ei liikaa. Tanssi, mimiikka, musiikki ja lopussa jopa akrobatia paketoi sanat hengittäväksi teokseksi.

Yleisönä on mukava olla, kanssayleisö on kovasti läsnä ja esiintyjät näyttävätkin luottavan paljon yleisöön. Hoikkala puhuukin mielellään yleisön työstä.

”Yhtä tärkeää, katsomiskokemuksen kannalta jopa tärkeämpää, kuin se mitä me teemme lavalla on se mitä katsoja mielessään tekee katsomossa. Se on yleisön työtä ja vasta sitä kautta esitys saa lopullisen muotonsa. Liian pitkälle märehditty ja loppuun tulkittu esitys jättää katsojalle vain todistajan roolin. Me pannaan yleisö hommiin”, sanoo Hoikkala.

”Joo, Markku rakastaa talkoita”, kommentoi Kautto.

Monitaiteellisen teatteriheimon kasvaessa jurtassa on ruvettu pitämään myös perherituaaleja, vihkimisiä ja kastajaisia. Uudet jäsenet Hoikkalan mukaan ”vain ilmestyvät”, mitään pääsykoe-esiintymisiä ei järjestetä. Yhteisöllisyys pitää ryhmän kasassa.

”Ilman voimakasta kokemusta heimosta ja sitoutumista yhteiseen päämäärään eli taiteeseen ei ryhmämme olisi selviytynyt. Heimo ja yhteisöllisyys –kaamea sana– ovat sivutuotteita, jotka ovat kyllä kasvaneet tärkeiksi ajan myötä. Meitä on nyt noin 40, kolmasosa lapsia. Suurin osa teineistä on näytellyt koko elinikänsä ammattilaisten rinnalla. He ovat toinen sukupolvemme ja Quo Vadikseen kasvaneita. Nuorin on alle yksivuotias. Hän esitti puolivuotiaana esineteatterissamme vauvaa. Yritimme saada häntä esittämään isoisää, mutta ei suostunut”, kertoo Kautto.

Yli puolet esiintyjistä on ammattilaisia ja moni työskentelee myös laitosteattereissa. Kauton käsikirjoituksia on nähty viimeksi Suomen Kansallisteatterissa (Tyttö Tuli!). Myös Hoikkalan tekstejä on nähty ympäri maata. Musiikin ja tanssin ammattilaiset ovat haluttuja esiintyjiä eri tuotannoissa.

Teatterilaisilla on kodit ympäri Suomea ja harjoituksiin tullaan kaukaakin. Kiertueille lähtevät yleensä kaikki, koko perhe, joten kiertueilla jokaisen kyvyt pääsevät helposti esiin. Kiertueella kaikenlaista sattuu ja paikkaukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus: aiemmin huoltotehtävissä toiminut tai lapsikatraaseen kuulunut saattaa löytää itsensä vierailla mailla isoistakin tehtävistä lavalta. Pedanteista nysvääjistä kuoriutuu tien päällä seikkailijoita, jotka tekevät kaiken perusteellisesti.

”Olemme onnistuneet hämärtämään työn ja vapaa-ajan rajaa. Näin varsinkin silloin kun olemme reissussa. Matka on altistumista eri tiloille; vieraita mielentiloja, hökkelikyliä, hautausmaita, vuoria, metsiä, peltoja, rantoja”, kertoo Kautto, joka asuu osan vuodesta perheensä kanssa Ranskassa.

Ulkomailla Quo Vadis ottaa esityksiin mukaan paikallisia taiteilijoita. Vuonna 2006 ensi-iltansa saanutta lastenteatterinäytelmää Pelastetaan Äiti esitetään nykyään seitsemällä eri kielellä. Ranskalaisen Panta-teatterin näyttelijät esittivät Kauton Runkonopeutta simultaanisesti suomalaisten näyttelijöiden kanssa Pariisissa ja Helsingissä. Kairossa lavalla oli 20 näyttelijää ja neljä muusikkoa.

Teatteri suuntaa seuraavaksi Madridiin Circulo des Bellas Artesiin ja siellä näytellään yhdessä Replica Teatron kanssa. Madridissa esitetään Kauton Arktinen Onni/Felicidad Artica osittain espanjaksi, tanssiteatteriteos Quo Vadis Hamlet imatraksi ja espanjaksi, sekä Pelastetaan Äiti/Salvare a Mama espanjaksi. Quo Vadiksen vierailu on osa suomalaista taidetta ja muotoilua esittelevää Diseno Finlandes -tapahtumaa. Circulona tunnettu esityspaikka on yksi Madridin tärkeimpiä taide- ja kulttuurikeskuksia.

Esitysten lisäksi Quo Vadis vie mukanaan Tuula Nikulaisen huopataidenäyttelyn. Näyttely valmistelee Tuula Nikulaisen ja Quo Vadiksen tulevaa tiede-taide -yhteistyötä. Aiemmin tänä vuonna Quo Vadis on pystyttänyt jurttansa Moskovaan Tretjakovin gallerioiden sisäpihalle; vaikuttaa siltä että teatterikentän lisäksi cross-art tapahtumat ovat löytäneet Quo Vadiksen.

”Liikkuminen pitää hereillä, opettaa suhteellisuudentajua ja on kivaa. Työskentely ulkomailla on tehokasta turismia”, summaa Kautto. Arktinen Onni on mahdollista nähdä Salossa 12.12, jurtta nousee Siniseen Taloon ja luvassa on yksi esitys päivällä ja yksi illalla.