Kävin vaimoni kanssa katsomassa viime lauantaina paljon suosiota saaneen scifi/katastrofileffan Päivä jona maailma pysähtyi. Vuoden 1951 scifiklassikon uusintaversio oli viihdyttävä kokemus, tehosteet hienoja ja muutenkin sain aivot lasipurkkiin hetkeksi.

Kuitenkin leffan loppupuolella huomasin poimineeni ne aivot kuin vahingossa sieltä lasipurkista takaisin. Leffan asetelma rupesi mietityttämään. Päähenkilöinä on kolmekymppinen valkoinen nainen ja kymmenvuotias musta poika. Näiden henkilöiden läpi peilataan elokuvan tapahtumat alusta loppuun.

Alkuperäisessä vuoden 1951 elokuvassa päähenkilöt ovat äiti ja poika. Nyt asetelma on päätetty muuttaa: poika on naisen ”kaupanpäällinen”, afroamerikkalaisen edesmenneen ammattisotilas-miesystävän jälkeläinen, jonka nainen on adoptoinut. Nainen taas on kaunis, fiksu ja akateeminen tutkija, joka leffan heti alettua ”otetaan töihin” valtion toimesta selvittämään outoa asteroidilöytöä, joka ei käyttäydy oletetulla tavalla.

Elokuvan tapahtumat etenevät mukavan nopeasti ja yleisöä viihdytetään scifistä tuttujen kliseiden avulla. Juoni polveilee kohti väistämätöntä: ihmiskunnalla ei ole enää toivoa, ellei se muutu sisäisesti.

Valkoinen nainen, tutkija, suhtautuu muukalaisiin alusta alkaen ystävällismielisesti – aivan kuin hän tietäisi näiden tulleen pelastamaan planeettaa. Hän on myös ainoa, joka saavuttaa muukalaisen luottamuksen ja toimii lopulta välittäjänä ihmisten ja muukalaisten välillä. Nuorempi päähenkilö on taasen uhmakas, pelokas ja keskenkasvuinen (kuten nyt kymmenvuotias hyvinkin voisi olla). Hän kaihoaa edesmennyttä isäänsä, ”Todellista Sotilasta”, joka olisi varmasti hyökännyt muukalaisten kimppuun ja kukistanut heidät.

Elokuva kertoo ennen kaikkea amerikkalaisesta sielunmaisemasta: valkoisen rodun ylemmyydentunteesta. Kun ”keskenkasvuiset” afroamerikkalaiset haluaisivat käyttää väkivaltaa ja kaipaavat juuriaan, vain valkoiset voivat järjellään hahmottaa, miten maailma pelastetaan.

Afroamerikkalainen väestö on alun perin laivattu maahan väkipakolla orjina, ja tämän päivän mustat ovat orjien jälkeläisiä. Moni nykypäivän valkoinen amerikkalainen ei haluaisi afroamerikkalaisia keskuuteensa, mutta nämäpä ovatkin olemassa menneiden sukupolvien valintojen tuloksena, aivan kuin elokuvan päähenkilön kuolleen miesystävän puoliväkisin adoptoitu poika. Nainen tuntee olevansa puolipakolla holhoojan asemassa – aivan kuten valkoiset amerikkalaisetkin.

Valkoinen Äiti Amerikka holhoaa velvollisuudentuntoisesti mutta pakotettuna mustaa poikaa. Elokuvan loppuratkaisussa, yhteistyössä älykkään muukalaisen kanssa, hän pelastaa mustan holhokkinsa hengen.

USA:n sisäpolitiikassa ei ole alieneita. Onko ylemmyydentuntoa?

Päivä jona maailma pysähtyi (The Day the Earth Stood Still). USA 2008. Ohjaaja Scott Derrickson. Pääosissa Keanu Reeves, Jennifer Connelly, Jon Hamm, Kathy Bates, John Cleese, Jaden Smith. Elokuvateattereissa nyt.

Kirjoittaja on varhaiskeski-ikäinen valkoinen mies.