”Teidän on nyt mentävä”, mutisee Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan siivooja. ”Paikka on suljettu. Painukaa tiehenne.”

Siivooja katselee paheksuen minua ja hetki sitten luennoinutta taiteilija Shailja Patelia. Patel ei kuitenkaan anna toisen mököttää itselleen turhasta, vaan pahoittelee kohteliaasti.

”Emme tienneet – ei siitä tarvitse suuttua”, Patel toteaa rauhallisesti ja poistuu salista pää pystyssä. Käytävällä hän kääntyy puoleeni. ”Minne haluat mennä?”

Helsingin kadut ovat hyväntuulisia ihmisiä täynnä. Kevät on saapunut auringonpaisteineen ja vihreine puineen. Patel sanoo kaipaavansa lämmintä juotavaa ja päätämme etsiä kahvilan.

Matkalla ihmettelemme siivoojan tunteenpurkausta. Suomalainen hiljainen ja juro mentaliteetti tuntuu suorastaan huvittavan kenialassyntyistä Patelia. Luennollaan hän jopa vitsaili herätelläkseen hiljaista suomalaisyleisöä mukaan keskusteluun. ”Mistä tietää, että suomalainen pitää sinusta? Hän katselee omien kengänkärkiensä sijaan sinun kenkiäsi.”

Hetkeä aikaisemmin Patel on puhunut yliopistolla Kenian sotaisasta menneisyydestä ja nykypäivästä. Afrikkalaisuuden käsite on tullut usein esiin. Patel korostaa olevansa kenialaisen äidin ja tansanialaisen isän tytär.

”En ole sen enempää afrikkalainen kuin sinä eurooppalainen. Afrikka on maanosa”, hän muistuttaa.

Patelin vanhemmat ovat jo jääneet eläkkeelle, mutta siirtäneet työintonsa elämää täynnä olevaan tyttäreensä. Keniassa lapsuutensa viettänyt nainen on omien sanojensa mukaan ollut aina taiteellinen ja tiennyt pienestä pitäen haluavansa kirjailijaksi. Vanhempia uravalinta ei miellyttänyt. ”He olivat huolissaan aloitettuani työn kokopäivätaiteilijana”, Patel paljastaa.

Onneksi Patel on pysynyt päätöksessään. Kirjailija-runoilija-ohjaaja-näyttelijällä nimittäin riittää lahjoja. Naista on ylistetty ympäri maailmaa.

Patel ei tyydy tekemään taidetta taiteen vuoksi. ”Yhdistän teoksissani politikkaa ja taidetta”, hän selittää. Patelin mukaan jokaisen taiteilijan pitäisi ymmärtää syitä syiden takana ja tutkia tarkasti runoissa käsiteltävää aihetta. Hän kaipaa taiteen tekemiseen tutkimuksellisempaa otetta ja tilastojen lukemista.

Suomessa hän aloittaa luentonsa runolla nimeltä Offering, joka käsittelee tarkkakatseisesti Kenian sisällissotaa. Kielenkäyttö on vakuuttavaa ja kielikuvat osuvia. Historian juoksuhiekka -metafora imaisee kuulijat runon syvyyksiin. Heti käy selväksi, että olemme tulleet kuuntelemaan voimakastahtoista naista, joka tietää mistä puhuu.

Yksi luennon kiinnostavimmista aiheista on afrikkalaisuuden käsite. ”Afrikka ei ole maa vaan maanosa”, Patel muistuttaa. Sitä ei tunnuta muistavan esimerkiksi kirjamessuilla, joiden teemalistoissa logiikka pettää: Latvia, Espanja, Afrikka.

”Afrikka koostuu 33 maasta ja jokaisella näistä maista on oma historiansa ja kulttuurinsa”, Patel muistuttaa. ”Me emme ole Afrikan yhdysvallat. Afrikka ei koostu osavaltioista.”

Saavumme lähimpään kahvilaan. Paikka on pieni, viihtyisä ja täynnä. Käheää kurkkuaan valitellut Patel tilaa teetä ja porkkanakakkua. Kakkulautaselle hän asettelee kaksi harukkaa. ”Ota sinäkin, jos maistuu”, hän sanoo hymyillen.

Patelin runoja luetaan ympäri maailmaa. Esimerkiksi runot The Children in my Dreams Speak in Gujurati ja Shilling Love kertovat Patelin mukaan kielen voimasta ja rakkaudesta.

Työn alla on nyt toinen osa Migritudeen, joka kertoo siirtomaavallan alle jääneiden alkuperäiskansojen sopeutumisesta ja siirtomaassa kasvamisesta. Kertomuksen perustana on lapsille opetettu hindulainen uskomus, jonka mukaan ensimmäiset neljä jumalaa ovat lapsen äiti, isä, opettaja ja vieras.

Ensimmäisessä osassa Patel käyttää apunaan äidiltään saamiaan sareja ja esittää niiden kautta kolonisaation ja imperialismin vaikutuksia naisen näkökulmasta. Patelin äidiltään saamat kirjeet ovat tärkeä osa käsikirjoitusta.

”Migritude on neljästä osasta koostuva eeppinen matka”, Patel selventää.

Patelin kunnioitus ja rakkaus kieltään, juuriaan ja perhettään kohtaan on ilmeinen. Runossa The Children in my Dreams Speak in Gujurati Patel luonnehtii uskomattoman kauniisti isänsä kielenkäyttöä:

Listen:/ my father speaks Urdu/ language of dancing peacocks/ even its curses are beautiful./ He speaks Hindi/ suave and melodic/ earthy Punjabi/ salty rich as saag paneer/ coastal Kiswahili/ laced with Arabic,/ he speaks Gujurati/ solid ancestral pride.

”Itse puhun sujuvasti vain englantia”, Patel toteaa pahoitellen. ”Menetin kykyni puhua gujuratia, kun minut laitettiin opiskelemaan englanninkieliseen kouluun.”

Tätä tilannetta kyseinen runo juuri käsitteleekin. Kielen ja kulttuurin omaksumista. Itsensä hyväksymistä.

”Kieli on ikkuna maailmaan”, Patel selventää. ”Se antaa mahdollisuuden ymmärtää muita ja osallistua toisten kulttuurien tapoihin. Kieli auttaa näkemään maailman toisen silmin.”

Mutta mikä onkaan Patelista maailman kaunein kieli? Hän hiljenee ja miettii. Kahvilan puheensorinasta on vaikea saada selvää. Joku tilaa maitokahvia ja toinen vakuuttelee televisiosarja Paon ylivertaisuutta. Hälinä ei naista häiritse. Hän vaipuu hetkeksi omiin ajatuksiinsa.

”Runous. Runous on maailman kaunein kieli”, Patel vastaa hymyillen.

Kieli voi Patelin mukaan olla vallan väline kahdella tavalla. ”Kielellä voi sekä dominoida toisia, että vastustaa ylivaltaa.” Tästä esimerkkinä hän mainitsee Ison-Britannian, joka yritti tukahdutta siirtomaidensa alkuperäiskielet. ”He pelkäsivät tuntemattoman kielen voimaa ja sen kykyä vastustaa herrojen valtaa.”

Toiset kielet ovat Patelin mukaan voimakkaampia kuin toiset. ”Englannin kieli on voimakkaassa asemassa. Englantilaisten valloittajien ansiosta sinä ja minä voimme nyt puhua keskenämme ja ymmärtää toinen toisiamme.”

Patelin luennolla sanat sisällissota, aktivismi, kansanmurha ja maanpako toistuvat usein. Patel toimii muun muassa Kenyans for Peace, Truth and Justice -järjestön aktivistina.

Patelin taide ja aktivismi ovat poikineet monia palkintoja. Tärkeimmäksi niistä hän mainitsee afrikkalaisen FannyAnn Eddy- palkinnon. ”Palkinto on nimetty sierraleonelaisnaisen mukaan. Hän oli lesboaktivisti, joka murhattiin työnsä takia”, Patel selittää.

Puhe kääntyy rasismiin, jota runoissakin käsitellään. ”Olen kohdannut suoraa rasismia. On kuitenkin muistettava, että sinä ja minä olemme kumpikin varmasti kokeneet elämämme aikana myös seksuaalista häirintää. Rasismi on samanlaista.”

Yhteiskunnalla on tarve erotella yhdet toisista, Patel selittää. Voimakkaat pönkittävät valta-asemaansa sulkemalla toiset pois yhteiskunnasta.

Kerron Patelille viikko sitten Suomessa sattuneesta tapauksesta. Espoon keskuksessa junaan noussut kahdeksanvuotias somalityttö työnnettiin paikallaan olevasta junasta ulos. Työntäjä kutsui lasta likaiseksi apinaksi. Patel on kuulemastaan järkyttynyt ja kysyy heti lapsen vointia.

Mitä Patel hän sanoisi tyttöä tönineelle miehelle? Patel pyytää saada miettiä hetken rauhassa, koota ajatuksensa.

”Oliko kyseessä valkoinen mies?”. Vastaan myöntävästi. Patel miettii jälleen ja sanoo, ettei osaisi sanoa mitään sellaiselle ihmiselle. Tytölle hänellä sen sijaan on asiaa.

”Kertoisin tytölle, ettei kyse ole hänestä. Rasismi ei koske yksilöitä. Miehen viha ja rumuus kuuluu miehelle itselleen, eikä ole osa tyttöä. Lapsi ei saa ottaa tapahtunutta itseensä.”

Oman itsensä hyväksyminen ja juurten kunnioittaminen on Patelille tärkeää. Runon The Children in my Dreams speak in Gujurati lopussa hän viestii rakkauttaan omaan kulttuuriperintöönsä.

”The children in my dreams speak in Gujurati/ bright as butter/ succulent cherries/ sounds I can paint on the air with my breath/ dance through like a Sufi mystic/ words I can weep and howl and devour/ words I can kiss and taste and dream/ this tongue/ I take back.”

Shailja Patel esiintyy Helsingin Maailma kylässä -festivaalilla lauantaina 23.5. Mekong-lavalla kello 16 ja Amazon-lavalla kello 18:20 sekä sunnuntaina 24.5. Amazon-lavalla kello 13.40.